sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Uusi oopperatuttavuus Altenburgissa


14.2.2016 Friedrich von Flotowin ooppera Martha Landestheater Altenburgissa

Saksalaisen Friedrich von Flotowin (1812-1883) tunnetuin ooppera Martha oder Der Markt zu Richmond kantaesitettiin Wienissä vuonna 1847. Tämä romantisch-komische Oper näkyy aika ajoin saksankielisen alueen oopperatalojen ohjelmistoissa, mutta muualla sitä ei juurikaan esitetä. Säveltäjän tuotanto käsittää kolmisenkymmentä oopperaa, joista suurin osa on painunut täysin unohduksiin.

Altenburgissa oli toteutettu Marthasta sovinnainen ja perinteitä kunnioittava produktio, jossa tapahtumia ja näyttämökuvaa oli modernisoitu hyvin keveällä kädellä. Ohjaus oli Anette Leistenschneiderin. Musiikki oli miellyttävää, helposti sulatettavaa ja ajoittain mukaansa tempaavaakin, mutta kovin persoonallista otetta tai sisältöä siitä oli vaikea löytää. Vanhaa irlantilaista sävelmää Thomas Mooren runoon The Last Rose of Summer kierrätettiin moneen kertaan. Thomas Wicklein johti kuitenkin orkesteria innolla.

Laulusolistit olivat hyvää maakuntatasoa. Pääosien esittäjät onnistuivat varsin hyvin, vaikka pieniä virheitä joidenkin laulussa esiintyikin. Akiho Tsujii oli Lady Harriet, Amira Elmadfa oli Nancy, Johannes Beck oli Lord Tristan, Jueun Jeon oli Lyonel ja Kai Wefer oli Plumkett.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti