lauantai 10. syyskuuta 2016

Erinomainen Elektra uudemman kerran


9.9.2016 Richard Straussin ooppera Elektra Kansallisoopperassa Helsingissä

Kävin toukokuussa elokuvissa katsomassa Patrice Chéreaun ohjaaman Elektra-produktion The Metropolitan Operasta New Yorkista. Jo silloin oli tiedossa, että tämä viiden oopperatalon ja yhden festivaalin yhteistuotanto on tulossa syyskuussa Helsinkiin. Kehua retostin elokuvissa kokemaani niin, että ilman muuta oli pakko päästä näkemään ooppera myös livenä.

Musiikillisesti Kansallisoopperan esitys oli itsestäänselvästi vaikuttavampi kuin elokuvissa kuultu. Kyllä livemusiikki on aina oma juttunsa, ja nyt Esa-Pekka Salosen kyvyt pääsivät loistamaan ilman elokuvasalin latistavaa äänentoistoa. Kansallisoopperan salissa kuultiin aivan uskomatonta ilotulitusta ja suuria tehoja!

Solisteista vain kaksi, eli Klytaimnestran roolin laulanut Waltraud Meier ja palvelustyttönä esiintynyt Bonita Hyman, olivat samoja kuin Metropolitanissa. Meier lauloi kyllä erinomaisesti, mutta hieman eletyt vuodet alkavat jo hänen äänessään kuulua. Parasta ennen -päiväys on selvästi jo takana päin... Tätä ongelmaa ei ollut Evelyn Herlitziuksella, joka oli Elektrana aivan uskomaton pakkaus ja äänitykki. Hän ei hävinnyt lainkaan Nina Stemmelle, joka lauloi roolin New Yorkissa. Myös Elisabet Strid (Krysotemis) teki oikein vakuuttavaa jälkeä.

Muissa rooleissa esiintyivät mm. Mika Pohjonen (Aigistos) ja Tommi Hakala (Orestes), jotka molemmat tekivät pätevää työtä. Pienemmissä tehtävissä kuultiin mm. Esa Ruuttusta, Jenni Lättilää, Dan Karlströmiä, Jyrki Korhosta, Sari Nordqvistia, Anu Ontrosta, Pauliina Linnosaarta ja Kirsi Tiihosta. Heistä viimeksi mainittu esitti lauluosuutensa aivan erinomaisen sävykkäästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti