keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kaartin soittokunta ja Cantores Minores


24.11.2015 Finlandia - sotilasmusiikin perinnepäivän konsertti Sibeliustalossa Lahdessa

Mielenkiintoinen ja minulle uusi kokemus tämä puhallinorkesterin ja "Pikkukanttorien" yhteisesiintyminen. Sama ohjelma oli esitetty eilen Helsingin Musiikkitalossa ja uusittiin nyt Lahden Sibeliustalossa.

Konsertti alkoi Kaartin soittokunnan voimin Aulis Sallisen Palatsirapsodialla, joka on Palatsi-oopperan teemoista koostuva puhallinorkesteriteos. Esityksen johti Pasi-Heikki Mikkola. Kovin oli herkullista, monityylistä ja vaihtelevaa musiikkia, jonka mukaansatempaavaa tulkintaa oli ilo kuunnella.

Puolustusvoimien ylikapellimestari Jyrki Koskinen johti seuraavaksi kaksi Sibeliuksen laulua, joissa solistina oli sopraano Anu Komsi. Kaiuttaren oli puhallinorkesterille sovittanut Pasi-Heikki Mikkola ja Nordenin Riku Huhtasalo. Laulujen jälkeen kuultiin perinnepäivän konserttia varten Ilari Hylkilältä tilattu kolmiosainen teos Into the Wind. Viihdyttävä kappale toi monin paikoin mieleen elokuvamusiikin.

Väliajan jälkeen lavalle saapui myös Cantores Minores ja kapellimestariksi vaihtui Hannu Norjanen. Vuorossa oli John Rutterin Requiemin esitys, jossa Anu Komsi oli sopraanosolistina. Norjasen varma johtaminen nosti Hannu Raijaksen puhallinorkesterisovituksen hienolle tasolle.

Ohjelman päätti Sibeliuksen Finlandia, jonka johti jälleen Koskinen. Hän ei saanut kuorosta kaikkea irti, vaan esitys meni läpilaulamiseksi. Otteet olivat sen näköisiä, ettei Koskisella ilmeisesti ole liiemmin kuoronjohtokokemusta. Musiikkikin oli kovin tasapaksua, eikä dynamiikasta ja sävyistä ollut paljon tietoa. Ylimääräisenä kuultu Sibeliuksen Jääkärimarssi meni suunnilleen saman kaavan mukaan. Hienosäädön voisi aloittaa vaikka siitä, ettei lähes koko kappaletta soiteta samalla voimakkuudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti