torstai 24. syyskuuta 2015

Pariisilaiselämää Wienissä


23.9.2015 Jacques Offenbachin operetti Pariisilaiselämää (La vie parisienne, saks. Pariser Leben) Volksoper Wienissä

Pariisilaiselämää sai Wienin Volksoperissa oikein menevän ja laadukkaan toteutuksen. Michiel Dijkeman ohjaus ja lavastus olivat näennäisen yksinkertaisia, mutta sisälsivät monia hauskoja detaljeja. Esimerkkinä mainittakoon katuvarren liikkeiden vitsikkäät nimet, jotka vaihtuivat lavan pyöriessä. Näyttämön pyöriviä ja laskevia osia käytettiin muutenkin hienosti hyväksi. Muutamia kohtauksia ja välisoittoja höystettiin tyylikkäästi tanssijoilla. Neljänteen näytökseen oli jostain syystä lisätty duetto Offenbachin Fantasiosta.

Sébastien Rouland johti orkesteria, joka  oli hyvässä vedossa. Musiikki soi reippaana, iloisen pulppuavana ja tarvittaessa iskevänäkin. Laulajat ja orkesteri eivät parissa kohdassa pysyneet ihan synkronissa, mikä saattoi johtua siitä että näköyhteys kapellimestariin oli tällöin lavalta huono. Solisteista nostaisin esille paronitar ja paroni von Gondermarkin roolit laulaneet Birgid Steinbergerin ja Morten Frank Larsenin. Pienenä yksityiskohtana voi mainita, että ruotsin kielen ääntäminen sujui heiltä lähes virheettömästi, ainoastaan paronin etunimen (Magnus) kanssa mentiin metsään. Muista laulusuorituksista erottuivat ainakin Elisabeth Schwarz Gabriellena ja suomalaisillekin tuttu Siphiwe McKenzie Metellana. Vanhat rouvat Madame de Quimper-Karadec (Helga Papouschek) ja Madame de Folle-Verdure (Sulie Girardi) tekivät herkullista komiikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti