sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen sielunmessut


20.3.2016 Lohjan kaupunginorkesteri, Dominante-kuoro ja solistit, joht. Esa Heikkilä Mäntsälän kirkossa

Pienenä varaslähtönä pääsiäisviikkoon toimi tämä Lohjan kaupunginorkesterin konsertti Mäntsälässä. Sama ohjelma oli esitetty jo aiemmin Porvoossa ja Helsingissä. Konsertin nimivalinta (Pääsiäisen sielunmessut) herätti ihmetystä, kun sielunmessuja oli ohjelmassa vain yksi (miksi siis monikko?) eikä sekään liity juuri pääsiäiseen.

Konsertin aloitti Mozartin Laudate Dominum, jonka laulusolistina toimi sopraano Mari Palo. Toisena kappaleena kuultiin numero "Multa kuivatkoon hänen itkunsa" Harri Ahmaksen kamarioopperasta Käärmesormus. Alun perin mezzosopraanolle kirjoitettu aaria kuultiin nyt naiskuoron esittämänä. Kolmantena numerona koko Dominante-kuoro esitti orkesterin kanssa Mozartin motetin Ave verum corpus. Ensimmäisen puoliskon päätti Puccinin Messa di Gloriasta osa Gloria, jossa solistina oli tenori Mika Pohjonen.

Tauon jälkeen konsertti jatkui Mozartin Requiemilla. Solisteina olivat Palon ja Pohjosen lisäksi mezzosopraano Tuija Knihtilä ja basso Heikki Orama. Heikkilä johti vauhdikkaan ja kontrastikkaan esityksen. Orkesterista ja kuorosta löytyi tarvittaessa tehoja, mutta myös herkkää ja sävykästä tunnelmointia. Tempo oli lähes koko teoksen ajan niin ripeä, että sielunmessuun usein yhdistettävä (ja monien mielestä kuuluva) harras tunnelma jäi kovasti vajaaksi. Omasta mielestäni oli ihan piristävää kuulla vaihteeksi tällainenkin tulkinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti