lauantai 17. joulukuuta 2016

Bäckströmien jouluinen hupailu


17.12.2016 The Fabulous Bäckström Brothers: Messias Kansallisoopperassa Helsingissä

Näin tammikuussa 2015 Musiikkiteatteri Kapsäkissä Fabulous Bäckström Brothers -esityksen ja ihastuin kovasti. Veljespari Jouni ja Petri Bäckströmin uusi produktio, Patrick Barlowin Messias, oli tämän vuoksi pakko päästä näkemään. Komedia vieraili Kansallisoopperan Alminsalissa ja esitettiin loka-joulukuun aikana yhteensä viisi kertaa. Teoksen oli ohjannut Marc Gassot.

Bäckströmien uutuus oli oikeastaan vieläkin hauskempi kuin ensimmäinen tuotanto (sitä muuten esitetään taas tammikuussa 2017 Kapsäkissä pari kertaa - kannattaa käydä katsomassa, jos on jäänyt väliin). Jukka Nykänen ei ikävä kyllä ollut mukana Messiaassa, vaan kaikki musiikki soitettiin tallenteilta. Sen sijaan sopraano Reetta Ristimäki oli sivuroolissa veljesten äitinä ja pääsi laulamaankin pari kertaa.

Esitys oli oikein viihdyttävä ja parhaimmillaan pakotti jopa nauramaan ääneen. Itseäni vähän häiritsi halpahenkinen alapäähuumori, jota oli siroteltu mukaan turhan paljon. Petri Bäckströmillä oli ajoittain vaikeuksia laulun sujumisen kanssa. Korkeimmat äänet olivat työn ja tuskan takana ja löysä vibrato kuulosti rumalle. Mahtaakohan miehestä enää olla laulajaksi, kun tämä tuntuu toistuvan aina kun häntä jossain kuulee? Jouni Bäckström oli tänään(kin) paremmassa iskussa.

Suomalaisvoimaa The Metissä


17.12.2016 Elokuvissa: Kaija Saariahon ooppera L'Amour de loin The Metropolitan Operasta

Ehdin vielä Finnkinoon katsomaan Saariahon Kaukaisen rakkauden (L'Amour de loin) jälkimmäisen encore-esityksen. Tuotannon ensi-ilta The Metropolitan Operassa New Yorkissa oli jo 1.12. ja live-lähetys nähtiin Suomessakin viikko sitten.

Produktion ympärillä on kohistu paljon siitä, että Saariahon teos on ensimmäinen naissäveltäjän ooppera The Metin lavalla yli sataan vuoteen. Ja että teoksen johtanut Susanna Mälkki on vasta neljäs naiskapellimestari, joka ikinä johtaa talossa. The Metropolitan Opera on tunnettu konservatiivisuudestaan, mutta miksi siihen on vuosikymmenten ajan yhdistynyt selvää naisten syrjintää? Kurjaa, että tällaisiin asioihin joudutaan kiinnittämään huomiota vielä 2010-luvulla. Mutta kun asiat nyt ovat niin kuin ovat, niin iloitaan edes siitä, että The Metin valloituksessa asialla olivat juuri suomalaiset naiset!

Pääsin katsomaan Kaukaisen rakkauden viimeksi Itävallassa noin puolitoista vuotta sitten. Nyt nähty Robert Lepagen levollinen ohjaus oli loppujen lopuksi aika samankaltainen, mutta lavastuksen suhteen nämä kaksi tuotantoa erosivat kovasti. Metropolitanin lavalla oli Michael Curryn suunnittelema led-valoista muodostuva meri, joka oli fantastisen hieno. Tämä loi yhdessä Saariahon intensiivisen musiikin kanssa lähes hypnoottisen vaikutelman.

Oopperassa on vain kolme solistia, jotka tällä kertaa olivat Susanna Phillips (Clémence), Erik Owens (Jaufré Rudel) ja Tamara Mumford (Pyhiinvaeltaja). Eipä ollut valittamista heidän suorituksissaan. Ja Mälkki tietenkin oli aivan loistava kapellimestari, joka kyllä tuntee Saariahonsa ja kykeni taitavan orkesterin kanssa tavoittamaan musiikin nyanssit.

Koominen Ooppera käyntiin


16.12.2016 Helsingin Koomisen Oopperan avajaisgaala Finlandia-talossa Helsingissä

Aiemmin tänä vuonna perustettu Helsingin Koominen Ooppera käynnisti yleisölle suunnatun toimintansa gaalakonsertilla. Pakollisten puheiden (Helsingin kulttuurijohtaja Stuba Nikula ja oopperan johtaja Laura Åkerlund) jälkeen päästiin musiikin pariin. Tästä puolesta vastasi Helsinki Sinfonietta Leif Segerstamin johdolla.

Beethovenin Fidelion alkusoiton jälkeen saimme mukavan yllätyksen: Zemlinskyn Lyrische Sinfonie. Sen solisteina toimivat Reetta Haavisto ja Petri Lindroos. Haaviston varmaa ja ilmaisuvoimaista laulamista oli todella nautinto kuunnella. Lindroos ei ollut flunssan vuoksi tänään parhaimmillaan, mutta sinnitteli teoksen läpi aivan tyydyttävästi.

Väliajan jälkeen seurasi toinen yllätys: Segerstamin Sinfonia nro 307, jossa maestro itse siirtyi flyygelin ääreen. Kyseessä oli teoksen kantaesitys. En olisi odottanut kuulevani tällaista musiikkia Koomisen Oopperan avajaisgaalassa, mutta ilmeisesti Segerstam tuttuun tapaansa teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä... Teoksesta löytyi jännän paksua jousisatsia ja muitakin yllättäviä puolia, joita ei kuulemissani säveltäjän viimeaikaisissa sinfonioissa ole juurikaan vastaan tullut. Mutta lyömäsoittimien ylenpalttista käyttämistä ja mekastamista Segerstam näyttää rakastavan edelleen.

No, sitten päästiin itse asiaan, eli kevyemmän ooppera- ja operettimusiikin pariin. Bernsteinin Candidesta kuultiin alkusoitto sekä numero Glitter and Be Gay. Mia Heikkinen teki tästä aivan uskomattoman hienon tulkinnan, johon liittyi lava-akrobatiaakin. Brava!

Väliin orkesteri soitti Kodályn Háry János -oopperasta Intermezzon. Tämän jälkeen Heikkinen palasi lavalle ja lauloi numeron Schlösser, die im Monde liegen. Kappale on Paul Lincken operetista Frau Luna, jonka Helsingin Koominen Ooppera on kertonut tuottavansa näyttämölle ensi toukokuussa. Samasta operetista kuultiin myös alkusoitto. Vauhdikkaana päätösnumerona oli Can-Can Offenbachin operetista Orfeus manalassa.

Naissolistien ohella illan valopilkku oli nuorista soittajista koostuva Helsinki Sinfonietta. Kylläpä Segerstam osasikin kaivaa ja taikoa tästä porukasta yhtenäistä, kypsää ja temperamentikasta soittoa, jota oli ilo kuunnella.

Toivotan Helsingin Koomiselle Oopperalle onnea ja menestystä!

torstai 15. joulukuuta 2016

Shakespearen maailmoissa RSO:n kanssa


15.12.2016 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Osmo Vänskä, sol. Lilli Paasikivi, mezzosopraano ja Jussi Nikkilä, kertoja Musiikkitalossa Helsingissä

RSO kantaesitti eilisessä konsertissaan Eero Hämeenniemen teoksen Winter calm and Summer storms mezzosopraanolle ja orkesterille. Tänään oli vuorossa uusintaesitys Osmo Vänskän johdolla. Kappale oli Hämeenniemeltä melkoinen yllätys - en ole ikinä kuullut häneltä melodioiden ja harmonioiden suhteen näin perinteistä musiikkia! Sävellyksessä oli hienoja huipennuksia ja mm. hiljaisuuteen hiipuva loppu, jotka kaikki Vänskä muotoili taidokkaasti. Kappaleen tekstinä oli Shakespearen sonetti nro 97 Kirsti Simonsuuren suomennoksena. Lilli Paasikivi lauloi osuutensa tyylikkäästi ja intensiivisesti.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Vänskän kokoama sarja Sibeliuksen Myrsky-näytelmämusiikista. Kokonaisuutta oli lyhennetty selvästi ja solisteista oli jäänyt jäljelle vain Ariel. Paasikivi epäilemättä lauloi tämänkin tehtävän erinomaisen ammattitaitoisesti, mutta se ei kyllä kuulunut katsomoon saakka (tämän todistivat muutamat eri puolilla salia istuneet henkilöt). Solistin sijoittaminen viulujen taakse lähelle harppua oli Vänskältä selvä virhe - idea ei toiminut ainakaan Musiikkitalon akustiikassa. Vänskä oli halunnut osien väliin kertojan, joka oli näyttelijä-ohjaaja Jussi Nikkilä. Omasta mielestäni paketti olisi saattanut olla eheämpi ilman lausumista, mutta ehkä kertojasta oli hyötyä niille, joille Shakespearen Myrsky ja sen juoni eivät ole ennestään tuttuja. Nikkilällä oli viehättävä asu, joka vei ajatukset renessanssin suuntaan.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Venäläisbassojen vierailu


10.12.2016 Kolme bassoa -konsertti Savoy-teatterissa Helsingissä

Taas Savoyssa - toisena iltana peräkkäin... Bassokonserttia mainostettiin Moskovan Bolshoi-teatterin "kolmen palkitun tähtisolistin" esiintymisenä. Tässä taisi olla hieman mainosmiesten lisää, sillä kolmesta bassosta vain yksi eli Valeri Gilmanov kuuluu talon solistikuntaan. Vladimir Kudashev vaikuttaa talossa nimeltä The Kolobov Novaja Opera Theatre of Moscow. Toki hän on vieraillut Bolshoissa, samoin kuin solisteista kolmas eli Andrei Antonov. Konsertin pätevänä pianistina toimi Mihail Egiazarjan.

Ohjelma alkoi kaikkien kolmen solistin yhdessä esittämällä Basilion La calunnia -aarialla Rossinin Sevillan parturista. Antonov jatkoi Sarastron aarialla Taikahuilusta ja Gilmanov Massenet'n Élégiellä. Seuraavaksi kuultiin George H. Clutsamin Ma Curly Headed Babby, johon on Massenet'n kappaleen tavoin olemassa myös suomenkieliset sanat. Kudashev tulkitsi Greminin aarian Jevgeni Oneginista ja perään kaikki kolme bassoa iloittelivat Varlaamin laulun parissa (oopp. Boris Godunov).

Gilmanov lauloi pitkän ja vaativa numeron, Konchakin aarian, Borodinin Ruhtinas Igorista. Tämän jälkeen kuultiin laulut Rimski-Korsakovilta (es. kaikki solistit) ja Sviridovilta (es. Kudashev). Farlafin rondo Glinkan oopperasta Ruslan ja Ljudmila oli oikein hauska, sillä aina kun Kudashev yritti aloittaa osuutensa, ehti joku muu laulamaan sen - ja pianistikin esiintyi tässä numerossa laulajana! Ensimmäinen osio päättyi Musorgskin Kirppu-laululla, joka kuultiin niin ikään kaikkien solistien yhteisesityksenä.

Väliajan jälkeen kuultiin kolmikon voimin Jouluyö, juhlayö venäjäksi. Tämä oli ainoa numero, jossa laulajat käyttivät nuotteja. Koko joululaulu tuntui hyvin irralliselta - miksiköhän se oli ohjelmaan sisällytetty? Muuten konsertin jälkipuoliskon muodostivat venäläiset laulut ja romanssit. Suurimman osan niistä bassomme esittivät yhdessä, mutta jokainen sai myös yhden soolonumeron. Innokkaasti suosiotaan osoittanut yleisö sai peräti kolme ylimääräistä.

Valeri Gilmanov teki vaikutuksen muhkean rehevällä bassollaan ja eläytymisellään, joka kyllä meinasi hetkittäin mennä jo liioittelun puolelle. Hän oli ensiluokkainen koomikko- ja näyttelijäkyky mm. esittäessään juopunutta ylimääräisessä numerossa. Andrei Antonovin ääni oli jokseenkin miellyttävä, mutta rasittuneen kuuloinen. Hän joutui ehkä yrittämään ja pusertamaan isompiäänisten miesten rinnalla vähän liikaa. Sarastron aarian alkupuolen Antonov lauloi alavireisesti. Vladimir Kudashev oli vakava ja hillitty laulaja, joka ei lähtenyt mukaan muiden laulajien temppuiluun. Hänellä oli vahva tekniikka ja luonnollisesti virtaava ääni, joka kylläkin oli venäläisbassoksi yllättävän vaalea.

Lopuksi muutama moitteen sana käsiohjelmasta: Präntätty ohjelma ei juurikaan pitänyt paikkaansa (kappaleita oli korvattu toisilla ja niiden järjestystä oli muutettu), teksti sisälsi virheitä (mm. ooppera Boris Godunov oli merkitty Borodinin säveltämäksi), laulujen nimiä oli käännetty väärin ja suomen kieli oli yleisemminkin ontuvaa. Jos ja kun yleisölle tarjotaan erikseen maksavaa ohjelmaa, niin kyllä siihen pitäisi panostaa selvästi enemmän!

perjantai 9. joulukuuta 2016

Intiimiä tunnelmaa Savoyn joulukonsertissa


9.12.2016 Joulun valoa -konsertti Savoy-teatterissa Helsingissä

Sopraano Johanna Rusanen-Kartano esiintyi Savoy-teatterin konsertissa yhdessä pianotrion kanssa. Sen muodostivat Salla Karakorpi (piano), Maija Linkola (viulu) ja Iida-Vilhelmiina Laine (sello).

Ohjelma alkoi katolisen joulun tunnelmilla: Franckin Panis Angelicus ja Caccinin (tai kuka kappaleen nyt sitten onkaan säveltänyt) Ave Maria. Näiden jälkeen kuultiin suosituimpia suomalaisia joululauluja: Collanin Sylvian joululaulu ja Kotilaisen Varpunen jouluaamuna. Ne on molemmat sävelletty Topeliuksen teksteihin, ja sama linja jatkui vielä Sibeliuksen kappaleessa En etsi valtaa, loistoa. Seuraavaksi kuulimme soitettuna sikermän muista Sibeliuksen opukseen 1 kuuluvista joululauluista. Ennen väliaikaa Rusanen-Kartano palasi vielä lavalle esittämään Adamin ikisuosikin Oi jouluyö.

Konsertin jälkipuoliskon aloitti Cottraun Santa Lucia. Tämän jälkeen siirryttiin kolmen kappaleen ajaksi Yhdysvaltoihin: Tormén Joululaulu, Berlinin Valkea joulu ja Martinin Have Yourself a Merry Little Christmas. Välinumerona kuultiin trion soittamana Jukka Linkolan Two Miniatures for Piano Trio.

Ohjelman päättivät Antti Nissilän Hiljainen Gloria, Carola Häggkvistin Taivas sylissäni sekä suositusta Lumiukko-animaatioelokuvasta tuttu Walking in the Air, joka esitettiin nyt suomeksi (Avaruus). Ylimääräisenä saatiin Gruberin Jouluyö, juhlayö.

Konsertin esitykset olivat hienoja ja koskettavia. Rusanen-Kartano esitteli kappaleet ja jutusteli mukavia niiden välissä, mikä loi konserttiin oikein lämpimän ja intiimin tunnelman. Ainoa miinus pitää antaa soittimien sähköisestä vahvistamisesta, joka sai ajoittain Steinwayn jalon soinninkin kuulostamaan halvalta sähköpianolta.

torstai 8. joulukuuta 2016

Musiikkia Sibeliuksen soittimilla


8.12.2016 Kaisa Porra-Hänninen, viulu ja Kari Hänninen, piano Ainolassa Järvenpäässä

Jean Sibeliuksen 151-vuotissyntymäpäivän iltana järjestettiin Ainolassa konsertti, jonka ohjelmassa oli säveltäjämestarin musiikkia viululle ja pianolle. Loppuunmyydyssä konsertissa oli paikalla useita suvun jäseniä, ja toinen esiintyjistäkin eli viulisti Kaisa Porra-Hänninen kuuluu heihin (hän on Sibeliuksen tyttärentyttärentytär eli Margareta Jalaksen tyttären Aino Porran tytär). Pianistina toimi hänen miehensä Kari Hänninen.

Konsertin jippona olivat Sibeliuksen soittimet. Porra-Hänninen soitti Sibeliukselle kuuluneella Serafin-viululla ja Hänninen luonnollisesti Ainolan salin Steinway-flyygelillä, jonka Sibelius sai kansalaiskeräyksellä 50-vuotislahjakseen. Flyygelin vasarakoneisto uusittiin viime keväänä ja peli soi jälleen täyteläisesti ja ihanan pehmeästi.

Ohjelman aloitti Romanssi h-molli op. 2 nro 1. Tätä seurasivat Neljä kappaletta viululle ja pianolle op. 78 sekä Viisi kappaletta viululle ja pianolle op. 81. Esiintyjät kertoivat mukavasti kappaleiden välissä sävellyksistä, Sibeliuksen elämästä, Ainolan vaiheista jne. Konsertin päätti Sonatiini op. 80. Ylimääräisenä kuullun Kehtolaulun jälkeen laulettiin vielä yhdessä En etsi valtaa, loistoa. Hieno musiikkituokio tunnelmallisessa Ainolassa!

tiistai 6. joulukuuta 2016

Lindbergiä ja Leiviskää


6.12.2016 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu, sol. Anu Komsi Musiikkitalossa Helsingissä

RSO:n itsenäisyyspäivän juhlakonsertin aloitti Sibeliuksen Satu. Esitys oli lumoavaa kuultavaa; musiikki soi tasapainoisena ja selkeänä, ja Linnun temperamentikas johtaminen tuntui nostavan sen uudelle tasolle.

Toisena numerona kuultiin ensimmäistä kertaa Suomessa Magnus Lindbergin Accused, alaotsikoltaan three interrogations for soprano & orchestra. Olipa vetävä ja kiinnostava kappale - ja kiva kuulla Lindbergin kirjoittamaa vokaalimusiikkia! Anu Komsi selvitti suvereenisti sopraanolle kirjoitetun huippuvaikean osuuden. Teoksen ensimmäinen osa laulettiin ranskaksi, toinen saksaksi ja kolmas osa englanniksi.

Väliajan jälkeen seurasi toinen kovasti odottamani numero, Helvi Leiviskän Sinfonia nro 3. Oli hienoa kuulla tämä harvinaisuus, jota ei ole koskaan edes julkaistu painettuna. Sinfonia sisälsi mielenkiintoista uusklassista sävelkieltä ja taidokasta kontrapunktia. Konsertin päätti perinteiseen tapaan Sibeliuksen Finlandia, josta RSO päräytti Linnun johdolla oikein vauhdikkaan tulkinnan.

Camilla Nylund oli Hollantilaisen tähti


5.12.2016 Richard Wagnerin ooppera Lentävä hollantilainen Kansallisoopperassa Helsingissä

Wagnerin Lentävää hollantilaista on esitetty Kansallisoopperassa ennen tätä produktiota viimeksi vuonna 1978. Jo olikin korkea aika tuoda teos lavalle! Katsoin marraskuun lopulla tämän tuotannon televisioinnin Yle Areenassa ja pari kertaa on tullut vielä nähtyä tallennekin sen jälkeen. Tiesin siis, mitä oli luvassa...

Kasper Holtenin uusi ohjaus on ollut kovasti esillä eri medioissa, kritiikeissä ja blogeissa. Niinpä totean siitä vain lyhyesti, että pidin kovasti. Sen verran paljon olen saksalaisen Regietheaterin hurjuuksia ja ylilyöntejä nähnyt, että Holtenin modernisointihan oli aivan helposti sulatettava. Minua ei häirinnyt juuri lainkaan epäsuhta libreton ja lavan tapahtumien välillä. Tässä produktiossa Hollantilainen oli kuuluisa kuvataiteilija, Senta taideopiskelija, hänen Erik-sulhasensa investointipankkiiri sekä Sentan Daland-isä laivanvarustaja ja rikas taiteenkeräilijä. Loppuratkaisu oli Holtenilta oikein kekseliäs ja aikaamme sopiva, kun Hollantilainen tekikin itsemurhan ja vuotta myöhemmin Senta nähdään oman taidenäyttelynsä avajaisissa.

Philipp Fürhofer oli suunnitellut pyörivälle näyttämölle selkeät lasiseinät, joissa olevista ovista voitiin siirtyä tilasta toiseen. Puvut olivat Anja Vang Kraghin ja valaistus Jesper Kongshaugin käsialaa. Videosuunnittelusta vastasi Luke Halls ja tanssijoiden koreografiasta Signe Fabricius. Toisessa näytöksessä Hollantilainen ja Senta kuvasivat toisiaan videokameralla ja elävä kuva heijastettiin taustalle jättikokoisena.

Musiikinjohto oli kapellimestari John Fioren pätevissä käsissä. Hollantilaisen roolissa esiintynyt Johan Reuter teki hyvää työtä sekä laulullisesti että näyttämöllisesti. Hän oli osassaan uskottava, joskin totutusta poikkeava Hollantilainen. Illan tähti oli Sentan osan tehnyt Camilla Nylund. Hänen roolityötään ja jumalaisen kaunista laulamistaan ei voi kylliksi suitsuttaa. Saan vieläkin kylmiä väreitä ajatellessani toisen näytöksen Sentan balladia! Gregory Frank oli ihan osaava Daland, mutta tässä roolissa Salmiseen ja Ryhäseen tottuneelle hänen äänensä oli turhan kevyt ja vaalea. Christian Juslinin laulussa oli tänään vähän moitteen sijaa, mutta kyllä ajoittain kuultiin komeasti kalskahtavaa ja voimallista tenorilaulua. Sari Nordqvist teki Maryn pienen roolin ja Tuomas Katajala lauloi tavattoman tyylikkäästi Perämiehenä.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Lemmekästä kohellusta apteekissa


3.12.2016 Joseph Haydnin ooppera Lo speziale (Apteekkiooppera - Kipu vex!) Pikkuteatterissa Lahdessa

Kamariyhtye Camerata Amoroson tuottama Haydnin ooppera Lo speziale sai marraskuun puolivälissä ensi-iltansa Helsingin Savoy-teatterissa nimellä Apteekkiooppera - Kipu vex! En tuolloin päässyt paikalle, mutta onneksi Lahden Pikkuteatterissa oli vielä kaksi esitystä, joista jälkimmäiseen oli sitten ajettava yleisöksi. Pientä orkesteria johti tässä esityksessä SibA:n kuoronjohtoluokalta tuttu Dominik Vogt.

Haydnin opera buffassa apteekki toimii tapahtumapaikkana rakkauden kiemuroille, kun apteekkari Sempronio (Kalle Virtanen), kanta-asiakas Volpino (Kimmo Turunen) ja harjoittelija Mengone (Joel Forsström) yrittävät jokainen vuorollaan naida farmaseutti Grillettan (Tia Svanberg). Arvaahan sen miten hommassa käy - muutaman mutkan jälkeen pisimmän korren vetää tietenkin nuori Mengone. Kaikki solistit selvittivät osansa suurin piirtein kunnialla. Suomenkielinen käännös ei aina istunut musiikkiin täydellisesti, minkä vuoksi solistit joutuivat ajoittain hankaluuksiin.

Ville Saukkosen ohjaus oli tällä kertaa jotenkin tasapaksu ja yllätyksetön - ehkä se muistutti liikaa joitain hänen aiempia töitään. Saukkonen on tehnyt tänä vuonna niin paljon ohjauksia, että olisiko ideoiden runsaudensarvi vähän ehtynyt tai sitten vaan ollut niukasti aikaa? Tinde Lappalaisen lavastus muodostui lähinnä liikuteltavista pahvilaatikoista, kuten monessa Saukkosen ohjaamassa pienen budjetin tuotannossa on ollut tapana. Puvustuksen oli suunnitellut Pia Lasonen. Silmänruokaa toivat kolmannessa näytöksessä esiintyneet haaremin tanssijat Veera Karvonen, Anni Siitonen ja Sini Sorvali.

Nuoriso näytti mallia


3.12.2016 Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijamatinea Wegelius-salissa Helsingissä

Päädyin lauantai-iltapäivänä reilun kahden tunnin ajaksi Sibelius-Akatemian T-talon neljänteen kerrokseen, jonka Wegelius-salissa pidettiin nuorisokoulutuksen matineakonsertti. Se alkoi Lasse Pihlajamaan haitarimusiikilla: Ensin Kalle Makkonen soitti kappaleen Helmeilevä suihkulähde ja perään isoveli Mikko Makkonen kappaleen Tuulen tanssi. Olivatpa taitavia poikia!

Ja sitten käyrätorvia: Marian Krok soitti pianisti Marko Hilpon kanssa Saint-Saënsin teoksesta Morceau de Concert op. 94 ensimmäisen osan Allegretto moderato. Iiro Koskinen soitti samoin Hilpon kanssa Franz Straussin Konsertosta op. 8 ensimmäisen osan Allegro moderato. Ja kolmantena käyrätorvinumerona kuultiin Krokin ja Koskisen duettona Otto Nicolain Adagio.

Viulisti Otto Antikainen esitti pianisti Aura Gon kanssa Sibeliuksen Viulukonserton op. 47. Soitossa oli paikoin melkoista raskautta, prässäystä jopa, mutta näin nuoreksi soittajaksi Antikainen oli erittäin taitava. Tulkinta ehtii kyllä kypsyä vuosien mittaan... Matinean parhaiden esitysten joukkoon kiilasi ilman muuta pianisti Anton Mejias. Hän soitti Rahmaninovin Moments musicaux -sarjasta (op. 16) osat 3 ja 4. Herkullista kuultavaa!

Viulisti Raffaello Chiodo oli seuraavaksi vuorossa Tšaikovskin musiikilla. Kuulimme Souvenir d'un lieu cher -kappaleesta (op. 42) toisen osan Scherzo. Pianistina oli Timo Koskinen. Tämän duon jälkeen olikin vuorossa lähes parikymmenminuuttinen teos, Endre Szervánszkyn Puhallinkvintetto. Sen soittivat Janette Leván (huilu), Sara Hakaste (oboe), Hanna Hujanen (klarinetti), Tuuli Ahonen (fagotti) ja Lauri Purhonen (käyrätorvi).

Seuraavaksi saatiin herkkua korville, sillä Leonardo Chiodon sellossa oli tavattoman kaunis sointi. Ja kun nuorimies vielä oli teknisesti taitava ja tulkintaakin oli mietitty, niin J. S. Bachin Soolosellosarja nro 6:n osat Preludi ja Gigue olivat konsertin parhaimmistoa.

Klarinetisti Jussi Uuksulainen soitti pianisti Naoko Ichihashin kanssa André Jolivet'n pienen kappaleen Meditaatio. Matinean päätti jo aiemmin esiintynyt klarinetisti Hanna Hujanen yhdessä Ichihashin kanssa. He esittivät Paul Hindemithin Sonaatin klarinetille ja pianolle B-duuri. Hujanen on näiden näyte-erien perusteella ikäisekseen tavattoman kypsä muusikko - toivottavasti kuulemme vielä hänestä ja muista konsertin nuorista soittajista!

Mika Kares HKO:n konsertin tähtenä


2.12.2016 Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Robert Spano, sol. Mika Kares Musiikkitalossa Helsingissä

HKO:n ylikapellimestari Susanna Mälkki on parhaillaan New Yorkissa johtamassa Saariahon L'Amour de loin -oopperan esityksiä. Ikään kuin vaihdossa saatiin Helsinkiin johtamaan kokenut yhdysvaltalainen kapellimestari Robert Spano. Hän aloitti konsertin vaikuttavalla tulkinnalla Rahmaninovin sinfonisesta runosta Kuoleman saari.

Synkeissä tunnelmissa liikuttiin seuraavassakin teoksessa, joka oli Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja. Kuulimme siitä Kalevi Ahon mahtavan sovituksen bassolle ja orkesterille. Martti Talvelan 1980-luvulla tilaaman sovituksen solistina oli nyt Mika Kares. Hänen laulunsa oli teknisesti moitteetonta ja väkevä tulkinta teki todellakin vaikutuksen. Kares esitti laulusarjan nyt ensimmäistä kertaa ja puhalteli esityksen jälkeen selvästi helpottuneena hyvin menneestä suorituksesta.

Väliajan jälkeen kuultiin surumusiikiksi leimaantunut Samuel Barberin Adagio jousiorkesterille. Konsertin päätti Olivier Messiaenin L'Ascension, neljä sinfonista meditaatiota orkesterille. Tämä vaikeasti hahmottuva teos ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini ja osa teoksesta kului jälleen aivan muuta ajatellessa. Erinomaisesti HKO tämänkin soitti, mutta kun teoksen omituiset harmoniat ja muu hämäryys ei vaan puhuttele minua...

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Huikea pianoilta à la Folke Gräsbeck


27.11.2016 Folke Gräsbeck, piano Musiikkitalossa Helsingissä

Korkeatasoisia pianoresitaaleja järjestetään Suomessa nykyisin kovin harvoin, ainakaan kotimaisin voimin ja ainakaan festivaalien ulkopuolella. Grigori Sokolov nyt tietysti konsertoi meillä vuosittain ja jokunen muu maailmantähti poikkeaa silloin tällöin, mutta enemmänkin tarjontaa voisi olla. Aukkoa paikkasi osaltaan Musiikkitalon Camerata-salissa Folke Gräsbeck. Tällä kertaa pontimena oli F-Musiikki Oy:n liiketoiminta, sillä konsertissa oli esittelyssä Bösendorferin uusi 280VC Vienna Concert -malli.

Gräsbeck soitti vaativan ja pitkän ohjelman. Parin tunnin rupeaman aloitti Lisztin Adeste Fideles sarjasta Weihnachtsbaum. Tätä seurasi laaja kattaus Sibeliusta: Scherzo fis-molli, Marche triste, Valse triste, Viisi kappaletta op. 85 eli ns. Kukkaiskappaleet ja Kolme kappaletta op. 96 (Valse lyrique, Autrefois - Scène pastorale ja Valse chevaleresque). Konsertin ensimmäisen puoliskon päätti vuodelta 1900 oleva pianosovitus Finlandiasta.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Beethovenin Sonaatti nro 14 cis-molli, joka tunnetaan paremmin Kuutamosonaattina. Ohjelma päättyi Chopinin sävelin: Nocturne nro 13 c-molli, Impromptu nro 1 As-duuri, kolme etydiä (nro 13 As-duuri, nro 14 f-molli ja nro 24 c-molli) sekä Scherzo nro 2 b-molli.

Huikeaa oli Gräsbeckin soiton intensiteetti ja älyllisyys, teknisestä taituruudesta nyt puhumattakaan. Hän soitti tuttuun tapaansa koko ohjelman ilman nuotteja. Lähes puolityhjä sali aplodeerasi voimallisesti ja palkittiin peräti kolmella ylimääräisellä. Bösendorferin sointi oli korviahivelevän kaunista varsinkin pianissimoissa, Gräsbeckin pehmeällä kosketuksella. Bassopuoli sen sijaan kuulosti tottumattoman korvaan erikoisen metalliselta. Joka tapauksessa Gräsbeckin valitsema monipuolinen ohjelmisto esitteli hyvin uuden flyygelimallin sointia ja ominaisuuksia.

Ortodoksista kirkkomusiikkia pienellä kuorolla


27.11.2016 Pietarin Aleksanteri Nevskin luostarin mieskuoro Uspenskin katedraalissa Helsingissä

Pietarin Aleksanteri Nevskin luostarin mieskuoro vieraili kahdeksan laulajan kokoonpanolla konsertoimassa Uspenskin katedraalissa. Ajoittain yhdeksäntenä laulajana toimi kuoroa johtanut Dmitri Stefanovitsh. Paikalle oli saapunut hyvin yleisöä kuuntelemaan "tuhatvuotisen ortodoksisen kirkkomusiikin aarteita". No, ihan koko ohjelma ei mahdu tämän määritelmän puitteisiin, sillä konsertissa kuultiin mm. Franz Gruberin Stille Nacht, heilige Nacht venäjäksi laulettuna. Kuulimme parikymmentä hienoa kappaletta tyylikkäinä sovituksina ja puhtaasti laulettuina. Erityisesti kuoron muhevat bassot tekivät vaikutuksen. Konsertin päätti vuonna 2004 kuolleen suomalaisen Peter Mirolybovin sävellys; hän johti aikoinaan mm. Uspenskin katedraalin sekakuoroa ja perustamaansa mieskuoroa.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Todellakin Huippusolisti-konsertti!


26.11.2016 Joyce DiDonato ja Il Pomo d'Oro, joht. Maxim Emelyanychev Musiikkitalossa Helsingissä

Aika moni muukin jatkoi laillani Sibelius-Akatemian oopperaesityksestä suoraan Musiikkitalon konserttisaliin. Helsingin Barokkiorkesterin Huippusolistit-sarjassa oli vuorossa kauan odotettu mezzosopraano Joyce DiDonaton ensikonsertti Suomessa. Yhdysvaltalaistähden aiemmin suunniteltu konsertti Finlandia-talossa peruuntui, mutta onneksi nyt tärppäsi. Jostain syystä hän ei kuitenkaan myynyt Musiikkitalon salia täyteen - mikä suomalaisissa on vikana!?!

Italialainen barokkiorkesteri Il Pomo d'Oro on tullut minulle maailmalla varsin tutuksi. Sitä johti tällä kertaa Maxim Emelyanychev, johon olen törmännyt mm. viime vuonna hänen johtaessaan oopperaa Wienissä. Emelyanychev soitti johtamisen ohessa cembaloa ja yhdessä kappaleessa myös sinkkiä.

In War & Peace -konsertin oli ohjannut Ralf Pleger. Valot oli suunnitellut Henning Blum ja videoprojisoinnit Yousef Iskandar. Koreografiasta ja tanssista vastasi Manuel Palazzo. Puvut olivat Vivienne Westwoodin käsialaa.

Ohjelman Sota-osio alkoi numerolla Scenes of horror, scenes of woe Händelin oratoriosta Jephtha. Tätä seurasi Leonardo Leon vaikuttava Prendi quel ferro, o barbaro! (oopp. L'Andromaca). Väliin kuultiin soitettuina de' Cavalierin Sinfonia teoksesta Rappresentatione di Anima e di Corpo sekä Purcellin Chaconne. Purcellilla myös jatkettiin: Dido's Lament oopperasta Dido and Aeneas. Händelin Agrippinasta kuultiin aaria Pensieri, voi mi tormentate. Carlo Gesualdon Tristis est anima mean jälkeen kuultiin osion päätöskappaleena tuttu Lascia ch'io pianga Händelin oopperasta Rinaldo.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Rauha-osio. Sen aloitti They tell us that you mighty powers Purcellin The Indian Queenista. Händelin Susanna-oratoriosta kuultiin numero Crystal streams in murmurs flowing. Händelin aaria Da tempeste il legno infranto oli oopperasta Giulio Cesare. Väliin kuultiin soitantona Arvo Pärtin Da pacem, Domine, joka yllättäen sopi erinomaisesti konsertin tunnelmaan ja barokkikontekstiin. Ohjelman lopuksi kuultiin Augelletti, che cantate Händelin Rinaldosta sekä Par che di Giubilo Niccolò Jommellin oopperasta Attilio Regolo.

Konsertti oli aivan loistava ja musiikillisesti täysipainoinen. DiDonaton kanssa loppuvat kyllä suitsuttavat adjektiivit ja kehuvat kommentit heti kättelyssä! Kertakaikkisen taitavaa ja luontevaa, teknisesti suvereenia, tulkinnallisesti vahvaa ja herkkää - kaikkea tarpeen mukaan. Mahtavaa ketteryyttä ja kuviointia mm. Da tempestessa ja riipaisevaa tunnetta Didon valituksessa. Huikeaa ja ensiluokkaista laulutaidetta!

Suunnattomien suosionosoitusten ja ylimääräisen kappaleen jälkeen DiDonato piti koskettavan puheenvuoron, jossa hän kertoi mm. konserttikiertueensa taustoista ja loi maailman myllerryksistä huolimatta uskoa tulevaisuuteen - Harmony Through Music. Konsertin päätti toinen ylimääräinen, joka oli todellinen yllätysveto - Richard Straussin laulu Morgen!

Satuoopperaako?


26.11.2016 Engelbert Humperdinckin ooppera Hannu ja Kerttu sekä Einojuhani Rautavaaran ooppera Tietäjien lahja Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen Joulun tarinoita -tuotannossa nähtiin kaksi toisiinsa yhdistettyä oopperaa: Humperdinckin Hannun ja Kertun (Hänsel und Gretel) keskellä esitettiin lasten unena Rautavaaran vuonna 1994 säveltämä Tietäjien lahja. Tätä seurasi väliaika, jonka jälkeen nähtiin Hannun ja Kertun loppuosa. Tuotannon ensi-illan musiikinjohdosta vastasi Markus Lehtinen. Varsinkin oopperaillan loppupuolella orkesterista irtosi sen kokoon nähden yllättävän muhevaa romanttista sointia.

Hannun ja Kertun tarina on varmasti Grimmin veljesten satuna kaikille tuttu. Humperdinckin myöhäisromanttinen ooppera on hyvin suosittu, ja sitä esitetään usein lapsille suunnattuna satuoopperana. Vaikka säveltäjä itsekin nimesi teoksen Märchenoperiksi, ei se ole mitenkään leimallisesti lastenooppera - tätä käsitystä tukevat niin libretto, musiikki kuin oopperan kestokin. Pidin Vilppu Kiljusen ohjauksesta, joka tuntui olevan asiasta samaa mieltä. Kimmo Viskarin suunnittelema visuaalinen ilme oli vaikuttava ja varsinkin Noidan piparkakkutalon toteutus ilmapalloista oli uskomattoman hieno.

Kaikki Humperdinckin oopperan solistit onnistuivat oikein hyvin. Ihailin paitsi linjakasta ja luonnollista laulamista, myös useimpien solistien hyvää näyttelijäntyötä. Pääosissa olivat Ylva Gruen Hannuna ja Alina Koivula Kerttuna. Isän roolin teki Samuli Takkula ja äidin roolin Annika Leino. Muissa tehtävissä olivat Marika Hölttä (Nukkumatti), Aurora Marthens (Kastekeiju) ja Elisabet Petsalo (Noita).

Tietäjien lahjan esitykseen en ihastunut yhtä paljon. Rautavaaran musiikki oli hienoa ja oikeastaan ainoa osa, joka miellytti minua varauksettomasti. Säveltäjä laati itse libreton O. Henryn tarinan The Gift of the Magi pohjalta. Kertomuksen levittäminen ja mm. henkilöiden lisääminen eivät olleet asialle eduksi. Kiljusen ohjaus vielä korosti libreton epäuskottavia piirteitä, joten kokonaisuus jäi jotenkin epäselväksi - 1970-luvun hengessä. Tietäjien lahjaa ei ole nähty aiemmin lavalla, vaan ainoastaan televisio-oopperana. Hienoa, että tämä puute tuli nyt korjatuksi, mutta anekdootiksi teos ansaitsee jäädä.

Tietäjien lahjassa esiintyivät Silja Aalto (Minna), Tiitus Ylipää (Joel), Visa Kohva (Herra Salomon), Elisabet Petsalo (Saaban Kuningatar) ja Matias Haakana (Zoff Musunoff). Solistien taso ei ollut yhtä korkea kuin Hannussa ja Kertussa; parhaimman vaikutuksen minuun teki Haakana.

Joulukauden avajaiset


26.11.2016 Cantores Minores, joht. Hannu Norjanen, sol. Johanna Rusanen ja Markus Malmgren, urut Johanneksenkirkossa Helsingissä

Helsingin Sanomat tarjosi tilaajilleen kaksi perinteistä joulukonserttia ensimmäisen adventtisunnuntain aattona. Johanneksenkirkko oli jo ensimmäisessä konsertissa lähes täynnä. Päätoimittaja Antero Mukka lausui tervetulosanat ja sen jälkeen Markus Malmgren kajautti ilmoille osan Menuet Leon Boellmannin Suite gothiquesta.

Kuorolaiset saapuivat alttarin eteen laulaen samalla gregoriaanista sävelmää Hodie Christus natus est. Perään kuultiin Giovanni Pierluigi da Palestrinan säveltämä saman niminen kappale. Cantores Minoresin ensimmäisen osuuden päättivät Tuo armon valkokyyhky ja moniäänisesti laulettu upea Enkeli taivaan.

Sopraano Johanna Rusanen aloitti kolmella urkusäestyksellisellä kappaleella: Caccinin(?) Ave Maria, Kotilaisen tuttu Varpunen jouluaamuna ja kestosuosikki Collanin Sylvian joululaulu. Pikkukanttorit jatkoivat Norjasen johdolla: Pärtin Bogororitse Devo, Maasalon Joulun kellot sekä ranskalainen sävelmä Suloäänet enkelten (Gloria in excelsis Deo).

Rusanen ja Malmgren esittivät kappaleet Avaruus (Walking in the air) ja Taivas sylissäni. Tämän jälkeen veisattiin yhteislauluna Maa on niin kaunis. Konsertin päätti kolme kuoronumeroa, joista kahdessa ensimmäisessä Rusanen toimi vielä solistina: Maasalon Mä kanssa enkelten, Sibeliuksen En etsi valtaa, loistoa ja Gruberin Jouluyö, juhlayö. Viimeinen kappale kuultiin pimennetyssä kirkossa, johon kuorolaisten kynttilät loivat tunnelmallisen valonkajon.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Neljä ja yksi lisänumero


25.11.2016 Suosalo & Rantala: 4 pientä annosta Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä

Ensiluokkaista viihdettä sekä taitavaa ja riemukasta komiikkaa tarjoilivat Martti Suosalo ja Iiro Rantala Kapsäkin puolitoistatuntisessa esityksessä. Illallinen yhdelle -sketsi oli kopioitu monia yksityiskohtia myöten Freddie Frintonin ja May Wardenin tähdittämästä 1960-luvun klassikkoelokuvasta. Onneksi hovimestari Jamesia esittänyt Suosalo oli kehittänyt tarinaan vähän omaakin twistiä. Miss Sophiena esiintyi Lotta Kuusisto. Rantalan esittämä Iironin pianokoulu -kokonaisuus oli hyvin toteutettu ja sisälsi viihteen siivellä vähän asiaakin. Saimme myös nauttia esityksen aikana mainiosta pianomusiikista. Ylimääräisenä kuultiin hulvaton Nessun dorma - laulusolistina Suosalon esittämä hahmo!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Lisää Wolfia: Italialainen laulukirja


20.11.2016 Italienisches Liederbuch -konsertti Taidetehtaassa Porvoossa

Eilisessä Sibelius-Akatemian konsertissa esitettiin Hugo Wolfin Italienisches Liederbuch -laulusarjan kappaleita. Tänään Porvoon Taidetehtaan konsertissa oli vuorossa koko 46 laulun kokonaisuus oikeassa järjestyksessä.

Konsertti oli mieleenpainuva liedin juhla, jonka tarjoilivat sopraano Camilla Nylund, baritoni Arttu Kataja ja pianisti Marita Viitasalo. Saimme täysipainoista, syvällistä ja ilmeikästä tulkintaa kautta linjan. Olin aivan häkeltynyt Nylundin sulokkuudesta ja herkkyydestä, mutta muutamassa laulussa pääsi kipakkuus ja huumorikin esiin. Katajan esiintymistä leimasivat älykkyys ja nyanssien taju sekä hänen ikäiselleen epätyypillinen lavakarisma. Molempia laulajia on kehuttava myös esimerkillisen selkeästä diktiosta. Viitasalon pianismia en kyennyt seuraamaan tai arvioimaan täysipainoisesti, sillä upeat laulajat veivät huomioni täydellisesti. Onneksi saan kuulla jumalaista Nylundia vielä Kansallisoopperan Lentävässä hollantilaisessa!

lauantai 19. marraskuuta 2016

Gerontiuksen unessa


19.11.2016 Edward Elgarin oratorio The Dream of Gerontius Olarin kirkossa Espoossa

Sir Edward Elgarin (1857-1934) musiikkia ei meillä liikoja soiteta, ja niinpä hänen vuonna 1900 valmistunut oratorionsa The Dream of Gerontius (Gerontiuksen uni) esitettiin nyt Espoossa vasta kolmatta kertaa Suomessa! Konsertti toistetaan Helsingin tuomiokirkossa sunnuntaina 20.11.

Oratorio alkaa Gerontius-nimisen miehen pelätessä kuoleman läheisyyttä. Hän tunnustaa uskonsa, rukoilee armoa ja lähtee tästä maailmasta papin ja esirukoilijoiden siunaamana. Toisessa osassa Gerontiuksen sielu kohtaa suojelusenkelinsä, joka johdattaa hänet kohti Jumalan valtaistuinta ja viimeistä tuomiota. Gerontius joutuu kiirastuleen ja odottaa uudestisyntymistä puhdistuneena. Oratorio päättyy Jumalan ylistykseen.

Elgarin myöhäisromanttinen sävelkieli ja muhkea orkestraatio tekivät melkoisen vaikutuksen. Helsinginkadun Filharmonikot soitti Veli-Antti Koivurannan johdolla. Suurkuoro oli koottu kolmesta kööristä: Berliner Kantorei (valm. Günter Brick), Navichorus (valm. Elja Puukko) ja Viva vox (valm. Seppo Murto).

Gerontiuksen ja hänen sielunsa osat lauloi englantilaistenori Peter Auty. Hänen äänessään riitti voimaa ja kantavuutta, mutta tarvittaessa löytyi herkempiä ja hiljaisempiakin sävyjä. Mezzosopraano Niina Keitel esitti Enkelin osan taivaallisen kauniisti. Baritoni Elja Puukko lauloi väkevästi pienemmät osat (Pappi ja Kärsimyksen enkeli).

Lied-hemmottelua Wolfin sävelin


19.11.2016 Kuka pelkää Hugo Wolfia? -konsertit Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemialla oli lauantai-iltapäiväksi konserttitarjontaa vaikka millä mitalla, mutta päädyin vanhana liedin ystävänä valitsemaan kaksi Camerata-salissa pidettyä konserttia otsikolla Kuka pelkää Hugo Wolfia? Kumpikin konsertti kesti noin tunnin ja niiden välissä dosentti Liisamaija Hautsalo ja pianotaiteilija Heikki Pellinen keskustelivat ala-aulassa Wolfista ja hänen musiikistaan.

Molemmissa konserteissa kuultiin lauluja Wolfin (1860-1903) Italialaisesta laulukirjasta (Italienisches Liederbuch) ja Espanjalaisesta laulukirjasta (Spanisches Liederbuch). Ensimmäisessä konsertissa kuultiin 33 ja toisessa 31 laulua. Ohjelman oli suunnitellut Collin Hansen ja musiikin valmennuksesta oli vastannut Ido Ariel Jerusalem Academy of Musicista. Martina Roos oli ohjannut kummastakin konsertista eräänlaisen puolinäyttämöllisen kokonaisuuden, jossa tapahtumat nivoutuivat laulujen teksteihin. Pidin tällä kertaa kovasti Roosin toteutuksesta ja henkilöohjauksesta. Juho Punkerin ja Elisaveta Rimkevitchin monitaitoisuutta hyödynnettiin kekseliäästi, sillä nämä laulajat esiintyivät tovin myös pianisteina.

Ensimmäisessä konsertissa lauloivat opiskelijoista Juho Punkeri (pianisti Maritta Manner), Elisaveta Rimkevitch (Ossi Tanner), Henri Tikkanen (Tuomas Juutilainen) ja Johanna Isokoski (Sanna Iljin). Toisessa konsertissa lauloivat Aurora Marthens (pianisti Sonja Hendunen), Jussi Vänttinen (Antti Haho), Anna-Maija Oka (Maritta Manner) ja Samuli Taskinen (Tuomas Juutilainen).

Opettajakunnasta molemmissa konserteissa esiintyivät Margareta Haverinen-Brandt, Petteri Salomaa, Sirkka Parviainen-Hiekkapelto ja Kristjan Mõisnik. Heidän kaikkien pianistina toimi Collin Hansen. Pari Salomaan tulkintaa edustivat mielestäni opettajaosaston parhaimmistoa.

Nuoret pianistit tekivät kautta linjan hämmästyttävän hyvää ja tasapainoista työtä. Laulajissa oli hieman kirjavuutta, mutta kokonaisuus oli hyvätasoinen, virkistävä ja puhutteleva. Juho Punkerilta, Henri Tikkaselta ja Johanna Isokoskelta osasin jo odottaakin perusvarmaa ja hallittua laulamista. Elisaveta Rimkevitchin kaunissävyistä ääntä olisin kuunnellut enemmänkin. Aurora Marthens ja Anna-Maija Oka yllättivät sisäistyneillä tulkinnoilla ja erinomaisella näyttelemisellä. Jussi Vänttinen oli tällä kertaa esiintyjien heikoin lenkki, joka ei tuntunut olevan vielä sinut Wolfin kanssa. Samuli Taskinen on kehittynyt laulajana kovasti ja pärjäsi oikein hyvin vaativan ohjelman kanssa.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Tuliaisia Virosta


18.11.2016 Ivo Posti, kontratenori & Mart Siimer, urut ja piano Temppeliaukion kirkossa Helsingissä

Tuglas-seuran järjestämässä kirkkokonsertissa esiintyivät minulle ennestään tuntematon virolaiskontratenori Ivo Posti ja säveltäjänä paremmin tunnettu Mart Siimer. Tähänkään konserttiin (vrt. edellinen julkaisuni) ei ollut tehty käsiohjelmaa (harmillista!), vaan numerot kuulutettiin parin kappaleen välein.

Konsertti alkoi osalla Agnus Dei J. S. Bachin Messusta h-molli ja aarialla Dove sei Händelin oopperasta Rodelinda. Tämän jälkeen kuultiin numerot mm. Monteverdiltä, Benedetto Ferrarilta ja Purcellilta.

Urkuvälikkeen jälkeen päästiin Händelin oratorioiden pariin: O Lord, whose mercies numberless (oratoriosta Saul) ja He was despised (oratoriosta Messias). Siimerin oman Valged lehed -sävellyksen jälkeen palattiin Händelin pariin: Ombra mai fu (oopperasta Serse l. Xerxes) ja ylimääräisenä Lascia ch'io pianga (oopperasta Rinaldo).


Posti ei ehkä kuulu aivan kontratenoreiden kirkkaimpaan kärkeen, mutta kyllä hänen lauluaan mielellään kuunteli. Lisäpisteitä täytyy antaa kappaleiden tunnetiloihin eläytymisestä, vaikka muutamat numerot tuntuivatkin menevän aika samalla kaavalla. Siimer oli innokas ja levoton urkuri, jonka soiton eloisuus melkein vei huomion ajoittaisista virheistä.

Barokkia ja romantiikkaa Ruoholahdessa


18.11.2016 Musiikinhistorian kurssin loppukonsertti Metropolia Ammattikorkeakoulun konserttisalissa Helsingissä

Laszlo Sülen musiikinhistorian kurssi päättyi oppilaskonserttiin, jonka ohjelma julkaistiin ennakkoon Metropolia Ammattikorkeakoulun nettisivuilla. Yllättäen salissa kuultiin aivan toisenlainen kokonaisuus, sillä ohjelmaan oli tullut lukuisia peruutuksia ja muutoksia. Yleisölle ei ollut vaivauduttu tekemään käsiohjelmaa, joten ainakin minulle jäi hieman hämärän peittoon joidenkin kappaleiden ja esittäjien nimet. Hiljaisella äänellä hätäisesti tehdyt esittelyt eivät pääsääntöisesti kuuluneet salin takaosaan.


Barokkiosiossa Vilma Keisala ja Salla Mattila lauloivat oikein mukiinmenevästi dueton Purcellin King Arthurista. Tämän jälkeen kuultiin Telemannin Konsertto neljälle viululle D-duuri. Ella Pohjolainen lauloi Händelin Rinaldosta aarian Lascia ch'io pianga, joka ei tehnyt minuun vaikutusta sen paremmin teknisesti kuin tulkinnallisestikaan. Huilisti Paula Muli esitti J. S. Bachin Partita a-mollista osat Sarabande ja Bourrée anglaise.


Konsertin romantiikkaosio oli kärsinyt katoa selvästi enemmän kuin barokkiosio. Kuulimme mm. jonkin Lisztin etydin ja Heidi Salosen laulamana R. Straussin kappaleen Allerseelen (op. 10 no. 8).

torstai 17. marraskuuta 2016

Selvisikö Jannen salaisuus?


17.11.2016 Olli Kortekankaan ooppera Jannen salaisuus Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisoopperan kuudes koululaisooppera Jannen salaisuus sai ensi-iltansa keväällä 2015. Marraskuussa 2016 olivat vuorossa tällä erää viimeiset esitykset Alminsalissa, sillä huhtikuussa 2017 vuoron saa uusi teos Ihmepoika A.

Jannen salaisuus tapahtuu 1870-luvun Hämeenlinnassa. Koulupoikaikäinen Sibelius uppoutuu mielikuvitus- ja musiikkimaailmaansa. Pehr-sedän tuki ja ymmärrys on isättömälle pojalle hyvin tärkeää. Tämän ansiosta Janne voittaa epävarmuutensa ja vakuuttuu siitä, että musiikki ja säveltäminen ovat hänen elämänsä suunta. Minna Lindgrenin käsialaa olevassa libretossa on hetkensä, mutta kokonaisuutena se ei tehnyt minuun suurtakaan vaikutusta.

Olli Kortekangas käyttää musiikissaan jonkin verran lainauksia Sibeliuksen teoksista; osa näistä on jopa helposti tunnistettavia. Oopperan "orkesterina" toimivat pianisti Maarja Plink ja viulisti Aino Szalai. Tästä johtuen musiikki kuulosti paikoin varsin pelkistetyltä ja minimalistiselta - olisi Kortekangas hyvin voinut kirjoittaa kokoonpanoon muutaman soittimen lisää! Näkemässäni esityksessä kuorona toimivat Savion koulun viidesluokkalaiset. Solisteina olivat Ann-Marie Heino, Aki Alamikkotervo ja Hannu Forsberg.

Jannen salaisuuden oli ohjannut Juulia Tapola. Pidin kovasti lopputuloksesta, jossa oli löydetty hyvä tasapaino selkeän kerronnan ja mielenkiintoa ylläpitävän toiminnan välillä. Kuoro eli oppilaat pääsivät osallistumaan kiitettävästi lavan tapahtumiin. Puku- ja lavastussuunnittelusta vastasi Taina Relander ja valosuunnittelusta Vesa Pohjolainen.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Buxtehudea ja Vivaldia Lahdessa


15.11.2016 Kirkkokonsertti Ristinkirkossa Lahdessa

Lahden Ristinkirkossa esiintyi Anastasia Ensemble ja kamariorkesteri (kahdella huilulla ja trumpetilla vahvistettu jousikvartetti sekä urut) Markus Tikkasen johdolla. Orkesterin muusikoiden ja urkurin nimiä ei mainittu käsiohjelmassa.

Konsertti alkoi Dietrich Buxtehuden kantaatilla Jesu, meine Freude BuxWV 60. Sopraanosolisteina toimivat kuoron riveistä Milja Kannas ja Tarja Taurula ja bassosolistina Lauri Palo. Präntätyn ohjelman ulkopuolelta kuultiin välinumerona jousien soittama aaria Schafe können sicher weiden J. S. Bachin maallisesta kantaatista Was mir behagt, ist nur die muntre Jagd BWV 208 eli ns. Metsästyskantaatista.

Päätösnumerona oli Antonio Vivaldin kahdesta säilyneestä Gloriasta se vähemmän tunnettu eli RV 588. Sitä ennen kuulimme johdantomotetin Jubilate, o amoeni cori RV 639. Solisteina vierailivat Kansallisoopperan kuorosta Satu-Kristina Vesa (os. Jaatinen) ja Petri Vesa.

Konsertti oli ihan onnistunut, vaikka kuoron laulajien taso oli vaihteleva ja pieniä virheitäkin esitykseen mahtui. Solisteista Satu-Kristina ja Petri Vesa tekivät ammattimaista jälkeä ja Anastasia Ensemblen nuori Milja Kannas teki myös oikein hyvän vaikutuksen. Hänellä on lupaava materiaali sekä notkea ja luonnollinen tekniikka. Onneksi yleisöä oli tällä kertaa paikalla oikein mukavasti.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Kyllä teki hyvää aivoille!


22.10.2016 Aivosäätiön hyväntekeväisyyskonsertti Kallion kirkossa Helsingissä

Kallion kirkossa järjestetyssä Suomalaisten aivojen hyväksi -konsertissa esiintyivät sopraano Soile Isokoski, urkuri Pétur Sakari ja huilisti Mari Uusitalo.

Ohjelma alkoi komeasti J. S. Bachin soolokantaatilla Ich habe genug. Solistista voi päätellä, että kuulimme tietenkin sopraano-version (BWV 82a), kun alun perin teos on kirjoitettu bassolle. Tässä versiossa obbligato-oboe on vaihtunut huiluksi.

Seuraavaksi Pétur Sakari soitti César Franckin teoksen Fantasie en la. Sakarilta osaa jo odottaa erinomaisia esityksiä, eikä tämä kappale ollut poikkeus. Konsertin lopun muodostivat suomalaiset laulut/virret: Sulo Saloselta (1899-1976) kuultiin kaksi minulle outoa kappaletta J. L. Runebergin teksteihin: En kantaja ristin mä ainoa lie ja Ihmisen Poika. Taneli Kuusistolta kuultiin Sun ristis juurehen Mika Waltarin tekstiin (johon olen vanhastaan kovin tykästynyt) sekä tuttu Suomalainen rukous, jonka sanat ovat Uuno Kailaan.

Parvella esiintyneet taiteilijat saapuivat alas kukitettaviksi ja vastaanottamaan suosionosoitukset. Tämän jälkeen Sakari palasi urkujen ääreen ja Isokoski jäi alttarin eteen esittämään ylimääräisenä Oskar Merikannon laulun Oi muistatko vielä sen virren. Sanat laitetaan usein Eino Leinon nimiin, vaikka hänen kynästään on vain teoksen ensimmäinen säkeistö ja loput on sanaillut Juho Railio. Konsertti päättyi Erkki Melartinin säveltämään virteen Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, joka kajahti komeasti yhteislauluna. Sakarin mahtavat urkuosuudet ja välisoitto täydensivät hienon veisuun.

Konsertti osoitti, että Soile Isokoski on edelleen erinomaisessa laulukunnossa, vaikka hieman äänessä ehkä jo kuuluu vuosien tuomaa haurautta. Mutta näin kaunista ja sielukasta esitystä en ole Ich habe genug -lempikantaatistani kuullut aikoihin! Esimerkiksi Salosen En kantaja ristin mä ainoa lie oli myös ylimaallisen kaunis esitys Isokoskelta.

Aarioita Oopperan lämpiössä


22.10.2016 Musiikkia lämpiössä -konsertti Kansallisoopperassa Helsingissä

Tämänkertainen Kansallisoopperan lämpiökonsertti alkoi Verdin ooppera-aarioilla. Maria Mannermaa lauloi Leonoran aarian Tacea la notte placida oopperasta Trubaduuri. Jere Martikainen jatkoi La Traviatasta olevalla Alfredon aarialla Lunge da lei... De' miei bollenti spiriti. Ja sitten Tuula Paavola esitti Trubaduurista Azucenan aarian Condotta ell'era in ceppi.

Johanna Lehesvuori ja Evgeniia Podymalkina esittivät Tatjanan ja Olgan dueton Slyhali l' vy Tšaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin. Tämän jälkeen Podymalkina jatkoi Vanjan aarialla Glinkan oopperasta Elämä tsaarin puolesta. Ennen väliaikaa kuulimme vielä Yusniel Estrada Viciedon laulaman aarian No puede ser Pablo Sorozábalin zarzuelasta La tabernera del puerto.

Toisen osuuden aloitti Tuula Paavola Isabellan aarialla, joka on peräisin Rossinin oopperasta Italiatar Algeriassa. Seuraavaksi Halim Shon lauloi aarian Ah! Lève-toi, soleil! Gounod'n Romeosta ja Juliasta. Jere Martikainen palasi estradille esittämään Beppen aarian O Colombina Leoncavallon Pajatsosta.


Konsertti päättyi Wagnerin merkeissä. Petri Vesa lauloi Waltherin kilpalaulun Nürnbergin mestarilaulajista. Satu-Kristina Vesa esitti Venuksen aarian Geliebter komm! oopperasta Tannhäuser ja Ortrudin aarian Entweihte Götter! oopperasta Lohengrin.

Yleisöä oli paikalla lämpiön täydeltä nauttimassa mukavasta konsertista. Varsin hyvin solistit tehtävistään suoriutuivat, vaikka ihan virheittä eivät kaikki numerot sujuneetkaan. Oli mukavaa, että ohjelmassa oli myös harvemmin kuultuja kappaleita ja pari minullekin ihan tuntematonta aariaa. Nostaisin konsertin parhaiksi esityksiksi Tšaikovski-dueton sekä Satu-Kristina Vesan laulamat kaksi Wagner-numeroa. Varsinkin Ortrudin aariassa oli sellaista voimaa ja uhoa, että oksat pois!

Estrada Viciedon pianistina toimi Pedro Sanchez, mutta muuten konsertin urakoi läpi Jukka Nykänen. Hänen soittoaan ei voi kyllin kehua - aivan mahtavaa tekniikkaa, sävyjä ja korostuksia! Joissain numeroissa meinasi melkein jäädä lauluosuus paitsioon, kun unohduin kuuntelemaan Nykäsen pianosatsia. Esimerkiksi Nürnbergin mestarilaulajat -numerossa oli nautinnollista huippuluokan pianismia.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Mukava nykyoopperapaketti Tukholmassa


21.10.2016 Short Stories: OPERAX3 Kungliga Operanissa Tukholmassa

Kungliga Operan halusi nostaa esille uutta ruotsalaista oopperaa ja tilasi kolmelta säveltäjältä 20-minuuttiset pienoisoopperat. Niitä esitetään yhtenä kokonaisuutena nimellä Short Stories: OPERAX3 oopperatalon Rotunda-salissa. Ohjaus ja näyttämökuvat ovat Mårten Forslundin käsialaa, puvustus Madeleine Hanssonin ja valot Simon Söderbergin. Kungliga Hovkapelletin muusikoista koottua 16-henkistä orkesteria johti James Grossmith.

Ensimmäisenä nähtiin Roger Assar Johanssonin ooppera Jane. Sen tarina perustuu tositapahtumiin amerikkalaisesta kotiäidistä, josta tuli terroristi. Teksti ja tapahtumat sisältävät herkullisia yksityiskohtia ja pohdittavaa jokaiselle liittyen mm. sananvapauteen ja ennakkoluuloihin. Solisteina Håkan Ekenäs, Henriikka Gröndal, Olof Lilja ja Annica Nilsson tekivät ihan kohtuulliset suoritukset.

Toinen ooppera oli Jean-Joseph, jonka on säveltänyt Tebogo Monnakgotla. Se kertoi madagaskarilaisesta runoilijasta Jean-Joseph Rabearivelosta, joka haaveili pääsevänsä edustamaan maataan Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1937. Kun viranomaiset päättivät toisin, päätyi Rabearivelo myrkyttämään itsensä syanidilla. Runoilijan osan teki vahvasti tulkiten Luthando Qave. Muissa rooleissa nähtiin Cecilia Nannesson ja Andreas Lundmark.

Väliajan jälkeen oli vuorossa viimeinen teos, Johan Ullénin ooppera Zucco. Myös tämän libretto perustuu tositapahtumiin, nimittäin italialaisen sarjamurhaaja Roberto Zuccon edesottamuksiin. Oopperassa komeaäänisen Jon Nilssonin esittämä Zucco murhaa vankilasta karattuaan äitinsä (Anna Norrby). Vankilaan hän oli joutunut murhattuaan isänsä. Toisessa näytöksessä isosiskoa esittänyt Madeleine Barringer ripittää viatonta tyttöä (Karin Andersson), joka neuvoista huolimatta päätyy tietenkin pakomatkalla olevan Zuccon kynsiin.

Pidin kovasti kaikista kolmesta oopperasta ja niiden musiikista. Teosten muodostama kokonaisuus tuntui yllättävän ehyeltä, melkein kuin suunnitellulta, vaikka tilaaja ei kuulemma ole vaikuttanut teosten aiheisiin tai sisältöihin. Mukavaa, että Short Stories2 on jo työn alla - pitänee tulla sekin aikanaan katsomaan!

Politiikkaa oopperalavalla


20.10.2016 John Adamsin ooppera Nixon in China Kungliga Operanissa Tukholmassa

Tunnustaudun John Adamsin oopperoiden ja miksei muunkin musiikin faniksi. Nyt oli hyvä tilaisuus nähdä pitkästä aikaa Nixon in China, tämä vuonna 1987 kantaesitetty erikoinen teos. Erikoiseksi sen tekee ennen kaikkea poliittinen aihe: USA:n presidentti Richard Nixonin Kiinan-matka vuonna 1972. Oopperan aihe on kuulemma peräisin Peter Sellarsilta, joka ohjasi teoksen kantaesityksen Houstoniin.

Adamsin musiikki ei ole tässä teoksessa minimalistisimmillaan (onkohan tuo edes oikea sana?). Mukana on hauskoja jazzvaikutteita, neoklassismia ja viittauksia eri säveltäjien tyyleihin. Kungliga Hovkapellet teki Lawrence Renesin johdolla oikeutta teoksen sävelkielelle ja kuorokin oli oikein hyvässä iskussa.

Kungliga Operan oli hankkinut tämän tuotannon Vancouverista. Ohjaaja Michael Cavanaghin näkemys oli hyvin suoraviivainen. Näyttämöllä nähtiin kiinalaisjoukkoja, miehiä neuvottelupöydän ympärillä ja muuta perinteisen itsestäänselvää. Lavastuksesta vastasi Erhard Rom. Ehkä ohjaukseen ja lavastukseen olisi voinut miettiä enemmän jotain jujua tai yllätystä?

Teoksen solisteihin en ollut aivan sataprosenttisen tyytyväinen. Ola Eliasson tuntui olevan Nixonin roolissa ajoittain suorituskykynsä rajoilla ja ääni alkoi väsyä. Maon osan tehnyt Michael Weinius suorastaan huusi joissakin kohdissa sävyttömästi eikä ylärekisteri toiminut alkuunkaan. Tämä ei varmastikaan ollut tarkoituksellista Maon henkilöön yhdistettyä tyyliä. Jeremy Carpenter (Chou En-Lai) ja Olle Persson (Kissinger) tekivät varmaa perustyötä. Suomessakin tunnettu sopraano Hanna Husáhr valloitti varovaisen alun jälkeen Pat Nixonin osassa.

torstai 20. lokakuuta 2016

Salieria Wienissä, osa II


19.10.2016 Antonio Salierin ooppera Falstaff Theater an der Wienissä

Yleisön vähyys eilisessä Antonio Salierin oopperassa Les Horaces taisi olla vain sattumaa tai johtua siitä että kyseessä oli konserttiesitys, sillä nyt Theater an der Wienin salissa riitti väkeä. Vuorossa oli vuonna 1799 Wienissä kantaesitetty Salierin Falstaff, ossia Le tre burle. Libretto perustuu tietenkin William Shakespearen (1564-1616) näytelmään The Merry Wives of Windsor (Windsorin iloiset rouvat), joka on sävelletty oopperaksi moniaita kertoja.

Tämän tuotannon oli ohjannut Torsten Fischer, ja häntä joudun kyllä kehumaan hienosta työstä. Paikoin pitkäveteiseen ja verkkaisesti etenevään tarinaan oli keksitty sopivasti jippoja ja lavatapahtumia niin, että mielenkiinto pysyi yllä. Tapahtumat oli sijoitettu Windsorin linnaan, ja lavalla mm. seikkailivat tunnistettavat Britannian nykyisen kuningashuoneen jäsenet. Ensimmäisen näytöksen lopussa nähtiin hieno efekti, kun tuhansien ja tuhansien muovipallojen vyöry täytti suuren uima-altaan. Lavastuksesta ja puvustuksesta vastasi työpari Herbert Schäfer ja Vasilis Triantafilopoulos.

Orkesterina oli tällä kertaa Akademie für Alte Musik Berlin ja kuorona Arnold Schoenberg Chor. Musiikinjohdosta vastasi René Jacobs, joka on vieraillut useasti Suomessa ainakin Helsingin Barokkiorkesterin edessä. Musiikillisesti Falstaff oli hyvin erilainen kuin eilinen Les Horaces. Selviä barokkisävyjä ei tässä yli vuosikymmen myöhemmin sävelletyssä oopperassa enää erottunut ja cembalokin oli vaihtunut fortepianoon.

Kaikki Falstaffin laulusolistit olivat erinomaisen hyviä sekä kokeneempia ja taitavampia kuin eilisessä oopperassa. Myös näytteleminen sujui heiltä mainiosti ja henkilöohjaukseen oli selvästi panostettu. Sir John Falstaffina nähtiin Christoph Pohl ja veikeänä Bardolfina Robert Gleadow. Mr Ford oli oikein lupaava nuori venäläistenori Maxim Mironov ja hänen puolisonsa hurmaava Anett Fritsch. Mr Slenderin roolissa oli Berliinistä lainattu Arttu Kataja, josta kuoriutui erinomainen koomikko. Mrs Slenderin osan teki Alex Penda ja Bettynä nähtiin Mirella Hagen.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Salieria Wienissä, osa I


18.10.2016 Antonio Salierin ooppera Les Horaces Theater an der Wienissä

Milloinkahan Suomessa on viimeksi esitetty kokonainen Salierin ooppera? Vai onko koskaan? Esimerkiksi Kansallisoopperassa ei sen yli satavuotisen historian aikana ole Salieria esitetty lainkaan. Merkillistä, sillä hovisäveltäjä ja keisarillinen kapellimestari Antonio Salieri (1750-1825) oli aikansa arvostetuimpia säveltäjiä ja Wienissäkin pitkään jopa Mozartia suositumpi.

Theater an der Wienissä esitettiin konserttiversio oopperasta Les Horaces, joka sai ensiesityksensä Pariisissa vuonna 1786. Esityksiä oli Wienissä vain yksi, mutta jostain syystä katsomo oli kovin vajaa - tällaista en muista nähneeni talossa koskaan aiemmin. Olisiko niin, että nykywieniläisten käsitystä Salierista ovat leimanneet Amadeus-näytelmä (1979) ja -elokuva (1984)? Salieri-paran maine on joka tapauksessa kärsinyt häneen liitetyistä perusteettomista huhuista ja juoruista pian parisataa vuotta, aina Pushkinin Mozart ja Salieri -näytelmästä lähtien.

Salierin Les Danaïdes oli valtava menestys Pariisissa vuonna 1784. Hän palasi Wieniin mukanaan uusi libretto, jonka sitten sävelsikin esitettäväksi paria vuotta myöhemmin. Les Horaces oli kuitenkin melkoinen floppi. Edes Salierin muokkaama uusi loppu ei pelastanut teosta, vaan tämä Rooman valtakunnan syntyvaiheisiin sijoittuva ooppera poistui ohjelmistosta vain kolmen esityskerran jälkeen.

Musiikista ei mielestäni löydy syytä oopperan kehnoon menestykseen, sillä Les Horaces on ammattitaitoinen, tasapainoinen ja eläväinen sävellys. Wienissä sen esittivät ranskalainen Les Talens Lyriques -orkesteri ja Les Chantres du Centre de musique baroque de Versailles -kuoro Christophe Roussetin johdolla. Oopperan melkeinpä parasta antia olivat monet kuoronumerot. Solistit olivat ihan hyvätasoisia, mutta eivät erityisen häikäiseviä. Judith van Wanroij oli ehkä parhaat pisteet ansaitseva laulaja Camillena. Muissa rooleissa olivat Cyrille Dubois, Julien Dran, Jean-Sébastien Bou, Philippe-Nicolas Martin, Andrew Foster-Williams ja Eugénie Lefebvre.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Valikoima 1900-luvun musiikkia Musikvereinin Brahms-salissa


17.10.2016 Ensemble Kontrapunkte, joht. Peter Keuschnig Musikvereinissa Wienissä

Wienin Musikvereinin Brahms-salissa esiintyi Ensemble Kontrapunkte perustajansa Peter Keuschnigin johdolla. Orkesteri koottiin vuonna 1965 Wienin filharmonikkojen (Wiener Philharmoniker) ja Wienin sinfonikkojen (Wiener Symphoniker) jäsenistä. Soittajisto on vuosikymmenten varrella vaihtunut moneen kertaan, mutta muutamia alkuperäisjäseniä on kuulemma edelleen mukana toiminnassa.

Illan ohjelma oli hieman erikoinen valikoima kappaleita, joilla ei tuntunut olevan oikein muuta yhteistä kuin se, että kaikki oli sävelletty 1900-luvulla. Ohjelma alkoi kepeästi Dmitri Šostakovitšin Sarja jazzorkesterille nro 1:llä. Tämän jälkeen kuulimme konserttiversion Hans Werner Henzen monodraamaoopperasta Ein Landarzt, jonka teksti perustuu Franz Kafkan novelliin. Laulusolistina oli tunnettu baritoni Adrian Eröd, jonka esitys oli oikein ilmeikäs ja teknisesti varma.

Konsertti jatkui väliajan jälkeen Frank Martinin kappaleella Danse de la peur kahdelle pianolle ja orkesterille. Flyygelien ääreen istuutuivat Rainer Keuschnig (kapellimestarin veli) ja Maija Karklina, ja jalostipa soivat Bösendorferit heidän käsittelyssään. Seuraavana kuultiin Franz Schrekerin Nachtstück oopperasta Der ferne Klang. Oopperan säveltäminen vei Schrekeriltä hyvin pitkään mm. perinnetietoisen sävellyksen opettaja Robert Fuchsin kriittisen suhtautumisen vuoksi. [Juu, sama Fuchs, jonka oppilaana Sibeliuskin oli Wienissä, ja jonka virkaa suomalaismestarille myöhemmin tarjottiin.] Der ferne Klangin kantaesitys saatiin vasta vuonna 1912, ja nykyisin sitä pidetään merkittävänä modernin oopperan pioneeriteoksena. Tämän ajan kuulijan korviin ainakin tämä Nachtstück kuulostaa kyllä melkeinpä romantiikan ajan musiikilta...

Ohjelman päätti Werner Pirchnerin humoristinen Kammersymphonie - Soirée tyrolienne (PWV 16). Teoksen huumori ei rajoittunut vain sävelkieleen, vaan sitä oli myös esimerkiksi soitinvalinnoissa ja osien nimissä. Kappaleessa on muuten kaksi kolmatta osaa, ensimmäinen ja toinen - kai säveltäjän vitsi sekin! Hauskinta koko teoksessa oli kirveellä puupölkkyä tahdissa hakannut nahkahousuinen tirolilaisjodlaaja.

Peter Keuschnig oli iästään (76 v.) huolimatta hyvin pirteä ja energinen kapellimestari, mikä tuli hyvin esille juuri tässä viimeisessä kappaleessa. Hän jutusteli ennen ja jälkeen Pirchnerin kappaleen yleisölle ja totesi teoksen päätyttyä ihanan lakonisesti "Na ja!". Hän soitatti orkesterillaan vielä osan kappaleesta uudelleen ylimääräisenä. Todella hurmaava herrasmies!

maanantai 17. lokakuuta 2016

Taas yksi Armida-tarina


16.10.2016 Christoph Willibald Gluckin ooppera Armide Wiener Staatsoperissa

Torquato Tasson runoelma Vapautettu Jerusalem (La Gerusalemme liberata) vuodelta 1581 kertoo ensimmäisen ristiretken tapahtumista. Teos on innoittanut lukuisia säveltäjiä, sillä pelkästään runoelmaan sisältyvä kertomus Armida/Armide-noidasta on sävelletty oopperaksi yli 50 kertaa.

Gluckin versio Armide on sävelletty 1775-1777. Oopperan libretto on Philippe Quinaultin. Samaa librettoa oli käyttänyt jo Jean-Baptiste Lully omassa Armide-oopperassaan 90 vuotta aiemmin (1686).

Pääsin katsomaan Wienin Valtionoopperan uuden tuotannon ensi-illan. Orkesterina oli Les Musiciens du Louvre, jonka riveissä soittaa meille tuttu fagotisti Jani Sunnarborg. Kapellimestarina oli vanha konkari Marc Minkowski, joka ansaitsee työstään erinomaisen arvosanan. Musiikki oli kertakaikkisen vaikuttavaa, elävää ja tarkasti kiinni kertomuksen käänteissä. Hyvänä kuorona toimi Gustav Mahler Chor.

Armiden oli ohjannut Ivan Alexandre. Hän sai oopperan päätyttyä joitakin buuauksia, ja ehkä ihan aiheesta. Ohjaus oli mielestäni produktion heikoin lenkki. Se oli sinänsä melko hyvää perustyötä, mutta kun soitto ja laulu olivat niin erinomaisella tasolla, ei tämä tuntunut riittävän. Ohjausta vaivasi jonkinasteinen tylsyys. En kaipaa tämän tyyppisissä oopperoissa sen suurempaa actionia, mutta olisi lavalla voinut edes jotain tapahtua! Verkkainen liikkuminen ja Armiden palatsin ikkunoissa pyöriminen ei oikein jaksanut kantaa kahta ja puolta tuntia.

Armiden osan laulanut Gaëlle Arquez oli aivan ylimaallisen hyvä. Miessolisteissa oli monta taitavaa ja vahvaäänistä laulajaa, mm. Paolo Rumetz (Hidraot), Stanislas de Barbeyrac (Renaud) ja Gabriel Bermúdez (Ubalde).

Pikkumukava iltapäiväkonsertti Wienissä


16.10.2016 Wiener KammerOrchester, joht. Stefan Vladar, sol. Bo Skovhus Wiener Konzerthausissa

Wienin Konzerthausissa on suuren konserttisalin lisäksi neljä pienempää salia. Löysin niistä yhdestä, Mozart-salista, matineakonsertin sunnuntai-iltapäivän ratoksi. Sama ohjelma oli soitettu jo aamupäivällä, eli kyseessä oli uusinta.

Wiener KammerOrchester esiintyi kaupungin oman pojan Stefan Vladarin johdolla. Konsertin aloitti herkkä orkesterisovitus Maurice Ravelin kauniista kappaleesta Pavane pour une infante défunte. Tämän viisiminuuttisen pikkukappaleen jälkeen lavalle saapui solistiksi baritoni Bo Skovhus. Ohjelmassa oli Frank Martinin 1940-luvulla säveltämät kuusi Jedermann-monologia (Sechs Monologe aus Jedermann). Teoksesta kuultiin taidokas ja tasapainoinen tulkinta.

Väliajan jälkeen tarjoiltiin Beethovenin Sinfonia nro 5 c-molli op. 67. Tätä en etukäteen odottanut kovin innokkaasti, mutta yllättäen Vladar oli työstänyt oikein piristävän esityksen. Jopa puhkisoitettu ensimmäinen osa kuulosti ihan raikkaalta. Soitossa oli ripeyttä, eloisuutta ja iloa! Olen kuullut tästä sinfoniasta lukuisia jähmeitä ja pystyynkuolleita tulkintoja (sekä levyltä että livenä), mutta nyt moisesta ei ollut tietoakaan. Hienoa työtä!