lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kunnian kukkuloilta hulluinhuoneen sokkeloihin


22.7.2017 Seppo Pohjolan ooppera Sillanpää Myllykolun kesäteatterissa Hämeenkyrössä

Idea Nobel-kirjailijastamme kertovasta oopperasta on kuulemma itänyt Waltteri Torikan mielessä jo kauan. Kuusi vuotta sitten hän soitti F. E. Sillanpään Seuran puheenjohtaja Panu Rajalalle, joka innostui ideasta ja ryhtyi teoksen libretistiksi. Vuonna 2013 säveltäjäksi värvättiin Seppo Pohjola ja myöhemmin tiimiin liittyivät mm. ohjaaja Marco Bjurström ja lavastaja Osmo Rauhala. Waltteri Torikka on toiminut oopperan taiteellisena johtajana, Vilja Pylsy tuottajana ja Seppo Pohjola taiteellisena tuottajana.

Oopperan ensi-illan piti toteutua jo 2015, mutta se siirtyi parilla vuodella. Kaikki tämän kesän kymmenen esitystä ovat olleet jo pitkään loppuunmyytyjä. Esityspaikka on teokselle mitä oivallisin, sillä sijaitseehan Sillanpään syntymäkoti aivan kesäteatterin vieressä. Museossa olikin mukava piipahtaa ennen oopperan alkamista. Ensi-iltaan oli saapunut paljon tunnettuja kutsuvieraita, joita oli kiva bongata yleisön joukosta.

Rajalan libretto oli kohtuullisen onnistunut. Mukaan ei ollut sullottu kaikkia mahdollisia Sillanpään elämänvaiheita, vaan oli keskitytty valittuihin tapahtumiin. Tekstissä oli älykästä piilotettua huumoria, mutta myös muutamia häpeilemättömän naiiveja kohtia. Pohjolan kekseliäs ja monipuolinen musiikki oli miellyttävää kuunneltavaa. Säveltäjä hyödynsi useita tunnettuja sävelmiä (mm. kansanlauluteemoja) ja pistäydyttiinpä toviksi ns. rytmimusiikin maailmassakin. Aikamoinen yllätys oli se, ettei esityksessä ollut orkesteria, vaan valmiiksi äänitetty musiikki toistettiin kaiuttimista. Tallenteella soitti 10-henkinen TampereRaw johtajanaan Petri Komulainen. Esitysten kapellimestarina Myllykolussa toimii Jouni Rissanen. Myös laulajien äänet vahvistettiin sähköisesti, mutta tämä ei mennyt teknisesti aivan nappiin. Muutaman kerran solisti näet ehti aloittaa osuutensa, ennen kuin hänen mikrofoninsa "avattiin".

Sillanpää oli ilmeisesti Bjurströmin ensimmäinen oopperaohjaus. Hän on kuitenkin sen verran kokenut musikaalien ohjaaja, että hyvinhän tehtävä sujui. Pääasiassa amatööreistä koostuvaa kuoroa käytettiin väkijoukkona monissa kohtauksissa. Ohjaus eteni niin suoraviivaisena ja selkeänä, että siihen alkoi melkein toivoa enemmän kierrettä tai jotain repäisevää. Yhdessä Rauhalan harmaiden hirsiseinälavasteiden kanssa näyttämökuva oli ajoittain vähän tylsä. Mutta kun käsiohjelmasta lukee Rauhalan perustelut ratkaisuilleen, ymmärtää toteutusta selvästi paremmin.

Oopperassa esiintyi viisi solistia. Sauli Tiilikainen esitti noin 50-vuotiasta kirjailija Sillanpäätä ja Waltteri Torikka nuorempaa Eemeli Sillanpäätä sekä Pransua, Sillanpään isää. Sillanpään puoliso Siikri ja tämän haamu oli Helena Juntunen. Hoitajan ja Miinan eli Sillanpään äidin osat teki Päivi Nisula. Petri Bäckström oli Laitilan isäntä Eero Koskimies. Tiilikainen oli vahvassa laulukunnossa ja eläytyi Kammion sairaalaan suljetun kirjailijan mielentiloihin todella hienosti. Torikka aloitti hieman haparoiden ja ajoittain alavireisesti, mutta pääosan teoksesta saimme kuunnella hänen jykevän ja soinnukkaan baritoninsa onnistumista. Näyttelijänä Torikka teki joitakin erinomaisia kohtauksia.

Juntunen oli uskottava nuorena Siikrinä ja mainio nalkuttavana haamuna. Hän selvitti suvereenisti vaikeimmatkin Pohjolan kirjoittamat fraasit ja sai ihan ansiosta yleisöltä suuret suosionosoitukset. Nisula teki luotettavaa perustyötä pienissä osissaan. Hän kirvoitti spontaanit aplodit heti ensimmäisen näytöksen alussa, jossa hoitaja latelee Sillanpäälle sairaalan säännöt. Bäckströmin laulussa oli - voisi sanoa jo totuttuun tapaan - vähän ongelmia, mutta keskirekisterissä ääni soi kauniisti. Kuoron lauluosuudet sujuivat enimmäkseen kunnialla; pari kertaa oli korviin särähtäneitä ongelmia ajoituksessa ja yhtenäisyydessä.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ukrainalaista markkinahulinaa


16.7.2017 Modest Musorgskin ooppera Sorotšinskin markkinat Komische Oper Berlinissä

Musorgskin kaikki oopperat jäivät keskeneräisiksi lukuun ottamatta Boris Godunovia. Komische Oper Berlinin festivaali päättyi säveltäjän oopperoista toiseksi viimeiseen, vuosina 1874-1880 työn alla olleeseen Sorotšinskin markkinoihin (ven. Sorochinskaya yarmarka). Sen libretto perustuu Gogolin novelliin.

Musorgskin musiikki on tässä harvoin esitetyssä teoksessa oikein mahtavaa ja mukaansatempaavaa. Jostain syystä taitekohtiin oli lisätty kaksi oopperaan kuulumatonta Musorgskin laulua, jotka eivät mielestäni sopineet asiayhteyteen lainkaan. Lauluista ensimmäinen esitettiin tenorin ja pianon voimin ja toinen kuoron voimin. Orkesteri oli Henrik Nánásin johdolla huippuvedossa, ja samaa voi sanoa Komische Operin kuorosta, joka oli teoksessa suuressa osassa.

Oopperan ohjaus oli Barrie Koskyn tekosia ja hänen työkseen harvinaisen vähäeleinen. Puujaloilla kävelevät sikahahmot ja paholaisen pidot oli toteutettu upeasti. Teoksen loppupuolella kokonaisuus kuitenkin hajosi eikä ollut enää dramaturgisesti eheä. Ehkä tämä johtui oopperan keskeneräisyydestä? Lavastusta tässä tuotannossa ei ollut juuri lainkaan; ainoastaan Chivrjan keittiö ja myöhempi pitopöytä olivat tovin esillä näyttämöllä.

Roolien miehityksessä oli onnistuttu erinomaisesti. Jens Larsen oli mahtavaääninen Tscherevik ja Agnes Zwierko hänen vaimonsa.Tytär Parasja oli Mirka Wagner ja hänen kosijansa Grizko upea nuori tenori Oleksij Palchykov. Muissa osissa olivat mm. Tom Erik Lie ja Ivan Turšić.

Esityksen jälkeen kukitettiin ja pidettiin puheita Henrik Nánásille. Viisi vuotta talon Generalmusikdirektorina toiminut kapellimestari on nyt jättämässä tehtävänsä. Onnea uusiin haasteisiin!

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Espanjalaisissa ja itämaisissa tunnelmissa


16.7.2017 Konzerthausorchester Berlin, joht. Josep Pons, sol. Patricia Petibon ja Maria Toledo Konzerthaus Berlinissä

Berliinin Konzerthausin iltapäiväkonsertissa kuultiin kahden ikätoverin, espanjalaisen Manuel de Fallan (1876-1946) ja ranskalaisen Maurice Ravelin (1875-1937) musiikkia. Solisteista toinen eli Patricia Petibon oli jäänyt jonnekin jumiin eikä ehtinyt paikalle ajoissa, minkä vuoksi konsertti alkoi myöhässä ja hyvin harkittu kappalejärjestys sekä väliajan paikka jouduttiin vaihtamaan.

Konsertti alkoi Interludio y danza -numerolla de Fallan oopperasta La vida breve (suom. Hetken onni, oik. Lyhyt elämä). Perään kuultiin toinen orkesterinumero, Ravelin Rapsodie espagnole. Kapellimestari Josep Pons sai molemmat kappaleet soimaan temperamentikkaasti ja täysin espanjalaisissa sävyissä uiden. Nämä veivät mukanaan niin, että alkoi todella tehdä mieli matkalle Espanjaan!

Väliaika oli vuorossa jo tässä vaiheessa, ja sen aikana Petibonkin oli ehtinyt paikalle. Hän pääsi konsertin jatkuessa lavalle laulamaan solistina numerot ¡Vivan los que ríen! ja ¡Allí está riyendo, junto a esa mujé! de Fallan oopperasta La vida breve. Väliin kuultiin pieni Ravelin Fanfare, joka aloittaa kymmenen ranskalaissäveltäjän yhteistuotoksena syntyneen baletin L'éventail de Jeanne. Ja sitten oli vuorossa Ravelin Shéhérazade, jossa solistina jatkoi Petibon. Ihastuttavan kaunista ja sävykästä laulua häneltä!

Konsertin päätti de Fallan baletti El amor brujo (suom. Noiduttu rakkaus). Tulitanssistaan tunnettu teos on siitä veikeä baletti, että se sisältää myös laulunumeroita. Niiden esittäjänä oli tällä kertaa Maria Toledo. Idea flamencolaulajattaren käyttämisestä oli sinänsä hyvä, ja toikin lauluosuuksiin aivan omanlaista sävyään, mutta jotenkin Toledon rosoinen laulu ei oikein sopinut yhteen sinfoniaorkesterin kanssa. Lisäksi hänen äänensä ei meinannut kuulua lainkaan orkesterin yli saliin. Ehkä olisi sittenkin ollut parempi käyttää klassisesti koulutettua mezzoa, kuten de Falla ajatteli teoksen kirjoittaessaan.

Reimannin huikea trilleri


15.7.2017 Aribert Reimannin ooppera Medea Komische Oper Berlinissä

Tälle Berliinin-matkalle osui toinenkin Aribert Reimannin ooppera: Medea, joka kantaesitettiin Wienin Staatsoperissa 2010. Tämä Komische Operin tuotanto toi teoksen ensimmäistä kertaa Berliiniin. Oopperan libretto perustuu itävaltalaisen Franz Grillparzerin näytelmään ja sen pohjana on tietenkin kreikkalaisen mytologian Medeia-noidan tarina. Dramaattinen kertomus on kiitollinen oopperan aihe, ja se onkin sävelletty lukuisia kertoja 1600-luvulta lähtien.

Ja voi pojat miten huikea jännitysnäytelmä Komische Operissa odottikaan! Australialaisen Benedict Andrewsin ohjaus oli todella tehokas ja piti otteessaan, vaikka lavalla ei yleensä tapahtunut juuri mitään. Miten ihmeessä hän sai tämän aikaan? Piilikö salaisuus raflaavissa kertomusta rytmittäneissä kohtauksissa, joissa mm. väkivalta ja alistaminen pomppasivat raa'asti silmille? Ehkä seuraavaa tällaista osasi jo alitajuisesti odottaa? Oopperan juoni ei todellakaan ole hilpeä, sillä esimerkiksi sen loppupuolella Medea tappaa omat lapsensa. Johannes Schützin lavastus oli hyvin minimalistinen; oikeastaan sitä ei ollut perinteisessä mielessä, vaan ainoastaan maa-ainesta oli kärrätty täysin mustana aukkona avautuneelle näyttämölle.

Reimannin musiikki loi ja ylläpiti trillerimäistä tunnelmaa alusta loppuun saakka. Jossain välissä muistan ajatelleeni, että voisi tässä vähän enemmän olla dynaamista vaihtelua, eikä samaa paahtamista kohtauksesta toiseen. Mutta epäilemättä oopperan tehokkuus perustui ohjauksen ohella juuri tähän seikkaan, joten vedän kriittisen ajatukseni pois. Lyömäsoittimia oli sijoitettu kekseliäästi etupermannon sivuille, josta ne saivat aikaan jännittävää stereovaikutusta. Kapellimestarina oli Steven Sloane.

Nicole Chevalier oli nimiroolissa aivan mahtava. Paljon raskasta, dramaattista laulamista yhdistettynä upeaan näyttelemiseen hulluuden partaalla. Hetkittäin en voinut muuta kuin haukkoa henkeäni ihailusta! Muissa rooleissa laatutyötä tekivät Anna Bernacka (Kreusa), Nadine Weissmann (Gora), Ivan Turšić (Kreon) ja Günter Papendell (Jason). Eric Jurenas oli oivallinen kontratenorikyky Heroldina.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Barokkiooppera onnistuneesti nykypäivään


14.7.2017 Jean-Philippe Rameaun ooppera Zoroastre Komische Oper Berlinissä

Jean-Philippe Rameau (1683-1764) sävelsi Zoroastre-oopperan kypsässä iässä vuonna 1749. Kantaesitys Pariisissa sai melko laimean vastaanoton, ja seitsemää vuotta myöhemmin eli 1756 tästä tragédie en musiquesta valmistui revisoitu versio. Muiden muutosten lisäksi Rameau sävelsi uutta musiikkia kolmeen näytökseen viidestä. Uusi versio oli suuri menestys.

Berliinissä Zoroastrea ei ole esitetty koskaan ennen tätä Komische Operin tuotantoa. Ohjaajana on vuonna 1980 syntynyt ja kovassa nosteessa oleva Tobias Kratzer. Hänet on mm. kiinnitetty Bayreuthin Tannhäuserin ohjaajaksi vuonna 2019. Zoroastren ohjaus oli taitava ja pieniäkin yksityiskohtia myöten hiottu, mutta ei kuitenkaan tylsäksi sliipattu. Mukana oli aimo annos huumoria ja mielenkiintoa ylläpitävää visuaalisuutta (mm. nurmikon muurahaisten edesottamusten seuraaminen oli loistava idea!). Tarina oli siirretty onnistuneesti nykypäivään - Zoroastre ja Abramane olivat eri puusta veistetyt riitelevät naapurit. Ohjaaja ei kuitenkaan voi mitään sille, että teoksen libretto on vähän pitkäpiimäinen ja tarina etenee verkkaisesti - kuten barokin ajan oopperoissa niin usein.

Musiikillisesti ilta oli tasapainoinen ja laadukas. Brittiläinen Rameau-spesialisti Christian Curnyn teki kapellimestarina erinomaista työtä eikä orkesterin osuudessa ollut moittimista. Tärkeimpien solistitehtävien roolituksessa oli onnistuttu hyvin: Thomas Walker selvitti hienosti Zoroastren korkean tenoriroolin. Thomas Dolié oli Abramane, Katherine Watson Amélite ja Nadja Mchantaf oli Érinice. Niin, ja vielä on mainittava Rainer Sellmaier, jonka suunnittelemat lavasteet ja puvut olivat upeat.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Tasokas opiskelijaorkesteri Berliinissä


13.7.2017 Symphonisches Orchester der Humboldt-Universität, joht. Constantin Alex, sol. Sander Stuart, alttoviulu Emmaus-Kirchessä Berliinissä

Komische Operin festivaalin ohjelmassa oli tänään Sevillan parturi. Päätin jättää esityksen väliin, koska ooppera on vähän liiankin tuttu, ja elokuussa se pitää jälleen mennä katsomaan Aleksanterin teatterissa Helsingissä.

Menin kuuntelemaan Rossinin sijaan Bartókin ja Tšaikovskin musiikkia. Humboldt-yliopiston sinfoniaorkesteri esiintyi Berliinin kaakkoisosassa sijaitsevassa Emmaus-Kirchessä. Se on viehättävä, pienen puistikon ympäröimä vuonna 1893 valmistunut tiilikirkko.

Ohjelma alkoi Bartókin Konsertolla alttoviululle ja orkesterille, joka jäi vuonna 1945 leukemiaan kuolleelta säveltäjältä kesken. Alttoviulukonserton pätevänä ja herkkävaistoisena solistina toimi Sander Stuart.

Väliajan jälkeen kuultiin Tšaikovskin Sinfonia nro 6 h-molli eli se "pateettinen" vuodelta 1893. Orkesterissa oli yli 80 nuorta muusikkoa, joten volyymiä ja soinnin muhkeutta riitti oikein kivasti. Soitto oli tarkkaa ja kurinalaista Constantin Alexin johdolla. Erityisesti vasket tekivät vaikutuksen samoin kuin kontrabassojen jykevä sointi.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Barrie Kosky ei taaskaan pettänyt


12.7.2017 Oscar Strausin operetti Die Perlen der Cleopatra Komische Oper Berlinissä

Berliinin Komische Operin intendentti ja pääohjaaja Barrie Kosky on ohjannut viime vuosina taloonsa useita operetteja, jotka ovat nousseet yleisön suosikeiksi. Nyt oli vuorossa itävaltalaisen Oscar Strausin vuonna 1923 kantaesitetty Die Perlen der Cleopatra eli Kleopatran helmet.

Koskyn operettiproduktiot tunnetaan poskettomasta huumorista, vauhdikkaasta menosta ja tanssinumeroista sekä raikkaista oivalluksista. Mietin ennen esitystä, että jokohan mies alkaa toistaa itseään ja saamme väljähtynyttä vanhojen ideoiden kierrätystä, mutta vielä mitä! Koskyn mielikuvitus on nähtävästi ehtymätön luonnonvara, ja Die Perlen der Cleopatra oli aivan täyttä tykitystä alusta loppuun. Partituuria oli sorkittu melkoisesti, mutta menköön nyt tämän kerran ilman suurempia jupinoita...

Tämä Komische Oper Festivalin ohjelmaan kuulunut kauden viimeinen näytös ei syntynyt onnellisten tähtien alla. Pampylosin roolia tehnyt Dominique Horwitz nimittäin sairastui pari päivää ennen esitystä, eikä varamiehen löytäminen ollut helppoa. Operettia on esitetty Berliinissä viimeksi 1920-luvulla, joten ymmärrettävästi teos ei kuulu kovin monen nykylaulajan ohjelmistoon. Mutta onneksi meillä on Max Hopp, joka jäi uskomattomana kykynä mieleeni Strausin Eine Frau, die weiss, was sie will! -operetista Komische Operissa vuonna 2015. Hopp otti haasteen vastaan, ja opetteli uuden roolin kahdessa päivässä! Hän piti varmuuden vuoksi plaria kädessään koko esityksen ajan, mutta se oli ymmärrettävää eikä lainkaan haitannut.

Esitys pääsi alkamaan noin 45 minuuttia ilmoitettua myöhemmin. Syy tähän jäi hieman epäselväksi, mutta ilmeisesti jonkun solistin liikenneyhteydet olivat myöhässä rankkasateen vuoksi. Joka tapauksessa moitteet huonosta tiedottamisesta Komische Operille - osa yleisöstä sai istua turhaan yli puoli tuntia katsomossa ilman minkäänlaista kuulutusta tai informaatiota.

Mutta hyvää kyllä kannatti odottaa. Rufus Didwiszus ja Victoria Behr olivat suunnitelleet näyttävät lavasteet ja puvut. Lavalla usein nähtyjen tanssijoiden koreografiat olivat Otto Pichlerin työtä. Kuoro oli mainiosti mukana ja Lindenquintett Berlin -mieskvintetti esiintyi spesiaalitehtävissä. Kapellimestarina toimi Adam Benzwi, jonka vauhdikas ote yllytti orkesterinkin huippusuoritukseen.

Max Hoppin (Pampylos) ohella suurimman vaikutuksen teki Dagmar Manzel (Cleopatra), jonka tiedän jo ennestään huikean monipuoliseksi ja laaja-alaiseksi taiteilijaksi. Aivan uskomattoman upeaa työtä! Kommunikaatio vanhan partnerin Hoppin kanssa toimi moitteettomasti, ja he jopa yltyivät improvisoimaan pari kertaa! Peter Borling oli komeasti laulanut Silvius ja Talya Lieberman hurmaava Charmian. Johannes Dunzin kaunista tenoria oli miellyttävä kuunnella Beladoniksen roolissa. Vanha tuttu ja aina luotettava Peter Renz teki oivallisen tuplaroolin kapinallispäällikkö Kophrana ja Marcus Antoniuksena.