sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Musiikkisatiiri Neuvostoliitosta (ja vähän Venäjästäkin)


7.11.2015 Suuri ja mahtava -musiikkisatiiri Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä

Markus Leikolan käsikirjoittama ja Paavo Kerosuon ohjaama Suuri ja mahtava kahlasi parissa tunnissa läpi Neuvostoliiton historian merkkipaaluja ja mielettömyyttä. Valtion hajoamisen jälkeen osansa sai myös nykyinen Venäjä. Henkilöhahmoina nähtiin ja kuultiin lähinnä itänaapurimme johtajia sekä lisäksi mm. Trofim Lysenko, Andrei Saharov sekä kosmonautit Gagarin ja Komarov.

Esitys hyödynsi paljolti venäläisiä tunnettuja lauluja, jotka oli sanoitettu uudelleen. Näissä kuultiin monia hykerryttäviä oivalluksia. Leikola oli kirjoittanut muutenkin ihan nokkelan kokonaisuuden, joka oli kaikessa piruilussaan ja satiirissaan aika lempeä. Esityksen lopussa sävy muuttui selvästi, kun Putin esitettiin tunteettomana murhaajana.

Suuren ja mahtavan taitavina esiintyjinä nähtiin ja kuultiin Paavo Kerosuo, Antti Korhonen, Lotta Kuusisto, Kaija Kärkinen ja Tommi Lindell.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti