tiistai 29. syyskuuta 2015

Mozartin kalutuimmat hitit


28.9.2015 Wiener Mozart Orchester, joht. András Deák Wienin Musikvereinissa

Tulin eksyneeksi Wiener Mozart Orchesterin turistitäkykonserttiin, kun ei ollut illaksi muutakaan ihmeempää ohjelmaa. Musikvereinin Kultainen sali oli varsin täynnä ja ainakin puolet yleisöstä oli japanilaisia. Tästä johtuen läpi konsertin vallitsi häiritsevä taustamelu. Kukaan ei kai ollut kertonut heille, että puhuminen ääneen, käveleminen parvella, nouseminen ottamaan valokuvia jne. eivät ole toivottavia harrastuksia esitysten aikana. Oi aikoja, oi tapoja!

No, orkesteri soitti ihan mukavasti András Deákin johdolla. Yleisön huvittamisen ja yhteistaputukset olisi voinut jättää hieman vähemmälle, ja luottaa pelkän musiikin riittävyyteen. Konsertissa lauloivat solisteina sopraano Christina Maria Fercher ja baritoni Sokolin Asllani. Molemmat osasivat asiansa, mutta Kultaisen salin hajottavassa akustiikassa laulu ei oikein meinannut kuulua salin perälle saakka.

Konsertti alkoi ensimmäisellä osalla Sinfoniasta nro 41. Tätä seurasi pari numeroa Don Giovannista: Là ci darem la mano eli Zerlinan ja Don Giovannin duetto sekä aaria Finch' han dal vino. Viulukonsertosta nro 5 A-duuri kuulimme osat 2 ja 3, joissa solistina soitti Libor Meisl. Väliin Fiordiligin aaria Come scoglio oopperasta Così fan tutte ja sitten 1. osa Eine kleine Nachtmusikista. Ensimmäisen puoliskon päätti Pianosonaatista nro 11 osa 3 eli Alla Turca.

Väliajan jälkeen siirryimme Figaron häihin: alkusoitto, Figaron aaria Non più andrai sekä Kreivittären aaria Dove sono i bei momenti. Seuraavaksi Sinfoniasta nro 40 osa 1. Ja varsinaisen ohjelman lopuksi Taikahuilusta Papagenon aaria Der Vogelfänger bin ich ja sekä Papagenon ja Papagenan duetto Pa - pa. Ylimääräisen dueton jälkeen vaihdettiinkin yllättäen lajia: konsertin päättivät Johann Strauss juniorin Tonava kaunoinen ja seniorin Radetzky-marssi.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Jatkoa operettilinjalle


27.9.2015 Eduard Künneken operetti Batavian serkku (saks. Der Vetter aus Dingsda) Brnon Divadlo Redutassa

Saksalainen säveltäjä Eduard Künneke (1885-1953) muistetaan edelleen monista opereteistaan, joita hän sävelsi yli 20. Lisäksi miehen tuotantoon kuuluu mm. muutama ooppera sekä näytelmä- ja elokuvamusiikkia. Opereteista tunnetuin on Batavian serkku, joka sai kantaesityksensä Berliinissä vuonna 1921. Suomessakin sitä on aikoinaan esitetty, mutta itselleni tämä produktio (Bratránek z Batávie) Tšekin Brnossa oli ensimmäinen vastaan tullut.

Brnon pienimuotoinen tuotanto oli ihan sympaattinen. Jan Štychin ohjaus ansaitsee kehuja, mutta laulajat olivat enimmäkseen vain hyvää harrastajatasoa. Kaikilla solisteilla oli kuitenkin hetkensä, ja näytellä he kyllä osasivat, vaikka laulu saattoikin ajoittain mennä penkin alle. Solisteista ainoastaan Julien osan laulanut Markéta Böhmová suoriutui kiitettävästi. Orkesterina oli pieni yhdeksänhenkinen soittajisto, jota Valéria Mat'ašová johti hyvin tarkasti.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Operettihömppää Volksoperin malliin


26.9.2015 Ralph Benatzkyn operetti Im weißen Rössl (suom. Valkoinen hevonen) Volksoper Wienissä

Im weißen Rössl -operettia esitettiin ainakin 1950- ja 1960-luvuilla Helsingissä, mutta tuoreemmista suomalaisista esityksistä en ole löytänyt tietoa. Itävallassa teos on ollut aina hyvin suosittu - sijoittuvathan sen tapahtumat Wolfgangseen rannalle ja itse keisari Frans Joosef kuuluu teoksen henkilökaartiin.

Musiikillisesti Valkoinen hevonen on melkoinen kokoelma erilaisia tyylejä, kansanmusiikkisävelmiä, tansseja ja vaikka mitä. Liiallisesta omaperäisyydestä säveltäjä Benatzkya ei voi syyttää, mutta viihdyttävää ja hauskaa kuunneltavaa tällainen tietysti on. Juonikin on niin totaalista hömppää, että ehkä nämä puolet ansaitsevat toisensa... Josef E. Köpplingerin ohjaus oikein alleviivasi sisällön tyhjänpäiväisyyttä, mutta kivaa yleisöllä tuntui olevan. Minun makuuni karnevaalia ja nähtävää oli lavalla ajoittain jo liikaa, kun musiikki meinasi kadota kaiken mekastuksen jalkoihin.

Kapellimestarina oli Michael Brandstätter, joka sai orkesterista mukavasti irti puhtia ja tarvittaessa myös lempeitä valssisävelmiä. Solistit eivät ikävä kyllä olleet aivan ensiluokkaisia: Aluksi vahvan vaikutuksen tehneen tenori Daniel Prohaskan (Leopold) ääni sortui lopulta ja korkeat nuotit jäivät saavuttamatta. Sigrid Hauser (Josepha) puolestaan oli ajoittain ponneton ja peittyi orkesterin alle. Hyviä näyttelijäsuorituksia kyllä nähtiin pienimmissäkin rooleissa.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Romantiikan ytimessä


25.9.2015 Heinrich Marschnerin ooppera Hans Heiling Theater an der Wienissä

Heinrich August Marschner (1795-1861) on nykyisin varsin tuntematon säveltäjä ainakin saksankielisen maailman ulkopuolella. Elinaikanaan hän oli hyvin suosittu ja ehkä merkittävin saksalainen oopperasäveltäjä von Weberin ja Wagnerin välisenä aikana.

Hans Heiling vuodelta 1833 on kansantarun innoittama ooppera, jossa tapahtumat kietoutuvat Heilingin aviosuunnitelman, hallitsevan kuningataräidin, äidin ja pojan insestisen suhteen, Annan (Heilingin morsian) silmien aukeamisen, pelastavan Konradin surman sekä Heilingin vankeuden, harhanäkyjen ja kuoleman ympärille. Marschnerin musiikki on upeaa ja vaikuttavat kuorokohtaukset (tässä produktiossa Arnold Schoenberg Chor) ovat melkeinpä oopperan parasta antia. Orkesterina oli ORF Radio-Symphonieorchester Wien, jota johti Constantin Trinks.

Roland Geyerin ohjaus ansaitsee täydet pisteet - niin taitava, tehokas ja loppuun asti mietitty se oli. Herbert Murauerin lavastus tuki erinomaisesti ohjausta. Solistikaarti hoiti osansa ammattitaidolla; pääosissa olivat Michael Nagy (Hans Heiling), Angela Denoke (Kuningatar, Heilingin äiti), Katerina Tretyakova (Anna), Stephanie Houtzeel (Gertrude, Annan äiti) ja Peter Sonn (Konrad). Denoken äänessä oli havaittavissa väsymistä oopperan jälkipuoliskolla, mutta Tretyakova pärjäsi ilmoitetusta flunssastaan huolimatta oikein hyvin läpi koko teoksen.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Leonardo Vincin barokkiharvinaisuus


24.9.2015 Leonardo Vincin ooppera Catone in Utica Theater an der Wienissä

Illan ohjelmana oli konserttiversio Leonardo Vincin (1690-1730) oopperasta Catone in Utica. [Herraa ei pidä sekoittaa renessanssin yleisnero Leonardo da Vinciin (1452-1519).]

Vinci oli italialainen barokkiajan säveltäjä, jonka tuotantoon kuuluu mm. vajaat 40 oopperaa. Catone in Utica vuodelta 1728 ei ehkä pärjää melodioiden rikkaudessa ja musiikin säihkeessä Händelille ym. barokin mestareille, mutta oikein mukavaa kuunneltavaa se oli. Orkesterina oli takuuvarma Il pomo d'oro, jota johti huikean energisellä otteella nuori venäläinen Maxim Emelyanychev. Hän korvasi kapellimestarina alun perin ilmoitetun Riccardo Minasin.

Catone in Utica on varsinaista kontratenorien juhlaa: oopperan kuudesta roolista neljä edusti tätä fakkia. Cesarena loisti Franco Fagioli, jonka suvereeni taito ja tavattoman kaunis ääni kirvoittivat yleisöstä mahtavia suosionosoituksia. Fagioli näytti, kuinka konserttiversiossakin voi eläytyä rooliin ja esittää sen aivan täysipainoisesti. Arbacen osan laulanut Max Emanuel Cencic valloitti teknisellä varmuudellaan ja lämpimän sielukkaalla tulkinnallaan. Emilian roolissa kuultu Vince Yi oli raikas ja hienosti eläytyvä nouseva kyky. Muissa osissa lauloivat Juan Sancho (Catone), Ray Chenez (Marzia) ja Martin Mitterrutzner (Fulvio).

torstai 24. syyskuuta 2015

Pariisilaiselämää Wienissä


23.9.2015 Jacques Offenbachin operetti Pariisilaiselämää (La vie parisienne, saks. Pariser Leben) Volksoper Wienissä

Pariisilaiselämää sai Wienin Volksoperissa oikein menevän ja laadukkaan toteutuksen. Michiel Dijkeman ohjaus ja lavastus olivat näennäisen yksinkertaisia, mutta sisälsivät monia hauskoja detaljeja. Esimerkkinä mainittakoon katuvarren liikkeiden vitsikkäät nimet, jotka vaihtuivat lavan pyöriessä. Näyttämön pyöriviä ja laskevia osia käytettiin muutenkin hienosti hyväksi. Muutamia kohtauksia ja välisoittoja höystettiin tyylikkäästi tanssijoilla. Neljänteen näytökseen oli jostain syystä lisätty duetto Offenbachin Fantasiosta.

Sébastien Rouland johti orkesteria, joka  oli hyvässä vedossa. Musiikki soi reippaana, iloisen pulppuavana ja tarvittaessa iskevänäkin. Laulajat ja orkesteri eivät parissa kohdassa pysyneet ihan synkronissa, mikä saattoi johtua siitä että näköyhteys kapellimestariin oli tällöin lavalta huono. Solisteista nostaisin esille paronitar ja paroni von Gondermarkin roolit laulaneet Birgid Steinbergerin ja Morten Frank Larsenin. Pienenä yksityiskohtana voi mainita, että ruotsin kielen ääntäminen sujui heiltä lähes virheettömästi, ainoastaan paronin etunimen (Magnus) kanssa mentiin metsään. Muista laulusuorituksista erottuivat ainakin Elisabeth Schwarz Gabriellena ja suomalaisillekin tuttu Siphiwe McKenzie Metellana. Vanhat rouvat Madame de Quimper-Karadec (Helga Papouschek) ja Madame de Folle-Verdure (Sulie Girardi) tekivät herkullista komiikkaa.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kaikki Sibeliuksen yksinlaulut


18.-20.9.2015 Sibelius 109 - Säveltäjämestarin yksinlaulut -konserttisarja (4 konserttia) Helsingin Ritarihuoneessa

Siuntion Lauluakatemia järjesti neljän konsertin sarjan, jossa oli tarkoitus esittää kaikki Sibeliuksen yksinlaulut. Niiden määrä on vähän tulkinnanvarainen tai rajauskysymys, mutta lukuun 109 oli tällä kertaa päädytty. Ennakkotiedoista poiketen Lauluakatemian taiteellinen johtaja Johanna Rusanen-Kartano ei esiintynyt konserteissa, sillä hän oli São Paulossa harjoittelemassa lokakuun Lohengrin-esityksiä varten. Muutoksia esiintyjäkaartiin aiheutti myös Lilli Paasikiven sairastuminen. Pianisti Pami Karvonen urakoi flyygelin ääressä taidolla läpi kaikki konsertit.

Perjantai-illan konsertissa (Villi voima) lauloivat Sanna Nuutinen, Tiina-Maija Koskela ja Jussi Merikanto. Konsertti alkoi usealla opusnumeroimattomalla kappaleella, joita seurasivat opukset 50 (es. Merikanto) ja 17 (es. Koskela). Näiden välissä viisi Virtus-musiikkikoulun lasta esittivät kappaleen Koulutiellä. Lopuksi kuultiin Merikannon väkevä tulkinta Kullervon valituksesta sekä Koskelan laulama Luonnotar.

Lauantain iltapäivän konsertin (Klassikkoja) aloitti Jorma Hynninen kappaleilla Souda, souda sinisorsa ja Laulu ristilukista. Ehdin jo hiljattain Lahdessa olleen konsertin jälkeen epäillä Hynnisen laulukuntoa, mutta nyt hän osoitti luuloni täysin vääriksi. Aivan huikeassa vedossa oli vanha mestari tänään! Ehkä Lahteen vain osui vähän huonompi päivä? Sanna Nuutinen lauloi pari kappaletta ja sitten Hynninen palasi lavalle opuksen 13 merkeissä. Ennen väliaikaa Mari Palo lauloi Kuusi laulua op. 36. Palon levollista, teknisesti varmaa ja hivelevän kaunista laulua oli todella ilo kuunnella. Lisäpisteet selkeästä diktiosta!

Konsertin jälkipuoliskolla kuultiin Virtus-musiikkikoulun lasten laulamana jälleen kappale Koulutiellä. Seuraavaksi Mari Palo lauloi Viisi laulua op. 37. Lopuksi saatiin lavalle Margareta Haverinen-Brandt, jonka ohjelmana oli Viisi laulua op. 38. Kovasti kuuluivat eletyt vuodet hänen äänessään...

Lauantain iltakonsertti oli nimeltään Aikaansa edellä. Helena Juntunen aloitti Jubalilla ja Waltteri Torikka jatkoi Teodoralla. Sanna Nuutinen lauloi kolme laulua, mm. Hymn to Thaisin. Juntunen kahlasi läpi opuksen 57, johon kuuluu kahdeksan laulua. Torikka päätti konsertin ensimmäisen puoliskon neljällä kappaleella, mm. sielukkaalla tulkinnalla Sydämeni laulusta. Segelfahrtin jälkeen saatiin kaksi laulua Loppiaisaatto-näytelmästä: Kom nu hit, död! osoitti Torikan taitavuuden ja hyvin häneltä taipui myös vähän reippaampi Hållilå, uti storm och regn.

Konsertin jälkipuolisko alkoi Torikan laulamalla Serenadilla. Tätä seurasi opus 1 eli Viisi joululaulua, jotka Virtusin lapset esittivät reippaasti. Torikka lauloi osan eli kaksi laulua opuksesta 86; kolmanneksi aiottu kappale Sångarlön jäi pois ohjelmasta, koska baritonimme tunsi kuulemma vointinsa flunssaiseksi. De trenne blinda systrar häneltä kuitenkin sujui vielä ihan hyvin. Juntunen viimeisteli ohjelman eloisasti Kuudella laululla op. 90.

Neljäs konsertti (Sibeliuksen varjot) oli sunnuntaina. Monica Groop aloitti kappaleilla Serenad ja Vänskapens blomma. Sanna Nuutinen jatkoi lauluilla Judiska flickans sång, Narciss ja Solitude. Groop esitti tavattoman hienosti Neljä laulua op. 72. Christian Juslin pääsi ääneen opuksella 88 eli "Kukkasarjalla" sekä riehakkaalla kappaleella Orgier.

Väliajan jälkeen Nuutinen lauloi Arioson ja Groop kolme laulua opuksesta 86 sekä kappaleen Små flickorna. Viimeksi mainittu oli kujeilevaisuudessaan aivan mainio esitys Groopilta. Juslin jatkoi Kahdeksalla laululla op. 61, joiden esityksistä en erityisemmin pitänyt. Volyymia Juslinilta kyllä löytyi, mutta sävyjen ja parissa kohdassa sävelpuhtaudenkin kanssa oli vähän niin ja näin. Viimeisen kappaleen loppunousussa hänen äänensä jopa sortui.

Herttaisen naiivin Mummon syntymäpäivänä -kappaleen esittivät Virtus-musiikkikoulun poikasopraanot Mikko Elias ja Elias Tyrsky. Juslin vetäisi vielä Siltavahdin ja sitten olikin loppulaulun aika: Groop ja Juslin esittivät ensin Tankenin "malliksi" ja sitten yleisökin pääsi laulamaan, sillä nuotti ja sanat oli jaettu istuimille.

torstai 17. syyskuuta 2015

Sibelius-festivaalin rääppiäiset


17.9.2015 Sinfonia Lahti, joht. Okko Kamu Lahden Sibeliustalossa

Elo-syyskuun taitteessa olleen Lahden kansainvälisen Sibelius-festivaalin jälkeen oli vuorossa Sinfonia Lahden syyskauden avauskonsertti. Okko Kamu oli valinnut ohjelmaksi pelkkää Sibeliusta, ikään kuin festivaalin jatkoina.

Konsertin avasi In memoriam op. 59, jolla kunnioitettiin muutamaa päivää vaille 58 vuotta sitten (eli 20.9.1957) kuollutta säveltäjää. Toisena kappaleena kuultiin Alkusoitto E-duuri, jonka Sibelius sävelsi opiskellessaan Wienissä vuonna 1891. Siitä piti tulla osa sinfoniaa, jonka hän sittemmin hylkäsi. Olipa reipasta ja piristävän epäsibeliaanista musiikkia! Vaikea kuvitella, että Kullervo esitettiin jo seuraavana vuonna - niin erilainen tämän kappaleen sävelkieli ja tunnelma on.

Ennen väliaikaa kuulimme vielä Hjalmar Procopén näytelmään Belsazarin pidot sävelletystä musiikista kootun neliosaisen konserttisarjan (op. 51). Väliajan jälkeen seurasivat sarjat Historiallisia kuvia I (op. 25) ja Historiallisia kuvia II (op. 66). Kamu sai näistäkin rakennettua eloisat, tunnelmalliset ja vaikuttavat kokonaisuudet.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Aida Australiassa


15.9.2015 Elokuvissa: Giuseppe Verdin ooppera Aida Opera Australiasta (Handa Opera on Sydney Harbour)

Sydneyn suurella ulkoilmalavalla (Handa Opera) toteutettu Aida-spektaakkeli ei välittynyt elokuvakatsomoon sillä vaikuttavuudella kuin ennakkoon odotin. TV-kuvaus ja -ohjaus eivät olleet lainkaan sitä tasoa kuin esim. The Metropolitan Operan Live in HD -lähetyksissä. Myös valaistus oli Sydneyssä ongelmallinen - ehkä ympärillä olevasta pimeydestä ja massiivisen kokoisesta lavasta johtuen. Pukuloistoa kyllä piisasi, ja lisää herkkua silmille tarjosivat mm. tanssijat, elävät dromedaarit ja ilotulitus.

Aidan oli ohjannut Gale Edwards varsin perinteiseen tapaan. Peruspätevänä kapellimestarina toimi Brian Castles-Onion. Solistikunta lauloi kauttaaltaan oikein hyvin, mutta erityisen häikäiseviä kykyjä tai suorituksia ei joukosta erottunut. Aidan roolin lauloi Latonia Moore, Radamés oli Walter Fraccaro, Amneris Milijana Nikolic, Ramfis David Parkin, kuningas oli Gennadi Dubinsky ja Amonasrona lauloi Michael Honeyman. Ehkä Moorelle voi antaa kehuja Aidan osastaan, jos tulkitsee liioiteltujen eleiden ja ylinäyttelemisen johtuneen vain suuresta lavasta (tosin muilla solisteilla moisia ei nähty). Fraccaro sai Radamésina laulunsa kulkemaan varovaisen alun jälkeen, mutta näyttelijänkykyjä hänellä ei oikein ollut.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Pohjolan tuulia Hämeenlinnassa


12.9.2015 Soile Isokoski, sopraano ja Martin Katz, piano Hämeenlinnan Verkatehtaassa

Konsertin ohjelmassa oli Sibeliuksen ja hänen aikalaistensa musiikkia. Ensimmäisellä puoliskolla kuulimme kolme laulua Edvard Griegiltä, neljä laulua Leevi Madetojalta ja kolme laulua Toivo Kuulalta. Esitykset olivat kauniita, syvällisiä ja sytyttäviä - niin kuin vain Isokoski osaa. Mutta yllättäen teknisessä ja puhtauspuolessa tuli muutamia virheitä, jollaisia häneltä ei todellakaan ole tottunut kuulemaan. Katzin herkkä pianismi sopi kappaleisiin täydellisesti.

Konsertin jälkimmäinen puolisko oli pyhitetty Sibeliukselle. Ensin kuusi laulua, sitten välissä pianokappaleena Impromptu op. 5 nro 5 ja päätteeksi toiset kuusi Sibeliuksen laulua. Monia näistä on tullut hiljattain kuultua, mm. Erica Backin konsertissa Lahden Sibelius-festivaalilla. Backin herttaisissa ja teknisesti hyvätasoisissa esityksissä oli toki puolensa, mutta kyllä kappaleet silti nousivat Isokosken kokemuksella aivan eri tasolle. Katzille tuli yhden kappaleen alkupuolella virhe ja hän aloitti sen alusta uudelleen. Ylimääräisinä kuultiin kaunis espanjankielinen laulu, jonka nimi meni minulta ohi (jostain kauniista hiuksista se kai kertoi) sekä riemastuttava Bernsteinin I hate music! Tässä Isokoski pääsi näyttämään itsestään kepeämpää, huumoriin taipuvaa puolta, joka ei juurikaan pääse ohjelmistoltaan vakavahenkisissä konserteissa esiin.

torstai 10. syyskuuta 2015

Keskustelua Aino Sibeliuksen kanssa kamarioopperan muodossa


10.9.2015 Riikka Talvitien ooppera Yksi siemen, yksi suru Järvenpää-talossa

Uutta kotimaista (kamari)oopperaa pukkaa niin, ettei meinaa kaikkiin esityksiin ehtiä! Elokuussa kantaesitetty Talvitien sävellys Yksi siemen, yksi suru sai onneksi lisäesitykset, ensin Porvoossa ja nyt jälleen Järvenpäässä. Teoksen libretto on Tiina Häkkisen ja Riikka Talvitien. Häkkinen on vastannut myös oopperan käsikirjoituksesta, dramatisoinnista ja ohjauksesta.

Oopperassa sopraano Aurora Ikävalko on "sisäinen Aino" ja sopraano Satu Kaarisola-Kulo "ulkoinen Aino". Toisinaan nämä eroavat ja tarjoavat tilanteeseen erilaiset näkökulmat, toisinaan sisäinen ja ulkoinen Aino ovat puolestaan yhtä. Dramaturgisesti tämä toimii, mutta väliin soitetut tallenteet Riikka Talvitien keskusteluista lässäyttävät hyvän idean lapsellisuudessaan. Fragmentinomaiset kohtaukset eivät kaikilta osin nivoutuneet yhteen, vaan draaman kaari katkesi useasti. Tämä lienee ollut tekijöiden tarkoituskin?

Musiikillisesti ooppera oli kiinnostava ja laulusolistit suoriutuivat osin vaativastakin osuudestaan ihan hyvin. Pientä orkesteria (käyrätorvella vahvistettu jousikvartetti) johti Ruut Kiiski. Pari kertaa laulajat ja orkesteri karkasivat toisiltaan, eikä kapellimestari ollut ihan tilanteen tasalla. Mutta maaliin asti päästiin ihan kunnialla!

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Ja taas konsertillinen Sibeliusta!


9.9.2015 Jorma Hynninen, baritoni ja Kalevi Kiviniemi, urut Lahden Ristinkirkossa

Kiviniemi aloitti Sibeliuksen täräyttävällä Intradalla ja soitti lauluosioiden välissä urkusovitukset Barcarolasta sekä Valse tristestä. Hynninen oli jakanut laulunsa kolmeen osioon: Ensimmäisessä kuultiin Under strandens granar, Kom nu hit död ja Var det en dröm? Toisen osion laulut olivat På verandan vid havet, Svarta rosor, Den första kyssen ja Demanten på marssnön.

Viimeinen lauluosio alkoi kappaleella Illalle, jota seurasivat Lastu lainehilla, Kolme sokeaa sisarta ja lopuksi Ristilukki. Konsertin päätti Kiviniemen upea urkusovitus Finlandiasta. Ohjelma oli tyylikäs kokonaisuus ja Hynnisen sielukkaat esitykset olivat jälleen kerran nautinnollisia. Valitettavasti täytyy kuitenkin todeta, että Hynnisen laulu oli teknisesti kovin epätasaista. Häneltä ei ole tottunut kuulemaan tässä määrin puhtaus- ym. ongelmia. Jokohan tämä alkaa olla lopun merkkejä esiintyvän taiteilijan uralle?

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Sibeliusta pyhäaamuna


6.9.2015 Erica Back, mezzosopraano ja Kristian Attila, piano Lahden Sibeliustalossa

Erica Back sijoittui tämän vuoden 3. kansainvälisessä Sibelius-laulukilpailussa toiseksi. Hän sai lisäksi Sinfonia Lahden erikoispalkinnon, joka tarkoitti omaa liedkonserttia Lahden Sibelius-festivaalilla. Sunnuntain aamupäivään sijoitettu konsertti veti huomattavasti enemmän yleisöä kuin vastaavat pyhäaamun konsertit aiempina vuosina.

Konsertin laulut oli jaettu neljään osioon. Ensin kuultiin Våren flyktar hastigt ja neljä laulua opuksesta 17. Tämän jälkeen oli vuorossa neljä saksankielistä laulua opuksesta 50. Konsertin puolivälissä Kristian Attila soitti pianolla kappaleet Koivu ja Kuusi (op. 75 nrot 4 ja 5).

Kolmas lauluosio alkoi reippaasti Hertig Magnusilla. Sitä seurasi kolme laulua opuksesta 37 ja Kyssen. Viimeisessä osiossa kuultiin neljä laulua opuksesta 36 sekä päätösnumerona Narciss.
 
Back on kehittynyt luontevaksi ja ilmeikkääksi Sibeliuksen laulujen tulkitsijaksi. Varsin selkeä diktio, kauniit laululinjat sekä tummat sävyt surumielisissä kappaleissa olivat nektaria korville. Pienet virheet ja käsimaneerit eivät häirinneet sanottavasti. Sen sijaan Griegin Ein Traumin sijoittaminen ylimääräiseksi oli melkoinen harkintavirhe festivaalilla, jonka ohjelman on tarkoitus olla ensimmäisestä nuotista viimeiseen saakka pelkkää Sibeliusta.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Sibelius-festivaalin jatkoa


1.9.2015 Folke Gräsbeck, piano Lahden Musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa

1.9.2015 Sinfonia Lahti, joht. Osmo Vänskä Lahden Sibeliustalossa

Lahden kansainvälisen Sibelius-festivaalin ohjelmasta poimin tiistain ratoksi kaksi konserttia. Iltapäivän pianoresitaalissa Folke Gräsbeck soitti kokoelman Sibeliuksen pikkukappaleita pianolle. Kaikkiaan niitä taisi olla lähes 30, mm. 13 kappaletta pianolle, op. 76. Joukossa oli monia harvinaisuuksia, joita en ollut kuullut koskaan aiemmin. Gräsbeckin sisäistynyttä tulkintaa ja uskomatonta sormitekniikkaa oli ilo seurata. Ja kaikki tuosta vaan, hyvin vaivattomasti ja ilman nuotteja! Puolitäysi salillinen palkitsi esityksen innokkailla suosionosoituksilla, jotka pianisti puolestaan palkitsi peräti kolmella ylimääräisellä.

Illan sinfoniakonsertissa korokkeelle nousi Osmo Vänskä. Hän yllytti Metsänhaltijassa Sinfonia Lahden sellaiseen kiihkoon ja vauhtiin, että kaikki aiemmin kuulemani tulkinnat tästä kappaleesta kalpenivat täysin. Sama meno jatkui ainakin paikoitellen Sibeliuksen Sinfoniassa nro 3. Esitys oli hyvin reipas ja energinen, mutta samalla selkeä ja hyvin balansoitu. Väliajan jälkeen oli vuorossa Sinfonia nro 4, joka kaikessa tummuudessaan ja apeudessaankin oli vaikuttava kokemus. Kontrasti kolmanteen sinfoniaan oli melkoinen, neljännessä kun rönsyt on karsittu minimiin. Vänskä pystyi puhaltamaan hengen tähänkin teokseen ja nosti esiin mielenkiintoisia detaljeja.

Sibelius-festivaalin avajaiskonsertti


31.8.2015 Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Leif Segerstam Lahden Sibeliustalossa

Sinfonia Lahden kansainvälinen Sibelius-festivaali on tänä vuonna säveltäjän 150-vuotisjuhlan ansiosta tavallista laajempi. 16. festivaalin runsaaseen tarjontaan kuuluu mm. kuusi orkesterikonserttia, joista kolmessa soittaa vieraileva orkesteri.

Avaiskonsertissa kuultiin Helsingin kaupunginorkesteria Leif Segerstamin johdolla. Tämä oli viikon pääkonserteista ainoa, jonka ohjelmistossa ei ollut yhtään sinfoniaa. Konsertti alkoi kahdella sävelrunolla: Segerstam loihti Tapiolan mystisestä maisemasta vilkkaan ja eläväisen, mutta silti jotenkin rauhoittavan ja tasapainoisen kuvan. Luonnottaressa solistina oli sopraano Anu Komsi. Hänen ja Segerstamin tulkinta kappaleesta oli minulle jotain uutta ja hämmästyttävää: Yli sata vuotta sitten sävelletty Luonnotar kuulosti nyt hyvinkin modernilta ja olisi hyvin voinut olla jonkun nykysäveltäjän kynästä!

Väliajan jälkeen seurasi Lemminkäinen, neljä legendaa orkesterille. Sarja sai Segerstamin johdolla arvoisensa esityksen, ja tietysti se Tuonelan joutsen -osan ihana englannintorvisoolo hiveli korvia. Sen puhalteli tässä esityksessä Antti Turtiainen. Ylimääräisenä kuultiin Karelia-sarjasta osa Alla marcia, leppoisalla ja hyväntuulisella otteella.