sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Sibeliuksen laulut päätökseen


28.11.2015 Laululla soivaksi 4 -konsertti Helsingin kaupungintalossa

Sibelius-Akatemian neljän konsertin sarja Sibeliuksen kaikista yksinlauluista sai päätöksensä kaupungintalon juhlasalissa. Ennen konserttia oli mielenkiintoinen keskusteluosuus, jonka aluksi haastateltiin mezzosopraano Erica Backia. Sitten vauhtiin pääsivät herrat Gustav Djupsjöbacka, Erkki Korhonen ja Erik T. Tawaststjerna, joilla olisi varmasti piisannut juttua Sibeliuksesta ja hänen lauluistaan vaikka moneksi tunniksi. Tilaisuuden vetäjänä oli tuttuun tapaan Annika Ollinkari. Korhonen ja Tawaststjerna myös soittivat pianolla näytteitä Sibeliuksen musiikista.

Konsertti oli jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan. Kevät-osiossa esiintyivät Erica Back, Ruut Mattila, Maiju Vaahtoluoto, Robert Näse ja Laura Mäkitalo. Kesä-osion laulajat olivat Tuomas Miettola, Júlia Heéger, Hannakaisa Nyrönen, Tuuri Dede ja Jussi Vänttinen sekä Vaahtoluoto ja Näse. Lyhyen väliajan jälkeen seuranneessa syksy-osiossa esiintyivät Nyrönen ja Dede sekä Henri Tikkanen. Viimeisessä eli talvi-osiossa lauloivat Nyrönen, Dede, Mäkitalo, Näse, Heéger, Back, Vänttinen ja Tikkanen. Kevät- ja syksy-osioiden pianistina oli Collin Hansen ja kesä- ja talvi-osioiden Gustav Djupsjöbacka.

Ennakkoon ilmoitetuista laulajista oli peräti kolme (Tiina-Maija Koskela, Johanna Isokoski ja Annami Hylkilä) sairastunut. Ohjelma saatiin paikattua ihmeen hyvin paikalla olleilla laulajilla, sillä ainoastaan kolme kappaletta jäi esittämättä. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että ihan kaikkia Sibeliuksen lauluja ei tässäkään konserttisarjassa lopulta kuultu.

Konsertin mielenkiintoisinta antia oli mm. oopperasta Jungfrun i tornet (Neito tornissa) kuultu numero Santa Maria. Sen esitti Júlia Heéger. Alun perin esittäjäksi oli merkitty Annami Hylkilä, joka lauloi osan viime kesänä Kokkolan oopperan produktiossa. Junon aarian Myrsky-näytelmämusiikista lauloi Hannakaisa Nyrönen, joka esitti osan viikko sitten Musiikkitalossa nähdyssä produktiossa. Opusnumeroton Erloschen jäi ikävä kyllä kuulematta, mutta muutamia muita harvemmin kuultuja lauluja oli mukana. Konsertin päätteeksi kuultiin neljä joululaulua opuksesta 1 sekä niiden jälkeen yleisön suosikkitoiveena Var det en dröm? Ylimääräisenä koko solistiporukka lauloi yhdessä sen viidennenkin joululaulun, En etsi valtaa, loistoa.

Konsertin solistit onnistuivat pääsääntöisesti oikein hyvin. Oli ilo kuunnella taitavia ja merkityksellisiä tulkintoja monista lauluista. Pieniä ongelmia oli mm. Robert Näsellä yläsävelien kanssa ja Jussi Vänttisen esitykset jättivät hieman haparoivan maun, mutta kokonaisuus oli mainio. Parhaimman vaikutuksen tekivät Hannakaisa Nyrönen ja Erica Back. Kiitos taas ihanasta iltapäivästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti