lauantai 28. toukokuuta 2016

Isolde räjäytti pankin


28.5.2016 Richard Wagnerin ooppera Tristan ja Isolde Kansallisoopperassa

Wagnerin täyttämä toukokuun loppuni jatkui vielä yhden esityksen verran, nyt Kansallisoopperassa.

Näin tämän Tristan ja Isolde -produktion jo kolme vuotta sitten. Nyt piti ottaa uusiksi - paitsi hienon oopperan, niin myös kahden laulajan vuoksi: Bassokonkari Matti Salminen aloitti Kansallisoopperan kuorossa vuonna 1966 ja vietti 50-vuotisjuhlaansa talossa tämän esityksen merkeissä. Toinen syy oli sopraano Johanna Rusanen-Kartano, joka debytoi Isoldena tässä uudelleenlämmityksessä.

Esitys oli täyden kympin arvoinen. Ensinnäkin Hannu Lintu oli loistovalinta kapellimestariksi ja oopperan orkesteri tuntui pistävän parastaan hänen kanssaan. Toiseksi solistit olivat erinomaisia: Robert Dean Smith (Tristan), Johanna Rusanen-Kartano (Isolde), Lilli Paasikivi (Brangäne), Tommi Hakala (Kurwenal), Matti Salminen (kuningas Marke), Olli Tuovinen (Melot), Tuomas Katajala (nuori merimies ja paimen) sekä Jussi Merikanto (perämies).

Olin toivonut kuulevani Jyrki Anttilaa Tristanina, mutta kaikkea ei näköjään voi yhdessä esityksessä saada. Dean Smith oli pätevä laulaja, mutta vähän hänen äänessään kuului väsyminen oopperan jälkipuoliskolla. Samaa ei voi sanoa Johanna Rusanen-Kartanosta, joka paahtoi uskomattomalla voimalla ja energialla alusta loppuun saakka. Aivan huikea kansainvälisen tason suoritus - hienoa Johanna! Isolde nousikin koko esityksen tähdeksi ja sai yleisöltä suurimmat suosionosoitukset.

"Päivänsankari" Salminen on nähty Kansallisoopperan lavalla yli 400 kertaa. Tämä esitys saattoi jäädä hänen viimeisekseen, ainakin oopperarooleista. Pian 71 vuotta täyttävä konkari täytti karismallaan lavan ja kyllä laulukin sujui kuningas Marken roolin arvoisesti. Salminen hallitsee edelleen instrumenttinsa täydellisesti. Kypsän ja kokeneen taiteilijan laulusta löytyi sävyjä ja värejä joka tilanteeseen. Tähän oli hyvä lopettaa.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Wagner-sopraanoiden aatelia


27.5.2016 Radion sinfoniaorkesteri, sol. Violeta Urmana, sopraano, joht. Hannu Lintu Musiikkitalossa

RSO:n kevätkauden päätöskonsertti alkoi Beethovenin Leonore nro 2 -alkusoitolla. En jaksanut oikein innostua tästä liikaa kulutetusta ja vähän tylsähköstä numerosta, vaikka Lintu kuinka pomppikin orkesterinsa edessä. Ei RSO:n soitossa kyllä mitään vikaa ollut, vaan ainoastaan tämän kuulijan korvien välissä.

Mutta sitten alkoi tapahtua, kun lavalle saapui liettualainen dramaattinen sopraano Violeta Urmana. Berliozin Kleopatran kuolema oli koskettava esitys, jossa saattoi vain nauttia Urmanan samettisen ja sävykkään äänen loistosta. Musiikki vei mukanaan ja rentoutti niin, että melkein jo alkoi todellisuudentaju hämärtyä.

Väliajan jälkeen seurasi Wagnerin musiikkia. Siegfried-idyllistä Lintu maalaili niin hempeän ja tunteellisen tulkinnan, että kappaletta oli jo vaikea mieltää Wagnerin musiikiksi. Mutta tätä ei ollutkaan tarkoitettu julkisuuteen, vaan kyseessä oli intiimi rakkauden- ja onnentunnustus Cosima-vaimolle. Aah!

Päätösnumero oli se, jota olimme kaikki odottaneet: Illan huipensi Götterdämmerung (suom. Jumalten tuho) -oopperan loppukohtaus "Starke Scheite schichtet mir dort...". Siinä Brünnhilde valmistautuu omaan uhrautuvaan loppuunsa roviolla ja samalla Valhallan tuhoutumiseen ja maailmanloppuun. Urmana oli uskomattoman väkevä, intensiivinen ja säteilevä esiintyjä. Hänen äänityyppinsä ja tulkintansa oli tähän numeroon kerta kaikkiaan täydellinen. Ja kyllä yleisö hänet palkitsikin mahtavilla aplodeilla.

torstai 26. toukokuuta 2016

Veikeä uusi operettituttavuus Straussilta


25.5.2016 Johann Strauss nuoremman operetti Cagliostro in Wien Staatsoperette Dresdenissä

Staatsoperette Dresden on jo hyvän aikaa tuonut esille Johann Strauss II:n unohdettuja tai harvoin esitettyjä operetteja. Vuonna 2015 ensi-iltansa sai uusi versio Cagliostro in Wien -nimisestä teoksesta, jonka onneksi vielä ehdin katsomaan.

Kreivi Alessandro Cagliostro oli 1700-luvulla elänyt sarlataani, huijari, okkultisti, väärentäjä ja ties mitä. Ei hän tietenkään oikeasti ollut edes kreivi, vaan sisilianjuutalaista sukujuurta oleva muuten vaan kyvykäs mies. Monien mainioiden tarinoiden aihe hän on ollut - ja miksei myös operetin! Ainakin Saksassa mies seikkaili, mutta en tiedä vaikuttiko hän oikeasti missään vaiheessa Wienissä.

Dresdenin tuotannon oli ohjannut Ansgar Weigner. Lavalla oli menoa ja meininkiä lähes jatkuvalla syötöllä, mutta osin kyse oli aika halpahenkisestä koheltamisesta ja edestakaisin juoksemisesta. Vähän älyllisempi ohjaus olisi puhutellut minua paremmin. Jürgen Kirnerin lavastuksesta ja Renate Schitzerin puvuista on vaikea keksiä moitittavaa. Kapellimestari Alexandre Balzamo johti niin pätevästi, että oikein hämmästyin teoksen lopussa miten nuori mies montusta kömpi esille.

Näkemässäni produktiossa oli mm. karsittu ja muutettu alkuperäisversion rooleja. Librettoakin oli sorkittu aika rankalla kädellä, ja ehkä hyvä niin. Mutta oliko enää kyse samasta operetista? Jätän tämän märehtimisen muille, ja totean että minulle kyllä kelpasi näinkin.

Cagliostron osan esitti valloittavasti Christian Grygas ja Catalina Bertucci oli mainio hänen tyttärensä Lorenzan roolissa. Erityiskehut annan pastori Fodorille eli Radoslaw Rydlewskille, jonka eläytyminen osaansa oli erinomaista. Tasaista laatutyötä tekivät myös Hauke Möller (Blasoni), Ingeborg Schöpf (Frau von Adami) ja Maria Perlt (Emilie). Andreas Sauerzapf, Marcus Günzel ja Jannik Harneit olivat hauska koomikkotrio.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Yllätys seraljissa


24.5.2016 W. A. Mozartin ooppera Ryöstö seraljista (Die Entführung aus dem Serail) Staatstheater Cottbusissa

Brandenburgin osavaltion kaakkoisosassa sijaitseva Cottbus ja sen Staatstheater olivat minulle kokonaan uusia tuttavuuksia. Oopperan testikappaleeksi valikoitui pakon edessä Ryöstö seraljista, joka yllätti positiivisesti. Monista näkemistäni produktioista (mm. Berliinin Komische Operin pornoversio viisi vuotta sitten) tämä ansaitsee ohjauksesta parhaat pisteet, ja musiikillinen puolikin eteni ihan hyvällä tasolla.

Martin Schülerin ohjauksessa oli jotain perin juurin miellyttävää, jota on vaikea edes pukea sanoiksi. Käytän nyt parempien ilmaisujen puutteessa luonnehdintoja dynaaminen, moniulotteinen, nokkela ja viihdyttävä - ihan ilman sarvia ja hampaita. Tämä ohjaaja ei ollut tyytynyt toistamaan pelkkiä perinteisiä ratkaisuja ja näyttämötapahtumia, vaan oli keksinyt myös raikkaita uusia ideoita. Oopperan viimeinen kohtauskin päättyi tavallisuudesta poikkeavasti. Ja mikä parasta: lavalla tapahtui koko ajan, aarioidenkin aikana. Teoksessa ei ollut niitä pysähtyneisyyden hetkiä, jolloin jännite ja mielenkiinto ikituttuun teokseen voisi väkisinkin lopahtaa.

Evan Christ johti orkesteria nuoruuden innolla, ja ehkä pienet tarkkuusongelmat menevät samaan piikkiin. Hyvä kokonaisuus musiikistakin saatiin silti aikaan. Solisteina olivat Laila Salome Fischer (Konstanze), Hardy Brachmann (Pedrillo), Ingo Witzke (Osmin) ja Sebastian Wirnitzer (pašša Selim, puherooli). Alexander Gelleriltä löytyi Belmonten osaan kaunista Mozart-tenorille sopivaa laululinjaa ja Katerina Fridland oli Blondena hurmaava sähikäinen. Kuoron herrat ja naiset olivat uskottavia rooleissaan janitsaareina ja haaremin asukkaina.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Pittsburghilaiset Dresdenissä


23.5.2016 Pittsburgh Symphony Orchestra, sol. Daniil Trifonov, piano, joht. Manfred Honeck Albertinum Dresdenissä

Kuukauden kestävä Dresdner Musikfestspiele eli Dresdenin musiikkijuhlat oli saanut Pittsburghin sinfoniaorkesterin konsertoimaan ylikapellimestarinsa, itävaltalaisen Manfred Honeckin johdolla. Konsertti pidettiin Dresdenin upean Albertinumin katetulla sisäpihalla (Lichthof). Tilan akustiikka oli varsin hyvä, mutta jälkikaiku oli yllättävän pitkä. Oman lisämausteensa konserttiin toi ukkosen jyrinä sekä äänekäs sateen ropina ja veden kohina.

Konsertti alkoi Joseph Haydnin Sinfonialla nro 93 D-duuri. Oikein oli selkeä ja erittelevä tulkinta, paikoin kuitenkin vähän raskassoutuinen minun makuuni. Toisena numerona kuultiin Franz Lisztin Konsertto pianolle ja orkesterille nro 1 Es-duuri. Trifonov paukutti pianostaan sellaiset tehot, että lyömäsoittajatkin varmaan seurasivat kateellisina. No, olihan teoksessa muunkinlaisia jaksoja, joissa nuori virtuoosi pääsi esittelemään myös lyyrisempää otettaan. Solistin ja orkesterin yhteispeli oli aivan täydellistä, paljolti kiitos kapellimestari Honeckin. Yleisö taputti Trifonovin esiin peräti kuusi kertaa. Konsertin päätösnumerona oli Pjotr Tšaikovskin Sinfonia nro 4 f-molli. Siitä Honeck johti hyvin balansoidun ja ilmeikkään esityksen.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Wagnerin Große tragische Oper


22.5.2016 Richard Wagnerin ooppera Rienzi, der letzte der Tribunen Oper Leipzigissa

Wagnerin neljäs (jos Die Hochzeit lasketaan mukaan) ooppera on nykyisin melko harvoin esitettävä Rienzi, der letzte der Tribunen (Rienzi, viimeinen tribuuni). Se sai Oper Leipzigissa toukokuussa vain yhden esityksen osana tämän vuoden Wagner-festivaalin ohjelmaa. Teoksesta kuultiin noin kolmetuntinen lyhennetty laitos; Wagnerin alkuperäisversiohan oli balettikohtauksineen kaikkineen peräti kuusituntinen! Säveltäjää muistetaan Leipzigissa koko rahan edestä, sillä hän syntyi ja kävi koulunsa tässä Saksin musiikillisessa suurkaupungissa.

Ennakko-odotukseni olivat korkealla, eikä onneksi tarvinnut pettyä. Rienzin esitys oli yksi niitä oopperakokemuksia, joissa saattoi vain nauttia, kun kaikki palaset tuntuivat sopivan toisiinsa täydellisesti ja kokonaisuus oli erinomainen. Ohjaaja Nicolas Joel oli tuonut 1300-luvun valtataisteluihin sijoittuvat tapahtumat 1900-luvulle, mutta Andreas Reinhardtin hillityn puvustuksen ja niukan lavastuksen vuoksi kokonaisuus oli uskottava (ainoastaan oopperan alussa Orsinin ja Colonnan gangsterijoukot konepistooleineen meinasivat naurattaa).

Esityksen kapellimestarina oli Matthias Foremny - sama mies, joka johti Leipzigissa pari vuotta sitten näkemäni esityksen toisesta Wagnerin nuoruudentyöstä eli oopperasta Die Feen. Ja aivan mahtavaa työtä Foremny teki nytkin: musiikki soi tasapainoisena, selkeänä ja tehokkaasti mukaansa imevänä. Gewandhausorchesterin soittajat kyllä osaavat tämän lajin! Solisteina kuultiin vahvaäänisiä tulkitsijoita: mm. Stefan Vinke (Rienzi), Vida Mikneviciute (Irene), Milcho Borovinov (Steffano Colonna), Kathrin Göring (Adriano), Jürgen Kurth (Paolo Orsini) ja Sejong Chang (kardinaali Orvieto, paavin legaatti). Kuoro-osuudet olivat nekin komeaa kuultavaa.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Verevämpi operetti Leipzigissa


21.5.2015 Johann Strauss nuoremman operetti Wieniläisverta Oper Leipzigissa (Musikalische Komödie Saal)

Tämän operetin näin vasta maaliskuussa Turussa. Silloin esityksestä jäi vähän ankea maku, joten oli mukava päästä nyt vertaamaan, olisiko leipzigilaisten tuotanto sen kummempi. Ja olihan se - kokonaisuudesta voisin antaa saksalaisille pisteitä 7/10 ja suomalaisille 4/10. Tietysti Oper Leipzigin resurssit ovat eri luokkaa, mutta ennen kaikkea perinne ja ymmärrys operettien tekemisestä ratkaisevat.

Volker Vogelin ohjaus sekä Beate Zoffin lavastus ja puvut noudattivat perinteitä alusta loppuun saakka. Olisi ohjaukseen nyt voinut jotain pientä twistiä keksiä, eikä luovia vain tavanomaisuudesta toiseen. Suurin ero kahden produktion välillä oli musiikissa: Turussa soitti aneeminen muutaman henkilön kokoonpano ja Leipzigissa koko orkesteri. Energisesti pomppinut kapellimestari Stefan Klingele otti soittajistaan tehot irti, mutta vauhdikkaiden numeroiden lisäksi hallittiin kyllä muutkin sävyt ja tunnelmat.

Esityksessä nähdyt tanssijat olivat erittäin tasokkaita kuten myös Mirko Mahrin heille tekemät koreografiat. Kerrankin operetin tanssijoilla tuntui olevan rooli eli oikeaa sanottavaa - he eivät olleet vain näyttävyyttä tuova lisuke. Laulusolisteista annan parhaat pisteet kahdelle naiselle: Lilli Wünscher oli erinomainen kreivitär Gabrielen osassa ja Mirjam Neururer oli valloittava Franziska Cagliari.

Taidemaalari myllerryksissä


20.5.2016 Paul Hindemithin ooppera Mathis der Maler Semperoper Dresdenissä

Semperoperin uusi produktio Mathis der Malerista sai ensi-iltansa Vappuna. Odotin kovasti tämän teoksen näkemistä, sillä se kuuluu suosikkeihini 1900-luvun alkupuoliskon oopperoista. Hindemith kirjoitti paitsi musiikin, myös oopperan libreton, jossa taidemaalari Mathis (tosielämässä saksalainen renessanssimaalari Matthias Grünewald) taiteilee uskonpuhdistuksen (nykyisin kuuluu sanoa korrektisti reformaation) pyörteissä. Teos käsittelee taiteilijan asemaa ja vapautta ahdistavassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.

Pidin kovasti Jochen Biganzolin modernista ohjauksesta, joka oli kuitenkin hienovarainen ja luotti pienimuotoisiin tehokeinoihin. Andreas Wilkensin lavastus tuki tätä saumattomasti. Illan tähti oli kapellimestari Simone Young, joka on minulle ennestään tuttu mm. Hampurin oopperan aiempana ylikapellimestarina. Hänen otteensa Hindemithin musiikista oli aivan ilmiömäinen ja tavoitti täydellisesti tarinan tunnetilat.

Solisteilta kuultiin kautta linjan hyviä suorituksia, mutta ei kuitenkaan mitään erityisen sävähdyttävää. Tämän tason laulajia meillä on Kansallisoopperan lavallakin läjäpäin. Mathis oli Markus Marquardt ja Albrecht von Brandenburg oli John Daszak (jonka kireästä tenoriäänestä en suuremmin pitänyt, vaikka taidolla mies lauloikin). Muissa osissa kuultiin mm. Matthias Henneberg (Lorenz), Tom Martinsen (Wolfgang), Michael Eder (Riedinger), Herbert Lippert (Hans Schwalb), Annemarie Kremer (Ursula) ja Emily Dorn (Regina).

torstai 19. toukokuuta 2016

Maallisia lauluja luostarin kätköistä


19.5.2016 Carl Orffin Carmina Burana Kansallisoopperassa

Ylikapellimestari Michael Güttler on kaudellaan lisännyt merkittävästi Kansallisoopperan orkesterin konsertoimista. Kauden lopun näyttönä esitettiin Orffin hittiteos Carmina Burana. Kyseessä oli aivan perinteinen konserttiversio, vaikka talossa olisi luullut olevan rahkeita ja osaamista muuhunkin. Teoksen johti norjalainen Eivind Gullberg Jensen, joka tuli aiemmin tänä vuonna tutuksi Hulttion tie -produktion kapellimestarina.

En ole muutamaan vuoteen kuullut tätä läpensä tuttua teosta livenä, mutta hyvää kannatti odottaa. Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro olivat erinomaisia, eivätkä pienet epätarkkuudet haitanneet sanottavammin. Ne kuitenkin erottavat orkesterin ja kuoron kansainvälisistä huipuista - vaikka kyse olisi pelkästään harjoittamisen vähäisyydestä. Erityiskiitos on annettava lapsikuoron häikäisevälle suoritukselle. 

Solisteista Hanna Rantala ja etenkin Ville Rusanen onnistuivat upeasti. Sergey Balashov (näin se oli käsiohjelmassa translitteroitu - siis angloasuun!) ei ollut aivan parasta A-luokkaa, sillä hänen herkullisesta pikkunumerostaan ei välittynyt tekstiin eläytymistä. Tenorin osana oleva, korkealle kipuava valituslaulu onkin tunnetusti vaikea. Ehkä kaikki huomio ja energia meni siihen, että korkeat d:t saatiin irtoamaan jotenkin puristamalla.

torstai 12. toukokuuta 2016

Jäähyväiset Kamulle


12.5.2016 Sinfonia Lahti ja Chorus Cathedralis Aboensis, sol. Camilla Nylund, Tuija Knihtilä, Mika Pohjonen ja Mika Kares, joht. Okko Kamu Lahden Sibeliustalossa

Okko Kamun syksyllä 2011 alkanut kausi Sinfonia Lahden ylikapellimestarina on päättymässä. Loppuunmyydyssä läksiäiskonsertissa Sibeliustalossa kuultiin Beethovenin Sinfonia nro 9 d-molli. Tätä ennen pidettiin pieni puhe, jossa luonnollisesti kehuttiin Kamua ja hänen kauttaan lahtelaisten ruorissa.

Juhlakalu johti ikitutusta teoksesta jotensakin rämäkän, rosoisen ja mutkattoman tulkinnan. Chorus Cathedralis Aboensis pärjäsi osassaan sinänsä hyvin, mutta ajoittain sopraanojen läpitunkevat äänet kuulostivat melkein vihlovilta. Nimekäs solistikaarti (Nylund, Knihtilä, Pohjonen ja Kares) hoiti pienen osuutensa ammattitaidolla, mutta suuremmin säväyttämättä.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vielä niitä bassoja kumisee tuolla Suomen salomailla


11.5.2016 Timo Riihonen ja Jaakko Ryhänen, basso sekä Marko Hilpo, piano Mikkelin tuomiokirkossa

Bassot Timo Riihonen ja Jaakko Ryhänen ovat alkuvuoden aikana kiertäneet pianisti Marko Hilpon kanssa otsikolla Kaksi bassoa - sukupolvet kohtaavat. Kiertueen toiseksi viimeinen konsertti Mikkelissä veti tuomiokirkon täyteen matalien miesäänien ystäviä.

Ohjelma alkoi Riihosen laulamalla aarialla Mache dich, mein Herze, rein J. S. Bachin Matteus-passiosta. Myös Ryhänen liikkui kirkollisissa tunnelmissa esittäessään aarian Nun scheint in vollem Glanze der Himmel Haydnin oratoriosta Luominen.

Sitten siirryttiinkin kotimaiseen laulumusiikkiin: Kuulan Kesäyö kirkkomaalla -kappaleen esitti Ryhänen ja Epilogin Riihonen. Oskar Merikannon tuotannosta oli ohjelmaan valittu Rukous (Riihonen) ja Oi, muistatko vielä sen virren (Ryhänen). Kolmas laulu Laatokka kuultiin herrojen duettona.

Lauluosuuksien välissä Marko Hilpo soitti Aarre Merikannon Improvisaation. Hänen taiturimainen soittonsa oli olennainen osa konsertin kokonaisuutta ja tasoa.

Ohjelman jälkipuolisko oli omistettu Verdin musiikille: Riihonen lauloi aluksi aarian Vieni, o Levita! oopperasta Nabucco ja Ryhänen perään Fiescon aarian A te l'estremo addio oopperasta Simon Boccanegra.

Don Carlosta kuultiin ensin Filipin aaria Ella giammai m'amò, jonka Riihonen aloitti ja Ryhänen lopetti - eli laulajaa vaihdettiin lennosta kesken aarian. Tämän jälkeen kuultiin Suurinkvisiittorin ja Filipin duetto Son io, dinanzi al Re, jossa Riihonen esitti kirkonmiestä ja Ryhänen kuningasta. Präntätyn ohjelman päätti Confutatis Verdin Requiemista, jonka bassomme myös lauloivat yhdessä. Ylimääräisessä palattiin Merikantoon, kun saimme kuulla duettoversion laulusta Elämälle.

Konsertin yhteenvetona voisi todeta, että olin erittäin tyytyväinen kuulemaani. Saksassa vuodesta 2009 ammattilaisena laulanut Riihonen on jäänyt minulle hieman vieraammaksi, enkä ole kuullut hänen esiintyvän kuin pari-kolme kertaa. Hänestä on kehittynyt tyylikkäästi tulkitseva nuori basso, jonka parhaat vuodet ovat vielä edessäpäin. Alkavasta uranoususta kertoo toivottavasti se, että mies on jo kiinnitetty Bayreuthiin vuosiksi 2016-18.

"Vanha konna" (hänen itsensä haastatteluissa viljelemä ilmaisu) Ryhänen oli oikein hyvässä vedossa, eikä äänen perusteella uskoisi kuuntelevansa tänä vuonna 70 vuotta täyttävää miestä. Voimaa ja kestävyyttä löytyy edelleen, ja tällä kertaa ylärekisterikin aukesi oikein hyvin.

Koin konsertissa hienoisen yllätyksen, kun bassomme vetäisivät Suurinkvisiittorin ja Filipin duetosta niin intensiivisen ja väkevän tulkinnan, että oksat pois! Enpä ole hetkelleen kuullut yhtä vaikuttavaa esitystä. Saarnastuolissa jylissyt Riihonen oli roolissaan hyvin sisällä ja eläytyi oikein hienosti. Tätä oli aivan mahtavaa kuunnella, ja yleisö palkitsikin esiintyjät taputtamalla seisten kesken ohjelman!

HeBOa ja hienostunutta tenorilaulua


10.5.2016 Helsingin Barokkiorkesteri, sol. Werner Güra, joht. Aapo Häkkinen Musiikkitalossa

HeBO:n Huippusolistit-sarjassa vieraili tällä kertaa saksalainen tenori Werner Güra. Hän esitti kolme numeroa Schubertin oopperoista Alfonso und Estrella ja Adrast sekä yhden numeron oratoriosta Lazarus. Güran silkkistä, mutta kiinteää ja notkeaa ääntä, herkkää tulkintaa sekä luontevaa ja vaivattoman tuntuista laulamista oli nautinnollista seurata. Miksi Schubertin oopperat onkaan unohdettu? Samaa ihmetteli käsiohjelmassa Aapo Häkkinen, mutta hänellähän olisi kaikki ratkaisun avaimet: ei muuta kuin ooppera tai pari HeBO:n ohjelmaan tulevina vuosina - edes konserttiversiona!

Illan konsertin avasi Joseph Martin Krausin Sinfonia c-molli, joka on säveltäjän tunnetuin orkesteriteos. Dramaattinen sinfonia sai oivan parin päätösnumerona kuullusta Schubertin Sinfoniasta c-molli. Tässä säveltäjän Traagiseksi nimeämässä teoksessa voi havaita yhteneväisyyksiä Krausin yli 30 vuotta aikaisemmin säveltämään sinfoniaan. Oli vaihteeksi mukava nähdä Aapo Häkkisen johtavan ilman cembaloaan. Varsinkin Schubertin sinfoniasta hän taikoi vauhdikkaan tulkinnan, johon periodisoittimet toivat oman lisämausteensa.

Yksi asia tässä konsertissa jäi kuitenkin harmittamaan: Musiikkitalon sali oli vain puolillaan yleisöä. Miksi ihmeessä, kun aiemmatkin huippusolistikonsertit ovat vetäneet väkeä erinomaisesti? Oliko syy ajankohdassa vai siinä, ettei Güra ole meillä laajalti tunnettu nimi?

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Huipputenori Puccinin parissa


8.5.2016 Elokuvissa: Jonas Kaufmann - Ilta Puccinin seurassa -konserttitaltiointi Teatro alla Scalasta Milanosta

Tähtitenori Jonas Kaufmann konsertoi Milanon La Scalassa 14.6.2015. Tämä Puccinin musiikkiin keskittynyt konsertti taltioitiin, ja se on sittemmin päätynyt elokuvateatterilevitykseen ympäri maailman. Ennen varsinaista konserttia nähtiin Kaufmannin haastattelu sekä mm. arkistomateriaalia Puccinista ja hänen elämästään.

Konsertissa Filarmonica della Scalaa johti Jochen Rieder. Avausnumerona oli mielenkiintoinen Wagner-vaikutteinen Preludio sinfonico vuodelta 1882. Aarioiden välissä kuultiin musiikkia Puccinin oopperoista (mm. Le Villi, Manon Lescaut, Madama Butterfly ja Suor Angelica).

Kaufmann lauloi konsertissa seuraavat numerot (sis. ylimääräiset):
Ecco la casa (oopp. Le Villi)
Orgia, chimera dall'occhio vitreo (oopp. Edgar)
Donna non vidi mai (oopp. Manon Lescaut)
Guardate, pazzo son (oopp. Manon Lescaut)
E lucevan le stelle (oopp. Tosca)
Una parola sola! (oopp. Lännen tyttö)
Nessun dorma (oopp. Turandot)
Recondita armonia (oopp. Tosca)
Ch'ella mi creda (oopp. Lännen tyttö)
Ombra di nube (Licinio Reficen säveltämä laulu)
Non ti scordar di me (Ernesto De Curtisin säveltämä laulu)

Vihoviimeisenä ylimääräisenä kuultiin Nessun dorma uudestaan. Siinä Kaufmannille sattui pieni kömmähdys, kun sanat unohtuivat hetkeksi.

Ohjelma oli täysipainoinen kokonaisuus, jonka Kaufmannin hunajaisen kaunis ääni, varma tekniikka sekä eläytyvä ja ilmaisuvoimainen tulkinta kohottivat lähes jumalaiselle tasolle. Mies on todellakin maineensa arvoinen, monien mielestä aikamme paras Puccini-tenori.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Chéreaun ja Salosen (ynnä muiden) napakymppi


7.5.2016 Elokuvissa: Richard Straussin ooppera Elektra The Metropolitan Operasta New Yorkista

Finnkinon esittämä The Metin Live in HD -kausi päättyi komeasti Straussin Elektralla. Edesmenneen Patrice Chéreaun ohjaamaa ja Esa-Pekka Salosen johtamaa produktiota on kehuttu ja hypetetty niin runsaasti, että pakkohan tämä oli mennä katsomaan - siitäkin huolimatta, että tuotanto nähdään syksyllä omassa Kansallisoopperassamme. Helsingissä tosin koko solistikaarti vaihtuu lukuun ottamatta Klytaimnestran roolin esittänyttä Waltraud Meieria - tässä lisäsyy käydä katsomassa myös The Metin versio.

Sortuisin varmasti ylisanoihin ja liialliseen hehkutukseen, jos alkaisin kertoa miten ja millaisena tämän esityksen koin. Siksi on varmasti parempi, etten aloitakaan. Totean vain lyhyesti, että mielestäni tässä tuotannossa olivat kaikki palaset täydellisesti kohdallaan. Aivan napakymppi, eli kaikki pöhinä produktion ympärillä osoittautui oikeutetuksi! Nina Stemme Elektrana oli uskomattoman hieno ja muiden pääroolien miehityksessä oli myös onnistuttu erinomaisesti: Adrianne Pieczonka (Krysotemis), Waltraud Meier (Klytaimnestra), Burkhard Ulrich (Aigistos) ja Eric Owens (Orestes).

torstai 5. toukokuuta 2016

Diktaattorien kanssa väestönsuojassa


4.5.2016 Álvaro Zúñiga Roncalin ooppera Ger MANIA (La Gran Fiesta) Vapaan Taiteen Tilassa Helsingissä

Perulaissäveltäjä Álvaro Zúñiga Roncalin toinen kamariooppera, Ger MANIA (La Gran Fiesta), sai ensi-iltansa 29.4. Itse ennätin katsomaan vasta kolmannen näytöksen. Esityspaikkana oli Helsingin Katri Valan puiston alle louhitun väestönsuojan osa, joka on ristitty Vapaan Taiteen Tilaksi.

Täytyy todeta heti alkuun, että pidin kovasti näkemästäni ja kuulemastani. Zúñiga Roncal oli kirjoittanut musiikin hyvin pienelle orkesterille (piano, sello ja klarinetti), jota johti Tatu Erkkilä. Pienelläkin koneistolla saa aikaan monenlaisia sävyjä ja tunnelmia, kun asiaan paneutuu.

Maritza Núñezin libretto kuvasi Hitlerin hääjuhlaa huhtikuun 1945 lopussa. Eva Braun oli kutsunut illalliselle herrasväki Goebbelsin ja Stalinin. Tapahtumien edetessä diktaattorit mm. suunnittelivat pakenevansa yhdessä Patagoniaan. Núñezin satiiri oli aivan herkullista ja ohjaaja Ville Saukkonen oli onnistunut luomaan tarinalle monikerroksisen kuvituksen. Mukana esityksessä oli myös joukko tanssijoita, joista erityisesti solisti Oskari Nyyssölä teki vaikutuksen. Väestönsuoja loi mainion vaikutelman maanalaisesta bunkkerista, ja tilan kaiku toi lauluosuuksiin jännittävän lisän.

Oopperassa oli seitsemän laulusolistia, kaikki tuttuja nuoria laulajia tai laulun opiskelijoita. Tero Halonen oli ilmeikäs ja erinomaisesti eläytynyt Hitler. Erik Rousin vaikuttava ja vahva ääni antoi lisäpontta Stalinin hahmolle. Eva Braunin osassa ollut Marika Hölttä ja Goebbelsina laulanut Samuli Taskinen tekivät vakaat ja ammattitaitoiset suoritukset. Magda Goebbelsin eli Hannakaisa Nyrösen upeaa ääntä ja varmaa tekniikkaa olisi kuunnellut enemmänkin. Tuomas Miettola teki kaksoisroolin sekä Neuvostoliiton että Natsi-Saksan virallisena ennustajana. Pienessä osassa Hitlerin autonkuljettajana oli Henri Tikkanen.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Feministi-Lucia ROH:sta


1.5.2016 Elokuvissa: Gaetano Donizettin ooppera Lucia di Lammermoor Royal Opera Housesta Lontoon Covent Gardenista

Vappuillan ohjelmaksi sopi mainiosti Donizettin hittiooppera Lucia di Lammermoor. ROH:n produktion oli ohjannut Katie Mitchell, ja hänelle täytyy antaa täydet pisteet aivan erinomaisesta työstä. Lavallepano oli ulkoisilta puitteiltaan ja ensivaikutelmaltaan varsin perinteinen, mutta koukku löytyikin Lucian hahmosta: Hänestä oli tehty aikuinen, vahva ja omapäinen Nainen - jotain aivan muuta kuin on totuttu näkemään.

Muutkin palaset loksahtivat tässä tuotannossa paikalleen erinomaisesti: Vicki Mortimerin lavastus ja Nicky Gillibrandin puvustus olivat upeita ja yksityiskohtia myöten tarkkaan mietittyjä. Daniel Oren johti orkesteria ja tavoitti täysin eri kohtausten tunnelman ja ominaispiirteet. Myös kuoro teki osansa ammattitaidolla.

Ja sitten solistit: Diana Damrau oli aivan uskomattoman hieno Lucia - paitsi laulajana, niin myös näyttelijänä. Koloratuurikuviot näyttivät pulppuavan niin vaivattomasti, ettei häntä voinut kuin ihailla. Ludovic Tézier oli uskottava häijynpuoleisena Enrico-veljenä. Lucian rakastettu Edgardo oli komeaääninen Charles Castronovo. Vaikuttavaa auktoriteettia uhkuva Kwangzhui Youn oli kappalainen Raimondo. Muissa rooleissa olivat Peter Hoare (Normanno), Alisa (Rachael Lloyd) ja Taylor Stayton (Arturo).

HKO vapputunnelmissa


1.5.2016 Helsingin kaupunginorkesteri, sol. Waltteri Torikka, joht. Atso Almila Musiikkitalossa

HKO:n Vappumatinea alkoi tomerasti Wagnerin Lohengrinin 3. näytöksen alkusoitolla. Tätä seurasi George de Godzinskyn kolmeosainen Kesäpäivä Helsingissä. Atso Almila kuvaili hauskasti osien sisältöä ja eläytyi menoon korokkeellaan.

Konsertin solisti, suosikkibaritoni Waltteri Torikka, aloitti osuutensa Unto Monosen tangolla Tähdet meren yllä. Väliin soitettiin John Williamsin musiikkia 1980-luvun alun hittielokuva E.T. - The Extra-Terrestrialista. Tämän jälkeen Torikka palasi lavalle laulamaan ikitutun O sole mion.

Leroy Andersonin Alma Mater vei hetkeksi opiskelijaelämän tunnelmiin ennen Torikan tulkitsemaa Hopeista kuuta. Seuraava numero villitsi yleisön täysin: Georg Malmsténin Mikkihiiri merihädässä -kappaleessa Atso Almila lauloi Mikin osat ja juopunutta ylioppilasta esittäneestä Torikasta kuoriutui melkoinen Meripeikko.

Ohjelmaan merkittynä päätösnumerona oli perinteiseen tapaan Porilaisten marssi, jonka HKO soitti pontevasti ja tarkasti. Ylimääräisenä kuultiin Mariano Moresin tango Uno, jonka aikana Torikka tanssitti orkesterin viulistia ja kahta onnellista yleisön edustajaa.

Kaiken kaikkiaan Vappumatinea oli mukavan monipuolinen ja viihdyttävä kokonaisuus. Torikan tulkinta meni paikoin liiallisuuksiin, eikä sähköinen äänenvahvistus ja sen huono balansointi orkesterisoiton kanssa ainakaan auttaneet asiaa.