perjantai 30. syyskuuta 2016

Haydnin muhkea oratorio


30.9.2016 Radion sinfoniaorkesteri ja Musiikkitalon Kuoro, joht. Hannu Lintu, sol. Helena Juntunen, Topi Lehtipuu ja Neal Davies Musiikkitalossa Helsingissä

RSO esitti yhdessä Musiikkitalon Kuoron ja solistien kanssa Joseph Haydnin myöhäistuotantoon kuuluvan oratorion Vuodenajat (Die Jahreszeiten) vuodelta 1801.

Ikään kuin neljästä kantaatista koostuva mahtava oratorio kesti lähes kaksi ja puoli tuntia (väliajan ym. kanssa koko konsertille tuli mittaa peräti kolme tuntia!). Kuulimme Hannu Linnun johdolla huikean hienon, tasapainoisen ja tunnetilojen vaihtelut hyvin tavoittaneen esityksen - aivan kuten pari vuotta sitten, kun RSO esitti Haydnin tunnetuimman oratorion, Luomisen (Die Schöpfung).

Illan solistit ansaitsevat kiitosta erinomaisista suorituksista. Helena Juntusen (Hanne) saksan ääntämyksestä voi kyllä huomauttaa muutamassa kohdassa, mutta hänen eläytymisensä tekstiin oli aivan hurmaavaa. Topi Lehtipuu (Lukas) tuntui toisinaan ikään kuin säästelevän ääntään, jolloin laulu jäi orkesterin alle. Tämä siitäkin huolimatta, että Lintu selvästi yritti parhaansa mukaan vaimentaa soittoa ja balansoida esitystä. Walesilaisella baritoni Neal Daviesilla (Simon) volyymia löytyi riittävästi, sävyjen kuitenkaan kärsimättä. Tapani Länsiön valmentama kuoro oli jälleen kerran hyvässä iskussa.

torstai 29. syyskuuta 2016

Japanilaista hauskutusta


27.9.2016 Elokuvissa: Arthur Sullivanin koominen ooppera Mikado English National Operasta

Libretisti Sir William Schwenck Gilbert ja säveltäjä Arthur Sullivan loivat viktoriaanisessa Englannissa toistakymmentä koomista oopperaa, joiden tyyliä kutsutaan Savoy operaksi. The Mikado or The Town of Titipu vuodelta 1885 on näistä yksi useimmin esitettyjä. Itse olen nähnyt teoksen näyttämöllä Helsingissä keväällä 2011.

Lontoon English National Operasta tallennettu esitys oli laadukas ja miellyttävä. Ohjaus oli Jonathan Millerin, lavastus Stefanos Lazaridiksen ja puvustus Sue Blanen. Näyttävien tanssikohtauksien koreografiat olivat Anthony van Laastin suunnittelemia. Orkesteria johti nuori Fergus Macleod.

Nanki-Poon roolissa nähtiin eläväinen ja hurmaava Anthony Gregory. Richard Stuart oli mainio näyttelijäkyky Ko-Kon eli ylipyövelin osassa. Graeme Danby ei saanut Pooh-Bahin roolin herkullisesta komiikasta kaikkea irti, mutta lauloi kuitenkin vakuuttavasti. Sirkeä ja flirttaileva Yum-Yum oli Mary Bevan ja Katishana loisti Yvonne Howard. Itse kunnianarvoisa Robert Lloyd (76 v.) esitti keisari Mikadon roolin. Muissa osissa olivat George Humphreys (Pish-Tush), Rachael Lloyd (Pitti-Sing) ja Fiona Canfield (Peep-Bo).

tiistai 27. syyskuuta 2016

Susannan tarina renessanssisävelin


25.9.2016 Helsingin Barokkiorkesterin yhtye, joht. Anna-Maaria Oramo, sol. Tuuli Lindeberg, sopraano ja Taavi Oramo, baritoni Musiikkitalossa Helsingissä

Anna-Maaria Oramo oli suunnitellut mielenkiintoisen ohjelman Raamatun apokryfikirjoista löytyvän Susannan tarinan ympärille. Hän johti konsertin ja soitti cembaloa HeBO:n pienen yhtyeen osana. Muut muusikot olivat Andrea Inghisciano (sinkki), Jani Sunnarborg (dulcian), Maija Lampela (viola da gamba) ja Marianna Henriksson (urut).

Konsertin alkupuoliskolla kuultiin italialaista musiikkia, säveltäjäniminä mm. Orlando di Lasso, Marchetto Cara, Antonio Caprioli, Giorgio Mainerio, Claudio Merulo ja Giovanni B. Bovicelli. Kappaleista kolme oli instrumentaalimusiikkia ja kuusi lauluja, joissa esiintyivät solisteina Tuuli Lindeberg ja Taavi Oramo.

Konsertin jälkipuolisko esitteli ranskalaista musiikkia, säveltäjinä mm. Claude Gervaise, Didier Lupi, Thomas Crequillon ja Claudin de Sermisy. Kymmenestä kappaleesta kuusi oli instrumentaalimusiikkia.

Soitto soljui läpi konsertin kauniina, tunteikkaana ja tunnelmallisena. Tuuli Lindebergin kuulas ääni sopi erinomaisesti renessanssin viipyileviin tunnelmiin. Taavi Oramo lauloi puhtaasti, mutta ajoittain jotenkin rauhattomasti ja vähän robustilla otteella.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Perijätär oopperalaulajaksi


24.9.2016 Elokuvissa: Florence Foster Jenkins

Kuorokilpailun jälkeen piti löytyä jotain keveämpää ohjelmaa, ja päädyin Tennispalatsin Finnkinoon katsomaan elokuvan Florence Foster Jenkins (Suomessa lyhyemmin vain Florence). Tämä leffan olin suunnitellut meneväni jossain välissä katsomaan, ja nyt tuli sopiva tilaisuus. Yhdysvaltalainen sopraano Foster Jenkins (1868-1944) on legendaarinen hahmo, ja hänen uskomattomat levytyksensä (mm. Yön kuningattaren aaria ja monet muut) ovat varmasti useimpien oopperan ja laulumusiikin ystävien tuntemia vielä nykyisinkin. Tai ehkä juuri nykyisin, koska ne ovat saatavilla CD-levyillä ja vaikkapa Youtube on tehokkaasti levittänyt madamen tuotoksia.

Foster Jenkinsistä on kirjoitettu ainakin pari näytelmää (toista esitettiin kymmenkunta vuotta sitten Helsingin kaupunginteatterissa) ja nyt siis tehty elokuvakin. Sen on käsikirjoittanut Nicholas Martin ja ohjannut Stephen Frears. Itse Florencea näyttelee jumalainen Meryl Streep ja hänen aviomiestään Hugh Grant, joka tekee oikein kelpo roolityön hänkin. Simon Helberg on mainio kilttinä pianistina, joka päätyy Foster Jenkinsin säestäjäksi. Florence on taitavasti tehty elokuva, johon on annosteltu sopivasti huumoria ja tragiikkaa, unohtamatta muitakaan elämän puolia. Suosittelen!

Kuorokilpailun finaalissa


24.9.2016 V Kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun finaali Musiikkitalossa Helsingissä

Harald Andersénin nimeä kantavan, nyt viidettä kertaa järjestetyn kamarikuorokilpailun finaalissa esiintyi kuusi kuoroa: kaksi Suomesta sekä yksi Ruotsista, Virosta, Latviasta ja Irlannista.

Suomalainen Spira Ensemble esitti Kari Turusen johdolla mm. Thomas Tallisin, Einar Englundin ja Sergei Rahmaninovin musiikkia. Vaikka esim. Rahmaninovin Blazen muzhista kuultiin vaikuttava tulkinta, jäi kokonaisuus valjuksi - osin ehkä ohjelmiston tasapaksuudesta ja kappaleiden samankaltaisuudesta johtuen.

Seuraavaksi lauloi ruotsalainen S:t Jacobs Ungdomskör Mikael Wedarin johdolla. Ohjelmassa oli mm. Eric Whitacren, Alexander Levinen ja Anders Edenrothin sävellykset. Kuoron sointi ja yhtenäisyys ei ollut loppuun asti hiottua - olisiko syytä ollut siinä, että osa laulajista oli hyvin nuoria? Tällä porukalla oli kuitenkin pari yleisöön uppoavaa kappaletta, joissa oli liikettä ja fyysisyyttä mukana.

Ensimmäisen session päätti virolainen Collegium Musicale, jota johti Endrik Üksvärav. Kuorolla oli erottuva sointi ja laulu oli hyvin puhdasta. Kuulimme musiikkia mm. Arvo Pärtilta, Erkki-Sven Tüürilta, Olivier Messiaenilta ja Sergei Rahmaninovilta. Ohjelman päättänyt Veljo Tormisin Pulmalaul oli raikas valinta ja hieno kunnianosoitus kotimaan kansanmusiikille.

Väliajan jälkeen lauloi suomalainen Ahjo Ensemble Paavo Hyökin johdolla. Yllättävä aloitus Carlo Gesualdolla ja sitten mm. Bengt Johanssonia ja Juhani Komulaista. Kuoro ei tehnyt minuun hirveän suurta vaikutusta, vaikkakin suomalaisten keskinäisessä ottelussa arvostin Ahjon paremmaksi kuin Spiran. Hyökin johtamistyyli oli aivan ilmetty kopio isä-Matista!

Latvialainen Youth Choir Kamēr esiintyi Jānis Liepiņšin johdolla. Mies tuli minulle tutuksi viime tammikuussa, kun hän johti pari oopperaa Latvian kansallisoopperassa Riiassa. Kilpailuun valittu ohjelmisto oli todella mielenkiintoinen ja erottuva; kuulimme mm. John Luther Adamsin, Karin Rehnqvistin, John Farmerin ja Juris Karlsonsin sävellykset. Ammattitaitoinen kuoro, joka taipui monenlaiseen tyyliin!

Finaalin päätti irlantilainen New Dublin Voices, jota johti Bernie Sherlock. Aloituskappaleen jälkeen liikuttiin kovin kirkollisissa sfääreissä mm. Colin Mawbyn, Giovanni Gabrielin ja Greg Knaufin sävelin. Irlantilaisten esiintyminen oli hallittua ja paketti pysyi hyvin kasassa.

Minun oli esitysten jälkeen vaikea päättää voittajasuosikkiani. Siitä olin kuitenkin melko varma, että suomalaisten ei tarvitse tällä(kään) kerralla juhlia kärkisijoja. Ulkomaiset kuorot tuntuivat olevan pari askelta edellä kaikilla osa-alueilla. Saas nähdä miten tuomaristo ratkaisee!

* * *

Myöhemmin lisättynä kilpailun tulokset:

1. Youth Choir Kamēr
2. New Dublin Voices
3. Collegium Musicale ja S:t Jacobs Ungdomskör (jaettu)

Mahlerien matkassa


23.9.2016 Tapiola Sinfonietta, joht. Janne Nisonen ja Gordan Nikolić, sol. Virpi Räisänen, mezzosopraano ja Gordan Nikolić, viulu Tapiolasalissa Espoossa

Tapiola Sinfoniettan konsertti alkoi Gustav Mahlerin laulusarjalla Lieder eines fahrenden Gesellen eli Vaeltavan kisällin lauluja. Kyseessä oli Arnold Schönbergin tekemä sovitus kamariorkesterille, jota johti Janne Nisonen. Perään kuultiin Alma Mahlerin Viisi laulua, jotka oli orkestroinut ruotsalainen Joakim Unander. Suurempaa, sinfonietta-kokoista orkesteria johti nyt Gordan Nikolić ja Nisonen siirtyi konserttimestariksi. Virpi Räisänen lauloi molemmat laulusarjat tavattoman kauniisti ja sisäistyneesti, välittäen erinomaisesti tekstien sisällöt ja tunnelmat. Ensimmäisessä teoksessa Nisonen tuntui ajoittain olevan vähän pois reitiltä ja toisessa teoksessa Nikolić tanakasti ojan puolella. Merkillistä huojumista ja yhdellä kädellä epämääräisesti johtamista häneltä!

Väliajan jälkeen oli vuorossa Mozartin Serenadi nro 7 D-duuri KV 250, joka myös Haffner-serenadin nimellä tunnetaan. Ennen teoksen varsinaista kahdeksaa osaa soitettiin Marssi D-duuri KV 249, jonka Mozart tarkoitti juuri Haffner-serenadin johdantomusiikiksi. Serenadi kesti noin tunnin, joten kyse oli ihan mittavasta kokonaisuudesta. Sen liidasi Nikolić, joka myös soitti solistiosuudet viulullaan. Tapiola Sinfonietta tuntui olevan paremmin mukavuusalueellaan Mozartin musiikin kanssa, soitto oli luontevaa ja tasapainoista. Nikolićin persoonallinen liikkuminen lavalla meinasi varastaa huomion, mutta kyllä hänen soolo-osuutensa olivat hienoa kuultavaa jostain pienestä epäpuhtaudesta huolimatta.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Operettikonsertti Lahdessa 


23.9.2016 Sinfonia Lahti, joht. Ralf Kircher, sol. Mari Palo, sopraano ja Jaakko Kortekangas, baritoni Sibeliustalossa Lahdessa 

Operetin helmiä -iltapäiväkonsertin johti Suomessa jo pitkään asunut ja täällä myös opiskellut Ralf Kircher. Itävaltalaissyntyiseltä kapellimestarilta sujuivat tahtipuikon heiluttamisen lisäksi myös välijuonnot - varsin hyvällä suomen kielellä.

Konsertin aloitti Franz von Suppén mahtipontinen alkusoitto Aamu, päivä ja ilta Wienissä. Toisena numerona kuultiin Muistathan kai Emmerich Kálmánin Mustalaisruhtinattaresta. Solistit Mari Palo ja Jaakko Kortekangas lauloivat hyvin kauniisti ja sävykkäästi, mutta peittyivät useassa kohdassa täysin orkesterin alle. Tästä pieni miinus kapellimestarille! Johann Strauss nuoremman Etelän ruusuja -valssin Sinfonia Lahti soitti vauhdikkaasti, mutta kuitenkin tasapainoisesti.

Seuraavaksi kuultiin suosittu Volga-laulu Franz Lehárin operetista Perintöruhtinas. Kortekangas lauloi sen hyvin herkästi, mutta samalla traagiset sävyt tavoittaen. Palo esitti perään numeron Kommt mit mir ins Chambre séparée. Se on peräisin Richard Heubergerin operetista Der Opernball. Palon tulkinta oli kuulas ja hyvin ilmava. Ennen väliaikaa kuultiin vielä temperamenttinen esitys Julius Fučíkin kappaleesta Gladiaattorien tulo. 

Konsertin toisen puoliskon aloitti romanttinen tunnevyöry, Ballsirenen-valssi Lehárin Iloisesta leskestä. Tämän jälkeen oli vuorossa Palon ja Kortekankaan duetto Und du wirst mein Gebieter sein Richard Straussin oopperasta Arabella. Esitys jatkui saumattomasti Mondscheinmusikilla toisesta R. Straussin oopperasta, eli Capricciosta. Tätä seurasi vielä orkesterikappale: J. Strauss juniorin tuttu Tritsch-Tratsch-Polka.

Kortekangas palasi lavalle esittämään laulun Nur ein Mädel gibt es auf der Welt. Se on peräisin Paul Abrahamin operetista Viktoria ja hänen husaarinsa. Komeaa oli miehen laulu, eikä huonommaksi jäänyt Palokaan seuraavassa numerossa: Mein Liebeslied muss ein Walzer sein Ralph Benatzkyn operetista Valkoinen hevonen. Ohjelmassa teos oli laitettu virheellisesti Robert Stolzin nimiin ja muutenkin sekä säveltäjien että kappaleiden nimissä oli tolkuttomasti kirjoitusvirheitä. Pyyhkeitä käsiohjelman toimittajalle!

Präntätyn ohjelman päätti Josef Straussin Friedens-Palmen-valssi. Se oli minulle uusi tuttavuus, joka jätti vähän sekavan vaikutelman – eli en ihastunut tavattomasti tähän kappaleeseen. Ylimääräisiä saatiin peräti kaksi: Ensin Vait’ on huulet (Lehárin operetista Iloinen leski), jonka Palo ja Kortekangas esittivät kauniina duettona. Ja päätteeksi Eduard Straussin Polka-schnell Mit Extrapost.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Finlandia-talon urut kaivettiin naftaliinista


19.9.2016 Jeremy Joseph, urut Finlandia-talossa Helsingissä

Finlandia-talon urkuja pääsee kuulemaan enää harvoin Musiikkitalon valmistumisen jälkeen. Tämän vuoden ainoassa konsertissa soitti 38-vuotias, syntyjään eteläafrikkalainen Jeremy Joseph. Hän aloitti urkuopintonsa yhdeksänvuotiaana ja sai ensimmäisen työpaikkansa kotikaupunkinsa katedraalin urkurina jo 14-vuotiaana. Joseph tekee alallaan komeaa kansainvälistä uraa ja toimii tällä hetkellä mm. Wienin Hofburgkapellen urkurina.

Sibelius-Akatemian yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa järjestämä ilmaiskonsertti oli houkutellut Finlandia-talon saliin yllättävän paljon yleisöä. Konsertin alkupuoliskolla kuulimme J. S. Bachin musiikkia: Preludi ja fuuga e-molli BWV 548 ja Partite diverse sopra "Sei gegrüsset, Jesu gütig" BWV 768. Monumentaalinen Preludi ja fuuga soi Josephin käsissä komeasti, mutta Finlandia-talon kuiva akustiikka ei sytyttänyt kappaletta täyteen loistoonsa. Ainakin lisää jälkikaikua olisi kaivattu. Koraalipartita on yhdentoista muunnelman sarja suomalaisillekin tutusta virsisävelmästä (virsi 56). Se sisälsi mielenkiintoista muotojen runsautta ja esitteli urkujen erilaisia äänikertoja.

Väliajan jälkeen kuultiin César Franckin Prière op. 20. Rauhallisen mietiskelevä, syvällinen ja jopa sisäänpäin kääntynyt kappale oli kovasti mieleeni. Josephin ote ja tulkinta tuntui hyvin koskettavalta ja omakohtaiselta - olisiko ehkä hänen lempikappaleitaan? Konsertin päätti Arnold Schönbergin Variationen über ein Rezitativ op. 40, jota en muista kuulleeni koskaan aiemmin. Vaikka säveltäjä julisti aiemmin urut "vanhentuneeksi" instrumentiksi, päätyi hän uransa loppupuolella säveltämään musiikkia myös tälle soittimelle. Ja kylläpä olikin hieno kappale, jonka tekniset vaikeudet Joseph selätti suvereenisti ja sai kaiken näyttämään niin helpolta - ja kuulostamaan tasapainoiselta.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Täysi oopperapäivä Budapestissä


17.9.2016 Gaetano Donizettin oopperat Il campanello di notte ja I pazzi per progetto, Gian Carlo Menottin ooppera The Telephone sekä Ferenc Erkelin ooppera Hunyadi László Unkarin valtionoopperassa Budapestissa

Unkarin valtionooppera eli Magyar Állami Operaház tarjosi oopperan ystäville ohjelmaa melkein koko päiväksi, ja vieläpä aivan ilmaiseksi! Ulkoilmanäytösten piti alkaa klo 14, mutta aloitus lykkääntyi ankaran sadekuuron vuoksi. Lavasteet jouduttiin kertaalleen viemään sateensuojaan, ja sitten asettelemaan uudestaan paikalleen.

Ohjelmassa oli ensin kaksi Donizettin yksinäytöksistä, noin tunnin mittaista koomista oopperaa. Il campanello di notte kantaesitettiin vuonna 1836 Napolissa. Tarinassa iäkkään puoleinen apteekkari Don Pistacchio on juuri mennyt naimisiin nuoren Serafinan kanssa. Naisen entinen rakastaja Enrico yrittää estää parin hääyön vieton soittamalla yökelloa ja vaivaamalla apteekkariparkaa aina eri valepuvussa. Niinhän siinä menee koko yö ja aamulla arvon Don Pistacchio joutuu lähtemään asioilleen Roomaan. Ja mitä sillä välin tapahtuukaan...

I pazzi per progetto kantaesitettiin samoin Napolissa, mutta joitakin vuosia aiemmin, eli 1830. Oopperan tapahtumat sijoittuvat pariisilaiseen mielisairaalaan. Sen johtajan sukulaistyttö Norina on naimisissa Blinvalin kanssa. Blinval on sotilas, ja tästä johtuen pari on joutunut olemaan erossa toisistaan. Jälleennäkemisen riemua haittaa molempien mustasukkaisuus, joka saa sekä Norinan että Blinvalin tekeytymään vuorollaan hulluksi. Tarkoitus on selvittää aviosiipan todellisia tunteita, mutta totaaliseksi väärinkäsitysten sotkuksi ja farssiksi homma tietenkin menee. Loppu kuitenkin on onnellinen.

Kolmantena oopperana nähtiin Gian Carlo Menottin lyhyt yksinäytöksinen The Telephone, or L'amour à trois. Tämä teos on Suomessakin tutumpi ja sitä on esitetty melko usein opiskelijatuotantoina tai "täytenumerona".

Il campanellosta oli tehty yksinkertainen ohjaus, jossa henkilöt lauloivat vuorollaan numeronsa lavana toimivan suuren hääkakun päällä. I pazzi per progetton ohjauksessa oli enemmän ideaa, tanssijoiden tyylikkäät koreografiat ja hienoja vaihtuvia lavasteitakin. The Telephonen toteutus oli merkillisen karnevalistinen, klovnihahmoineen sirkuksen mieleen tuova.

Pientä orkesteria johti kaikissa teoksissa Géza Köteles. Sähköisesti vahvistettu ja toistettu musiikki ei toiminut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta oli varmaankin ulkoilmassa ainoa vaihtoehto. Laulusolisteja voin kuitenkin kehua varauksetta - kaikissa kolmessa oopperassa oli kyllä hienot laulajat! Kuulimme upeita vahvoja miesääniä ja sulokkaita sopraanoja. Mainitsen nyt nimeltä vain yhden, Orsolya Hajnalka Röserin, joka oli Donizettiin oopperoissa suorastaan täydellinen Serafina ja Norina. Taitava ja luonnollisesti laulava nainen, jolla on mahtava bel canto -tekniikka ja kirkkaat ylä-äänet!

Illan päätti ulkoilmassa suurella näytöllä esitetty oman talon tallenne Ferenc Erkelin oopperasta Hunyadi László. Ohjaus oli Gábor Szücsin ja kapellimestarina toimi Domonkos Héja. Historiallista aihetta ja valtataisteluja käsittelevä ooppera oli positiivinen yllätys. Hurjaa, vauhdikasta ja vahvaa musiikkia alusta loppuun! Ja kyllä oli hyvät solistit tässäkin. En ole aiemmilla käynneilläni Budapestissä noteerannut valtionoopperan solistikuntaa kovin kummoiseksi, mutta nyt joudun kyllä tarkistamaan käsitystäni. Tämä Erkelin (1810-1893) teos kruunasi koko päivän! Miestä arvostetaan unkarilaisen grand opéran isänä ja hänen mukaansa on nimetty valtionoopperan toinen, se uudempi teatterirakennus.

Hamletin päivitys


16.9.2016 Anno Schreierin ooppera Hamlet Theater an der Wienissä

Theater an der Wien juhlisti William Shakespearen juhlavuotta (hänen kuolemastaan on kulunut 400 v.) tilaamalla uuden oopperan. Sen sävelsi saksalainen, vuonna 1979 syntynyt Anno Schreier ja libretisti on saksalainen kirjalija-dramaturgi Thomas Jonigk. Aiheeksi oli valittu yksi Shakespearen tunnetuimmista näytelmistä, Hamlet.

Schreierin Hamlet-ooppera sai kantaesityksensä pari päivää sitten, eli näkemäni esitys oli vasta teoksen toinen. Uusista oopperoista ei yleensä voi ennalta tietää, mitä on tulossa, ja tämä koskee sekä musiikkia että ohjausta. Suunnistin siis esitykseen hieman epäilevin mielin - joutuakseni taas kerran toteamaan ennakkoluuloni vääriksi. Hamlet oli nimittäin huikean hieno ja onnistunut teos! Shakespearen tarinaa oli muokattu ja päivitetty nykyaikaisemmaksi suurella taidolla.

Pidin paljon myös Schreierin musiikista. Sävelkieli oli selkeää ja konstailematonta, mutta väritti kuitenkin tapahtumia hyvin. Se toi paikoin mieleen 1920- ja 1930-lukujen oopperasäveltäjiä, esim. Korngoldin ja Aarre Merikannon. Esityksen tähti oli kuitenkin ohjaaja Christof Loy. En ole taas vähään aikaan nähnyt näin taitavaa ohjausta, jossa rakennettiin hienosti henkilöiden välisiä suhteita ja dramatiikkaa hyvin pienin keinoin. Ohjaus tuki hienosti myös libreton filosofisempaa sisältöä. Johannes Leiackerin klassisen pelkistetty näyttämökuva ja Reinhard Traubin valot viimeistelivät hyvän paketin.

ORF Radio-Symphonieorchester Wieniä johti Kööpenhaminasta tuttu mies, Michael Boder. Oopperassa oli ainoastaan viisi laulusolistia, jotka kaikki hoitivat osuutensa kiitettävästi. Andrè Schuen oli Hamletina vaikuttava ja vahvaääninen, sekä myös erinomainen näyttelijä. Marlis Petersen oli hyytävän hyvä Gertrud-kuningattaren roolissa. Muissa rooleissa olivat Bo Skovhus Claudiuksena, Theresa Kronthaler Ofeliana ja Kurt Streit Pastorina. Hamletin kuolleen isän puheroolissa esiintyi suvereenisti Jochen Kowalski. Teoksen kuorona oli Arnold Schoenberg Chor.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Akseli taivaan portilla


15.9.2016 Ralph Benatzkyn operetti Axel an der Himmelstür Volksoper Wienissä

Suomen köyhässä operettitarjonnassa ei Ralph Benatzkyn (1884-1957) nimi taida sanoa monelle lajista kiinnostuneellekaan yhtään mitään. Jotkut varttuneemmat ihmiset saattavat vielä muistaa operetin Valkoinen hevonen (saks. Im weißen Rößl), jota Helsingissä esitettiin vuosikymmeniä sitten. Saksankielisellä alueella ja ennen kaikkea Itävallassa miehen teoksia esitetään edelleen. Pääsin katsomaan operetin Axel an der Himmelstür Wienin Volksoperissa. Kyseessä oli produktion Vorpremiere, oikea ensi-ilta on parin illan päässä.

Axel an der Himmelstür on Benatzkyn 77. operetti! Se kantaesitettiin Wienissä vuonna 1936. Tarinan keskiössä on jumaloitu elokuvatähti Gloria Mills, joka elää asemastaan huolimatta yksinäistä elämää ja joutuu rakastajansa huijaamaksi. Toinen päähenkilö on köyhä lehtimies Axel Swift, joka yrittää saada haastattelun Millsiltä, joka ei ole suostunut moisia antamaan kenellekään. Kun on kyse operetista, niin arvaahan sen, että Mills ja Swift saavat lopulta toisensa. Mukaan mahtuu monenlaisia sivukiemuroita: esimerkiksi Swift pidätetään epäiltynä jalokivivarkaudesta ja Swiftin aiempi rakkaus Jessie löytää rinnalleen uuden miehen Theodorin (joka sattuu olemaan Swiftin paras ystävä).

Volksoperin tuotanto oli aivan napakymppi! Peter Lundin ohjaus sijoittui 1930-luvun mustavalkofilmien Hollywoodiin ja oli aivan viimeisen päälle tarkkaan mietitty. Gloria Millsin hahmo toi kovasti mieleen Greta Garbon - ilmeisen tarkoituksellinen temppu. Sam Madwarin lavastus ja varsinkin Andreas Ivancsicsin videoprojisoinnit olivat tavattoman kekseliäitä ja loivat oikeaa aikakauden tunnelmaa. Lorenz C. Aichner johti pätevästi orkesteria.

Gloria Millsin osan esitti Julia Koci. Hän pääsi oikeastaan vasta toisessa näytöksessä esittelemään laulamistaan, mutta hyvää kannatti odottaa! Aivan uskomattoman hieno kyky ja kaunisääninen laulaja. Andreas Bieber oli moneen taipuva Axel Swift. Muissa keskeisissä rooleissa esiintyivät Juliette Khalil, Peter Lesiak, Kurt Schreibmayer ja Gerhard Ernst.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Atlantiksen keisari Turussa


14.9.2016 Viktor Ullmannin ooppera Der Kaiser von Atlantis Logomossa Turussa

Der Kaiser von Atlantis syntyi säveltäjä Viktor Ullmannin ja runoilija Peter Kienin yhteistyön tuloksena Theresienstadtin keskitysleirillä vuonna 1943. Teos jäi tuolloin jo harjoitusvaiheessa sensuurin hampaisiin ja esittämättä. Atlantiksen keisarin katsottiin viittaavan Hitleriin - hän kun määrää oopperassa kaikki sotimaan keskenään kuolemaan saakka. Ehkä muukin tematiikka ja vallanhimon käsittely liippasi natseja liian läheltä...

Päivi Nisulan johtama Saaristo-ooppera on jälleen tehnyt mielenkiintoisen tuotannon ja eräänlaisen kulttuuriteon tuomalla tämän Suomessa vain harvojen tunteman teoksen lavalle. Esityksiä Turun Logomossa on harmillisesti vain kaksi (tämän ensi-illan jälkeen vielä 17.9.), mutta keväällä 2017 teos kuulemma esitetään myös Oulussa.

Oopperan oli ohjannut Pertti Sveholm. Hän oli kokeneena teatterimiehenä välttänyt ilmeisimmät sudenkuopat ja rimanalitukset. Oopperasta nähtiin tyylikäs, ajaton ja ajatuksia herättävä ohjaus. Timo Alhasen valaistus ja lavastus sekä Elias Nurmen videoprojisoinnit loivat esitykselle miellyttävät puitteet. Puvustus oli Anna Helena Hannikaisen suunnittelema.

Pientä orkesteria johti aina ammattitaitoinen Jaakko Kuusisto. Oopperan keveähkö musiikki oli paikoin aika harrastelijamaista, mutta kivasti siinä oli hyödynnetty eri instrumentteja. Kuudesta laulusolistista Joonas Asikainen lauloi kauniisti ja sävykkäästi, mutta jotenkin vaisusti, kuin ääntään säästellen. Anu Hostikka, Päivi Nisula ja Juha Hostikka tekivät varmaa perustyötä omissa rooleissaan. Jussi Salosen äänessä oli teoksen alkupuolella horjuvuutta, mutta hän paransi suoritustaan oopperan edetessä. Nicholas Söderlund oli vaikuttava Kuolema, jonka yläsävelet jäivät kuitenkin syttymättä oopperan ensimmäisessä kohtauksessa.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Sibeliuksen pianomusiikkia


10.9.2016 Johannes Piirto, piano Lahden musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa

Tämän vuoden Sibelius-festivaali Lahdessa jäi osallistumiseni suhteen laihaksi. Torstain ja perjantain mielenkiintoiset sinfoniakonsertit jäivät väliin, sillä Helsingissä oli samoina iltoina houkuttelevampaa ohjelmaa (mm. Karita Mattila RSO:n solistina ja Elektra Kansallisoopperassa).

Lauantain matineakonserttiin sentään ehdin. Lahden musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa kuultiin Sibeliuksen pianomusiikkia Johannes Piirron esittämänä.

Konsertti alkoi Sonaatilla F-duuri op. 12. Kappaleen jälkeen Piirto kertoi hieman suhteestaan Sibeliuksen pianomusiikkiin ja tämän konsertin ohjelmasta. Epämuodollinen tarinointi oli oikein mukava oivallus, mutta valitettavasti yleisössä runsaasti edustettuina olleet ulkomaalaiset eivät päässeet lainkaan kärryille. Ehkä pieni englanninkielinen summary olisi ollut paikallaan?

Ohjelma jatkui Viidellä kappaleella op. 75 eli ns. Puusarjalla. Ja päätöksenä kuulimme Kymmenen kappaletta pianolle op. 58, jonka Piirto mainitsi suosikikseen Sibeliuksen pianotuotannosta.

Piirto tarjoili Sonaatissa ihailtavan jäsentynyttä ja varmaa pianismia. Puusarjan miniatyyrit olivat hivelevän kauniita luontokuvia. Hän liikkui vaivattomasti tunnelmasta toiseen ja pystyi varsinkin opuksessa 58 luomaan niin vahvoja karaktäärejä, että mieli aivan tulvi monenlaisista elävistä kuvista. Hienoa!

Erinomainen Elektra uudemman kerran


9.9.2016 Richard Straussin ooppera Elektra Kansallisoopperassa Helsingissä

Kävin toukokuussa elokuvissa katsomassa Patrice Chéreaun ohjaaman Elektra-produktion The Metropolitan Operasta New Yorkista. Jo silloin oli tiedossa, että tämä viiden oopperatalon ja yhden festivaalin yhteistuotanto on tulossa syyskuussa Helsinkiin. Kehua retostin elokuvissa kokemaani niin, että ilman muuta oli pakko päästä näkemään ooppera myös livenä.

Musiikillisesti Kansallisoopperan esitys oli itsestäänselvästi vaikuttavampi kuin elokuvissa kuultu. Kyllä livemusiikki on aina oma juttunsa, ja nyt Esa-Pekka Salosen kyvyt pääsivät loistamaan ilman elokuvasalin latistavaa äänentoistoa. Kansallisoopperan salissa kuultiin aivan uskomatonta ilotulitusta ja suuria tehoja!

Solisteista vain kaksi, eli Klytaimnestran roolin laulanut Waltraud Meier ja palvelustyttönä esiintynyt Bonita Hyman, olivat samoja kuin Metropolitanissa. Meier lauloi kyllä erinomaisesti, mutta hieman eletyt vuodet alkavat jo hänen äänessään kuulua. Parasta ennen -päiväys on selvästi jo takana päin... Tätä ongelmaa ei ollut Evelyn Herlitziuksella, joka oli Elektrana aivan uskomaton pakkaus ja äänitykki. Hän ei hävinnyt lainkaan Nina Stemmelle, joka lauloi roolin New Yorkissa. Myös Elisabet Strid (Krysotemis) teki oikein vakuuttavaa jälkeä.

Muissa rooleissa esiintyivät mm. Mika Pohjonen (Aigistos) ja Tommi Hakala (Orestes), jotka molemmat tekivät pätevää työtä. Pienemmissä tehtävissä kuultiin mm. Esa Ruuttusta, Jenni Lättilää, Dan Karlströmiä, Jyrki Korhosta, Sari Nordqvistia, Anu Ontrosta, Pauliina Linnosaarta ja Kirsi Tiihosta. Heistä viimeksi mainittu esitti lauluosuutensa aivan erinomaisen sävykkäästi.

torstai 8. syyskuuta 2016

Valkyyria jyräsi


8.9.2016 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu, sol. Karita Mattila, Simon O'Neill ja Mika Kares Musiikkitalossa Helsingissä

RSO:n torstaisarjan konsertti Musiikkitalossa alkoi Mozartin Sinfonialla nro 36 eli "Linziläisellä". Lintu johti siitä hyvin tasapainoisen, ilmavan, hengittävän ja jotenkin kompaktin esityksen. Ehkä yleisö ei tällä kertaa jaksanut paneutua Mozartiin riittävästi, kun konsertin päänumero kutkutti jo kovasti mielissä. (En ylipäätään ymmärtänyt ohjelmasuunnittelun eli Mozartin ja Wagnerin kappaleiden yhdistämisen ideaa, vaikka Lintu sitä yrittikin selittää eilisessä Kantapöytä-ohjelmassa.)

Väliajan jälkeen tarjoiltiin itse pihvi, eli konserttiversio Wagnerin Valkyyria-oopperan ensimmäisestä näytöksestä. Nyt olivat palikat todella kohdallaan! Karita Mattilan hienosävyinen, eläytyvä ja herkkä tulkinta Sieglindestä hurmasi, kuten myös Simon O'Neillin (Siegmund) upea tenori, josta löytyi tarpeen mukaan hentoja sävyjä tai metallista ytyä ja voimaakin vaikka kuinka. Solistikaartissa kolmantena laulanut Mika Kares sai Hundingin hahmoon luonnetta ja laulukin toimi erinomaisesti.

RSO soitti niin hienosti, että ihan kävivät kokeneesta oopperaorkesterista, joka soittaa Wagneria vähän väliä. Lintu balansoi soiton laulajien kanssa aivan esimerkillisesti, ja antoi solisteille hyvin tilaa hiljaisemmissa ja herkemmissä kohdissa. Ei viisarin tarvitse aina olla forte-asennossa edes Wagnerin oopperassa!

lauantai 3. syyskuuta 2016

Odysseuksen kotiinpaluu


3.9.2016 Claudio Monteverdin ooppera Il ritorno d'Ulisse in patria Helsingin Konservatorion konserttisalissa

Helsingin Konservatorion konserttisalissa Helsingin Ruoholahdessa esitettiin viime vuonna Monteverdin L'Orfeo. Se sai nyt jatkoa säveltäjän vuonna 1640 kantaesitetystä teoksesta Il ritorno d'Ulisse in patria (suom. Odysseuksen kotiinpaluu). Vieläköhän se kolmas, eli Poppean kruunaus olisi luvassa myöhemmin?

On perin merkillistä, että Odysseuksen kotiinpaluuta ei ole esitetty Suomessa aiemmin! Itse näin oopperan muutama vuosi sitten Berliinissä ja tykästyin sen musiikkiin kovasti. Tässä Helsingin produktiossa Edward Ananian-Cooper johti (ainakin pääosin) opiskelijoista koottua parikymmenhenkistä orkesteria. Musiikki oli hyvin värikästä, sillä yhtyeeseen kuuluivat urkujen ja cembalon sekä tavanomaisimpien barokkijousien ja -puhaltimien lisäksi regaali, arkkiluuttu, barokkikitara, teorbi, arpa dobbia (tosin ei tässä näkemässäni esityksessä), lirone, dulcian, sinkki ja kampiliira. Hienoa oli soitanto, vaikka sinkin ja trumpetin soittajien epäpuhtaudet vihloivatkin korvaa useaan otteeseen.

Oopperan oli ohjannut Ville Saukkonen. Olen nähnyt muutamia kymmeniä hänen ohjauksiaan, ja tämä kiilasi kyllä ihan kärkipäähän. Mahdottoman hieno ja mietitty toteutus, jossa pelkistettyä näyttämökuvaa ja tyyliteltyjä lavatapahtumia kuvitettiin oivaltavasti. Laura Humppilan ja Physical Opera -ryhmän tanssijoiden koreografia oli tässä keskeisessä roolissa. Carita Elkon projisoinnit hyödynsivät mm. sotakuvastoa ja valot oli suunnitellut Eero Alava. Hanna Hakkaraisen puvut olivat hyvin tyylikkäitä ja Annukka Ollilan maskeeraus oli olennainen osa mm. jumalten ulkoasua.

Esityksen laulusolistit olivat pääsääntöisesti erinomaisia. Suurimmissa tehtävissä olivat Juho Punkeri (Odysseus) ja Katariina Heikkilä (Penelope). Heidän poikansa Telemakhosin roolin esitti Jarno Lehtola. Jumalpoppoon vahvoja laulajia olivat Meri Metsomäki (Minerva), Erik Rousi (Neptunus), Juha-Pekka Mitjonen (Jupiter) ja Satu Strömberg (Juno). Muissa rooleissa olivat mm. Elisabet Petsalo (Eurykleia), Tero Halonen (Eumaios), Jarkko Salminen (Antinos), David Hackston (Pisandros), Kalle Virtanen (Anfinomos) ja Mikko Sateila (Iro).

perjantai 2. syyskuuta 2016

Venezuelan ihmeitä


2.9.2016 Simón Bolívar Symphony Orchestra of Venezuela, joht. Gustavo Dudamel Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikot tuotti Musiikkitaloon konsertoimaan Venezuelan musiikkikoulutuksen kruununjalokiven, Simón Bolívar -sinfoniaorkesterin. Samanniminen nuoriso-orkesteri perustettiin jo 1975, mutta viisi vuotta sitten nimestä pudotettiin nuoriso-sana pois. (Vaikka hyvin nuorelta suurin osa muusikoista näytti edelleen.) Orkesteria johti El Sistema -järjestelmän kasvatti Gustavo Dudamel. Komeettana kapellimestaritaivaalle ponkaissut mies on vakiinnuttanut asemansa jo vuosia sitten, viimeistään 2009 alkaneen Los Angelesin kiinnityksensä myötä.

Venezuelalaiset aloittivat maanmiehensä Paul Desennen vuonna 2014 säveltämällä kappaleella Hipnosis Mariposa. Eteläamerikkalaisissa tunnelmissa liikuttiin myös Heitor Villa-Lobosin Bachianas brasileiras -sarjassa nro 2. Väliajan jälkeen vaihdettiin Raveliin: ensin Daphnis et Chloé, sarja nro 2 ja toisena vauhdikas La valse.

Kuulimme perussiistiä ja teknisesti hyvätasoista soittoa, mutta tajunnanräjäyttäjäksi tai erityisen mieleenpainuvaksi, elämää suuremmaksi kokemukseksi tästä konsertista ei ollut. Syytä saattoi olla myös ohjelmistossa, sillä yleisökin alkoi lämmetä vasta konsertin lopussa ja kahden ylimääräisen aikana. Jopa Dudamel vaikutti ohjelman alkupuolella jotenkin ponnettomalta ja leipääntyneeltä, mutta kyllä häneenkin tuli puhtia Ravelin kappaleissa. Etenkin Daphnis et Chloé -sarjassa orkesteri tavoitti hienosti impressionistisen sointimaailman. Ensimmäisenä ylimääräisenä kuultiin Isolden lemmenkuolo -kohtaus Wagnerin oopperasta Tristan ja Isolde. Se oli yllättäen mahalasku, jossa orkesteri ja Dudamel eivät tavoittaneet wagneriaanisia sävyjä lainkaan. Toista ylimääräistä, rytmikästä latinokappaletta, en tunnistanut.

torstai 1. syyskuuta 2016

Ylimaallinen Lang Lang


1.9.2016 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu, sol. Lang Lang, piano Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikkojen kauan odotettu ja (tietenkin) hyvissä ajoin loppuunmyyty konsertti alkoi Beethovenin Coriolan-alkusoitolla op. 68. Mahtava lähtö RSO:lta, sillä Hannu Lintu sai tutusta kappaleesta aikaan erittäin jäntevän ja menevän tulkinnan.

Ja sitten lavalle asteli pianon supertähti Lang Lang. Hänen ohjelmassaan oli peräti kaksi konserttoa, joista ensin kuultiin Beethovenin Pianokonsertto nro 4 G-duuri op. 58. En muista aiemmin kuulleeni tästä teoksesta yhtä sielukasta, tunteisiin käyvää ja ilmavaa tulkintaa. Aivan uskomattoman hienoa ja taitavaa soittoa Lang Langilta - vaikutus oli huumaava! Minua ei haitannut pätkääkään se, että solistimme otti melkoisia vapauksia suhteessa partituuriin.

Väliajan jälkeen kuultiin ohjelman myöhäisenä lisäyksenä Einojuhani Rautavaaran sävellys Lintukoto. Rauhallinen, tasapainoinen ja vähän haikeakin kappale oli hieno kunnianosoitus ja muistelo edesmenneelle mestarille. Lintu eläytyi teokseen niin, että tahtipuikko onnistui lentämään kädestä!

Lang Langin toisena numerona kuultiin Prokofjevin Pianokonsertto nro 3 C-duuri op. 26. Tässä solisti pääsi näyttämään hurjempia puoliaan, erinomaista tekniikkaansa sekä virtuositeettiaan paremmin kuin Beethovenin konsertossa. RSO oli Linnun johdolla todella hyvässä vedossa ja teki tarkkuustyötä tulkinnan kärsimättä.

Konserttia ja sen solistia voi luonnehtia yhdellä sanalla fantastiseksi. Minäkin vanhana kyynikkona jouduin myöntämään, että Lang Lang ei ole vain tyhjän hypetyksen ja markkinakoneiston tuotosta. Hänen soittonsa oli kerta kaikkiaan ylimaallista! Solisti kiitti mahtavista suosionosoituksista peräti kahdella ylimääräisellä (Manuel Poncen Intermezzo ja Manuel de Fallan hurmaava Tulitanssi).