keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Christel Leetä edes harjoituksen verran


17.1.2018 Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoitus, joht. Jun Märkl, sol. Christel Lee, viulu Musiikkitalossa Helsingissä

HKO:laiset taitavat tykätä kapellimestari Jun Märklistä, sillä hän on viime vuosina vieraillut orkesterin edessä säännöllisesti. Ja ei siinä mitään, hän on toki osaava johtaja. Osaava on myös viulisti Christel Lee, jonka muistamme Sibelius-viulukilpailun voittajana vuodelta 2015. Ihailin jo silloin hänen soittoaan ja olen odottanut tätä Leen vierailua Helsingissä. Vaan ikävästi minulle osui muuta ohjelmaa sekä keskiviikko- että torstai-illaksi, joten konsertti jäi väliin - mutta onneksi oli kenraaliharjoitus, jossa pääsi hyvään makuun ohjelmasta...

Harjoitus alkoi Antonin Dvořákin sinfonisella runolla Vesimies, jota en muista kuulleeni aiemmin. Kappaleen innoittajana on toiminut Karel J. Erbenin synkkä ja julma runo. Dvořákin versio oli hieno teos, joka karisti tehokkaasti unen rippeet aamuisista silmistä. HKO oikein hehkui tämän musiikin kanssa!

Toisena numerona oli Dvořákin Viulukonsertto a-molli. Orkesteri, kapellimestari ja solisti tekivät oivallisen tarkkaa, jo tässä vaiheessa yhteen hitsautunutta työtä. Ja Leen osuus oli odotetusti hivelevän kaunis ja sävykäs, mutta soittamisen iloa oli vaikea havaita.

Väliajan jälkeen veivattiin vielä Johannes Brahmsin Sinfoniaa nro 1 c-molli. Märklin näkemys ja tulkinta tästä tutusta ja mielestäni vähän tylsästä kappaleesta oli vakaa ja yllätyksetön. Muuta ei tarvittukaan, sillä HKO kyllä hallitsee tämän musiikin.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Pian 10 vuotta The Metin oopperoita Suomen valkokankailla


16.1.2018 Elokuvissa: Engelbert Humperdinckin ooppera Hannu ja Kerttu The Metropolitan Operasta New Yorkista

Finnkino aloitti The Metropolitan Operan Live in HD -ohjelmiston esittämisen teattereissaan syksyllä 2008. (Kaikkihan muistamme esimerkiksi Karita Mattilan tähdittämän Salomen tuolta ajalta!) Juhlavuoden erikoisnäytöksenä esitettiin nyt muutamassa teatterissa Humperdinckin Hannu ja Kerttu (Hänsel und Gretel), joka on tallennettu The Metissä 1.1.2008.

Richard Jonesin ohjaus oli aivan valloittavan hieno, puhumattakaan John Macfarlanen lavastuksesta ja puvuista. Olipa taas kerran sellaista visuaalista loistoa, jota The Met voi vaan tarjota! Kapellimestari Vladimir Jurowski ja orkesteri ansaitsevat kiitettävän arvosanan musiikillisesta lopputuloksesta. Olen nähnyt tämän oopperan livenä kaksi kertaa, mutta selvästi pienemmällä orkesterilla toteutettuna, ja niihin verrattuna tämän esityksen mahtava sointikuva oli aivan eri planeetalta.

Christine Schäfer ja Alice Coote olivat oivallinen pari Hannuna ja Kerttuna. Äidin roolissa nähtiin Rosalind Plowright ja isänä muhkeasti laulanut Alan Held. Philip Langridge oli loistava noita aina näyttelemistä myöten. Pienemmissä osissa olivat Nukkumattina Sasha Cooke ja Kastekeijuna Lisette Oropesa.

maanantai 15. tammikuuta 2018

Onnistunut tuotanto von Weberin viimeisestä oopperasta


14.1.2018 Carl Maria von Weberin ooppera Oberon Erkel-teatterissa Budapestissa

Carl Maria von Weber otti rahapulassaan vastaan lontoolaisten oopperatilauksen vuonna 1824. Kahdesta tarjotusta aiheesta hän valitsi Oberonin ja oopperan nimeksi tuli Oberon, or The Elf King's Oath. Vuonna 1826 von Weber matkusti Lontooseen - vastoin lääkärinsä neuvoa - viimeistelläkseen teoksen ja johtaakseen kantaesityksen Covent Gardenissa. Menestyksekkään ensi-illan (12.4.1826) jälkeen hän johti huhti-toukokuussa vielä kaksitoista loppuunmyytyä esitystä ja puuhasi kaikenlaista muutakin. Miehen terveys ei tätä kestänyt, vaan säveltäjä kuoli "vieraalla maalla" kesäkuun 1826 alussa, vain 39-vuotiaana.

Tiedetään, että von Weber ei ollut oopperansa rakenteeseen tyytyväinen, vaan suunnitteli muokkaavansa sitä Saksaan palaamisen jälkeen. Tämä jäi siis haaveeksi, mutta useat muut säveltäjät ja libretistit ovat sorkkineet teosta myöhemmin. Unkarin valtionooppera ei kerro ohjelmatiedoissaan, mikä versio nyt esitettiin. Pieni miinus myös siitä, että ooppera esitettiin unkariksi - olisin mieluummin kuullut teoksen alkuperäisellä englanninkielisellä libretolla tai edes saksankielisellä, joka esitettiin jo joulukuussa 1826 Leipzigissa.

Pidin vauhdikkaasta ja persoonallisesta Oberonista, joka on mielestäni musiikillisesti paras ja kiinnostavin niistä muutamasta von Weberin oopperasta, jotka olen kuullut. Orkesteri soitti kapellimestari Zsolt Jankón johdolla muhkeasti, linjakkaasti ja iskevästi. Tuotannon oli ohjannut monitoimimies György Selmeczi, joka juuri eilen toimi Ruzitskan ja Orbánin oopperoissa kapellimestarina! Hän käytti taitavasti kuorolaisia ja tanssijoita tuomaan näyttämölle eloa (koreografina Melinda Jakab). Visuaaliseen puoleen oli satsattu mukavasti; lavastus oli Gyula Lőrinczin ja puvustus Andrea Ledenjákin.

ssä tuotannossa ei ollut mukana kaikkia alkuperäisen oopperan henkilöitä. Jäljelle jääneiden roolituksessa oli onnistuttu hyvin: Oberonin eli keijukaisten kuninkaan osassa oli Tony Bardon, Titaniana Bogoi Viorica ja Puckina Orsolya Veress. Sir Huon of Bordeaux oli Adorján Pataki ja hänen palvelijansa Sherasmin oli Sándor Balla. Fatiman roolin teki Maria Molnar ja saraseeniprinssi Babekan oli Moldovan Vlad. Rareș Arcadie Cîmpeanilla oli kolmoisrooli Bagdadin kalifi Haroun al Rachidina, Tunisian emiiri Almanzorina ja Kaarle Suurena. Kalifin tytär Reiza oli Yolanda Covacinschi ja Tímea Fülöp esitti merenneitoa.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Unkarilaisen oopperan alkulähteillä


13.1.2018 József Ruzitskan ooppera Béla futása ja György Orbánin ooppera Pikkó hertzeg Erkel-teatterissa Budapestissa

Kahden teoksen ilta Erkel-teatterissa alkoi József Ruzitskan oopperalla Béla futása (Bélan pako). Vuonna 1775 syntynyt Ruzitska teki uransa lähinnä sotilas- ja teatterikapellimestarina, mutta hänen kuolinaikansa ja -paikkansa eivät ole tiedossa. Bélan pako vuodelta 1822 on varhaisimpia unkarilaisia oopperoita. Se sijoittuu Dalmatiaan vuonna 1241, jolloin unkarilaisten valtakausi alueella päättyi lopullisesti mongolien murskatessa kuningas Béla IV:n armeijan. Aatelismies Kálmán vihaa kuningasta ja syyttää tätä poikansa kuolemasta, mutta osoittautuu vihollisen paineen edessä uskolliseksi hallitsijalleen. Kálmán on pelastanut myös kuningattaren lapsineen linnaansa ja jalomielinen kuningas tietenkin palkitsee tämän.

Béla IV:n roolin lauloi vaikuttavasti ja vahvasti Adorján Pataki. Loránd Váta näytteli hienosti Kálmánin osan, mutta hänen laulunsa oli horjuvaa ja ajoittain epäpuhdasta. Tytärpuoli Loran osassa oli kaunisääninen Timea Fülöp ja kuningatar Mariana Zsuzsa Barabás. Muissa rooleissa esiintyivät Zsombor Rétyi (Csabi), Arnold Gergely (Ferkó), Árpád Sándor (Johanniittaritari) ja Róbert Laczkó Vass (mongolien lähettiläs).

Aivan ensimmäinen unkarilainen ooppera on József Chudyn (1753-1813) Pikkó herceg és Jutka Perzsi vuodelta 1793. Valitettavasti siitä on säilynyt ainoastaan libretto; musiikki on siis kadonnut historian hämäriin. György Orbán (s. 1947) on työstänyt libreton uusiksi ja säveltänyt siihen myös uuden musiikin. Pikkó hertzeg (Prinssi Pikkó) esitetiin illan toisena oopperana väliajan jälkeen. Tässä teoksessa tataarikaanin (János Szilágyi) tytär Perzsi (Zsejke Székely) haluaisi naimisiin, mutta isä ei innostu asiasta lainkaan. Syynä on se, että vävyksi olisi tulossa prinssi Pikkó (Adorján Pataki), joka on kalmukki ja jonka isä on kaanin verinen vihollinen. Kaanin luottomies Sibuk (Róbert Laczkó Vass) punoo juoniaan, mutta lopputulos on karmea: kaani kuolee kaksintaistelussa Pikkón kanssa ja Perzsi ja Pikkó tekevät itsemurhan.

Ferenc Anger oli ohjannut molemmat oopperat ja lopputulos oli mielestäni kovin lapsellinen ja lässy. Mitä kaikkea näistäkin teoksista olisi vähän visionäärisempi ohjaaja saanut aikaan! Molemmissa teoksissa käytettiin samaa Gergely Z. Zöldyn omituista lavastusta. Se toi mieleen nukketeatterin, mikä ei ainakaan vähentänyt lapsellisuuden vaikutelmaa. Zöldy oli suunnitellut myös teosten puvustuksen. Molemmissa oopperoissa esiintyi parissa kohtauksessa tanssija Florin Ioan Ianc.

Illan onnistujana on mainittava kapellimestari György Selmeczi, joka teki oikein hyvää työtä Ruzitskan musiikin kanssa. Teoksen alkusoitto muistutti paikoin Haydnia, mutta varsinainen ooppera oli sitten tyyliltään erilainen ja persoonallisempi. Selmecziltä sujui hyvin myös Orbánin modernimpi sävelkieli, jossa käytettiin paljon rumpuja ja muita lyömäsoittimia.

Kokonaisuutena ilta oli erittäin mielenkiintoinen, joskaan ei mikään unohtumaton taide-elämys. Molempien oopperoiden libretoissa oli ummehtunutta nationalismia, joka ei puhutellut meikäläistä. Ja Unkarin nykyisestä poliittisesta ynnä mielipideilmastosta huolimatta se ei tainnut puhutella paikallisiakaan, sillä katsomo oli kovin tyhjä - vain noin neljännes paikoista oli myyty.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Valjua vampyyriromantiikkaa


12.1.2018 Heinrich Marschnerin ooppera Der Vampyr Erkel-teatterissa Budapestissa

Heinrich Marschneria (1795-1861) pidetään merkittävimpänä saksankielisen oopperan säveltäjänä von Weberin ja Wagnerin kultakausien välissä. Hän sävelsi vajaat 20 oopperaa, joista meidän aikanamme on esitetty vain muutamia - ja niitäkin koko lailla harvakseltaan.

1800-luvun alkuvuosikymmeninä sävellettiin useita vampyyrioopperoita - aihe oli ilmeisen muodikas. Myös Marschner tarttui koukkuun ja hänen teoksensa Vampyyri (Der Vampyr) kantaesitettiin Leipzigissa vuonna 1828. Magyar Állami Operaház eli Unkarin valtionooppera toi Erkel-teatterin näyttämölle konserttiversion tästä oopperasta. Richard Wagner johti teoksen Würzburgissa 1833 ja muokkasi hieman oopperan musiikkia veljensä pyynnöstä (tämä lauloi esityksessä Aubryn roolin). Budapestissa kuultiin tämä "Wagnerin versio", joka on esitettynä todellinen harvinaisuus.

Marschnerin musiikki ei säväyttänyt minua tällä kertaa sen suuremmin - ooppera kuulosti lähinnä laimennetulta von Weberiltä. Osasyyllinen saattaa olla kapellimestari Ádám Cser, joka ei oikein tuntunut saavan orkesteriaan innostumaan. Hän ei myöskään seurannut riittävästi laulajia, vaan paahtoi menemään oman tahtinsa mukaan. Kokonaisuutta voisi luonnehtia rutiininomaiseksi läpisoittamiseksi, tai ehkä paikoin noustiin tämän yläpuolelle. Oopperan kuoro teki hyvän vaikutuksen, joskin miehiä vaivasi muutaman kerran ikävästi kuulunut eriaikaisuus.

Kaikki solistit tekivät hyvää perustyötä, mutta kukaan ei noussut esiin erityisen vaikuttavana tai säteilevänä persoonana. Vampyyri eli Lord Ruthven oli Bruno Taddia, joka eläytyi rooliinsa hyvin. Sir Humphrey Davenaut oli basso István Rácz ja hänen tyttärenään Malwinana lauloi kauniisti Klára Kolonits. Muissa osissa kuultiin mm. Tamás Busa (Sir John Berkley), Borbála Keszei (Janthe, edellisen tytär) ja Péter Balczó (Sir Edgar Aubry).

Olen melkoisen vakuuttunut, että tämä Marschnerin ooppera ei ollut parhaimmillaan konserttiversiona. Se olisi ansainnut räväkän ohjauksen ja näyttämöllisen toteutuksen, joka tekisi oikeutta myös libretolle.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Voi pojat, mikä Fidelio!


11.1.2018 Ludwig van Beethovenin ooppera Fidelio Musiikkitalossa Helsingissä

Beethovenin ainoa ooppera Fidelio ei kuulu erityisiin suosikkeihini, vaikka siinä onkin upeaa musiikkia ja jokseenkin kiinnostava juoni. Varhaisemmat Leonore-versiot eivät menestyneet, ja säveltäjä muokkasikin oopperaansa useita kertoja ennen kuin nykymuotoinen Fidelio oli valmis. Radion sinfoniaorkesterin Beethoven-festivaalille oli toteutettu teoksesta mukavan erilainen produktio, joka osui ja upposi meikäläiseen aivan täysillä. Olipa mahtava ilta!

Oopperan tylsähköt puheosuudet oli karsittu kokonaan pois ja niiden tilalla esitettiin Jussi Nikkilän käsikirjoittamana ja ohjaamana Beethovenin viimeiset sanat -näytelmä. Pidin lopputuloksesta ja näytelmän huumorista kovasti. Oli mielenkiintoista seurata Beethovenia näytelleen Esko Salmisen eläytymistä valkokankailta, joille heijastettiin kameroiden lähikuvaa livenä. Päähenkilön mielialojen muuttuminen näytelmän edetessä muodosti hienon kaaren, jota sisäkkö Rosalieta näytellyt Kati Outinen täydensi omalta osaltaan. Valkokankailla nähtiin myös videoinserttejä, jotka oli kuulemma kuvattu Latviassa kesällä 2017.

Mielestäni produktion ainoa heikkous oli se, että näytelmä keskeytti musiikin toisinaan hyvin pitkäksi ajaksi. Näin ollen oopperan vähäkin eheys oli koetuksella, mutta itse kestin tämän kyllä. RSO oli Hannu Linnun johdolla aivan liekeissä ja soiton energisyys välittyi katsomoon saakka huumaavana. Musiikkitalon Kuoro teki Jani Sivénin valmentamana hyvää työtä sekin.

Myös esityksen solistit ansaitsevat suitsutusta. Harmillisesti Johanna Rusanen-Kartano oli sairastunut, mutta onneksi korvaavaksi Leonoreksi saatiin pikahälytyksellä Erika Sunnegårdh. Oi mikä esitys häneltä! Florestanina laulanut Russell Thomas oli minulle uusi tuttavuus, jonka huikea tenoriääni vei toisen näytöksen alussa aivan mukanaan. Olisipa hienoa kuulla häntä vaikka Verdin Otellona! Roccona teki perushyvän suorituksen Robert Gleadow ja Malin Christensson oli viehättävä Marzellina. Lavalla oli myös kotimaisten mieslaulajien kärkikaartia: Tommi Hakala pirullisena Pizarrona, Jussi Myllys hienosti laulaneena Jaquinona ja Arttu Kataja vakaana Fernandona. Solistien tyylikäs puvustus oli kiva lisä esitykseen.

lauantai 6. tammikuuta 2018

30 vuotta vanha La traviata toimii edelleen


5.1.2018 Giuseppe Verdin ooppera La traviata Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisoopperan kevään 2018 ohjelmisto on niin tavattoman tylsä, että oopperan ystävä joutuu väkisinkin katsomaan läpikotaisin tuttuja klassikoita, jos nyt ylipäätään aikoo talossa käydä. La traviata on Giancarlo del Monacon ohjaus vuodelta 1988 ja produktiota on esitetty lähes 30 vuoden aikana jo 194 kertaa. Itse olen tähän saakka pystynyt välttämään kiusauksen, eli en ollut nähnyt tätä tuotantoa aiemmin.

Tyylikäs toteutus on kestänyt hyvin aikaa, eikä vaikuta vieläkään vanhentuneelta. Uusintaohjauksesta on vastannut Jere Erkkilä. Michael Scottin lavastus ja puvut ovat epookkipiirteineen kaikkineen sopivan ajattomat. Esityksen kapellimestarina oli latvialaissyntyinen Ainārs Rubiķis, joka aloittaa ensi syksynä Berliinin Komische Operin musiikillisena johtajana. Tällä kertaa en anna nuorelle kyvylle kiitettävää arvosanaa, sillä esityksessä oli luvattoman paljon eriaikaisuutta eikä balansointikaan mennyt aina ihan nappiin. Parhaimmillaan orkesteri oli kyllä hyvin kartalla ja kuulokuva erittäin vaikuttava.

Violettana lauloi Marie Fajtová, joka kuuluu Prahan kansallisoopperan solistikuntaan. Esityksen alkupuolella hänen äänessään oli merkillistä sameutta, joka onneksi hälveni oopperan edetessä, ja myöhemmät aarioiden kuviot olivat upeaa kuultavaa. Alfredona esiintynyt Markus Nykänen yllätti positiivisesti - hän lauloi vaativan roolinsa taidolla ja sävykkäästi ja oli myös lavaolemukseltaan uskottava. Jaakko Kortekangas esitti rutiinilla, mutta kuitenkin koskettavasti, isä-Germontin osan.

Pienemmissä tehtävissä olivat Halim Shon (Gaston), Samuli Takkula (paroni Douphol), Juha Pikkarainen (markiisi d'Obigny), Jyrki Korhonen (tohtori Grenvil), Niina Keitel (Flora), Maria Lenart (Annina), Juhana Suninen (Joseph) ja Jarmo Ojala (lähetti). Näyttämöllä pistäytyivät espanjalaistunnelmissa tanssijat Edita Raušerová ja Wilfried Jacobs sekä härkiä esittäneet Pasi Leppänen ja Timo Mokkila.