sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Feministi-Lucia ROH:sta


1.5.2016 Elokuvissa: Gaetano Donizettin ooppera Lucia di Lammermoor Royal Opera Housesta Lontoon Covent Gardenista

Vappuillan ohjelmaksi sopi mainiosti Donizettin hittiooppera Lucia di Lammermoor. ROH:n produktion oli ohjannut Katie Mitchell, ja hänelle täytyy antaa täydet pisteet aivan erinomaisesta työstä. Lavallepano oli ulkoisilta puitteiltaan ja ensivaikutelmaltaan varsin perinteinen, mutta koukku löytyikin Lucian hahmosta: Hänestä oli tehty aikuinen, vahva ja omapäinen Nainen - jotain aivan muuta kuin on totuttu näkemään.

Muutkin palaset loksahtivat tässä tuotannossa paikalleen erinomaisesti: Vicki Mortimerin lavastus ja Nicky Gillibrandin puvustus olivat upeita ja yksityiskohtia myöten tarkkaan mietittyjä. Daniel Oren johti orkesteria ja tavoitti täysin eri kohtausten tunnelman ja ominaispiirteet. Myös kuoro teki osansa ammattitaidolla.

Ja sitten solistit: Diana Damrau oli aivan uskomattoman hieno Lucia - paitsi laulajana, niin myös näyttelijänä. Koloratuurikuviot näyttivät pulppuavan niin vaivattomasti, ettei häntä voinut kuin ihailla. Ludovic Tézier oli uskottava häijynpuoleisena Enrico-veljenä. Lucian rakastettu Edgardo oli komeaääninen Charles Castronovo. Vaikuttavaa auktoriteettia uhkuva Kwangzhui Youn oli kappalainen Raimondo. Muissa rooleissa olivat Peter Hoare (Normanno), Alisa (Rachael Lloyd) ja Taylor Stayton (Arturo).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti