lauantai 17. joulukuuta 2016

Bäckströmien jouluinen hupailu


17.12.2016 The Fabulous Bäckström Brothers: Messias Kansallisoopperassa Helsingissä

Näin tammikuussa 2015 Musiikkiteatteri Kapsäkissä Fabulous Bäckström Brothers -esityksen ja ihastuin kovasti. Veljespari Jouni ja Petri Bäckströmin uusi produktio, Patrick Barlowin Messias, oli tämän vuoksi pakko päästä näkemään. Komedia vieraili Kansallisoopperan Alminsalissa ja esitettiin loka-joulukuun aikana yhteensä viisi kertaa. Teoksen oli ohjannut Marc Gassot.

Bäckströmien uutuus oli oikeastaan vieläkin hauskempi kuin ensimmäinen tuotanto (sitä muuten esitetään taas tammikuussa 2017 Kapsäkissä pari kertaa - kannattaa käydä katsomassa, jos on jäänyt väliin). Jukka Nykänen ei ikävä kyllä ollut mukana Messiaassa, vaan kaikki musiikki soitettiin tallenteilta. Sen sijaan sopraano Reetta Ristimäki oli sivuroolissa veljesten äitinä ja pääsi laulamaankin pari kertaa.

Esitys oli oikein viihdyttävä ja parhaimmillaan pakotti jopa nauramaan ääneen. Itseäni vähän häiritsi halpahenkinen alapäähuumori, jota oli siroteltu mukaan turhan paljon. Petri Bäckströmillä oli ajoittain vaikeuksia laulun sujumisen kanssa. Korkeimmat äänet olivat työn ja tuskan takana ja löysä vibrato kuulosti rumalle. Mahtaakohan miehestä enää olla laulajaksi, kun tämä tuntuu toistuvan aina kun häntä jossain kuulee? Jouni Bäckström oli tänään(kin) paremmassa iskussa.

Suomalaisvoimaa The Metissä


17.12.2016 Elokuvissa: Kaija Saariahon ooppera L'Amour de loin The Metropolitan Operasta

Ehdin vielä Finnkinoon katsomaan Saariahon Kaukaisen rakkauden (L'Amour de loin) jälkimmäisen encore-esityksen. Tuotannon ensi-ilta The Metropolitan Operassa New Yorkissa oli jo 1.12. ja live-lähetys nähtiin Suomessakin viikko sitten.

Produktion ympärillä on kohistu paljon siitä, että Saariahon teos on ensimmäinen naissäveltäjän ooppera The Metin lavalla yli sataan vuoteen. Ja että teoksen johtanut Susanna Mälkki on vasta neljäs naiskapellimestari, joka ikinä johtaa talossa. The Metropolitan Opera on tunnettu konservatiivisuudestaan, mutta miksi siihen on vuosikymmenten ajan yhdistynyt selvää naisten syrjintää? Kurjaa, että tällaisiin asioihin joudutaan kiinnittämään huomiota vielä 2010-luvulla. Mutta kun asiat nyt ovat niin kuin ovat, niin iloitaan edes siitä, että The Metin valloituksessa asialla olivat juuri suomalaiset naiset!

Pääsin katsomaan Kaukaisen rakkauden viimeksi Itävallassa noin puolitoista vuotta sitten. Nyt nähty Robert Lepagen levollinen ohjaus oli loppujen lopuksi aika samankaltainen, mutta lavastuksen suhteen nämä kaksi tuotantoa erosivat kovasti. Metropolitanin lavalla oli Michael Curryn suunnittelema led-valoista muodostuva meri, joka oli fantastisen hieno. Tämä loi yhdessä Saariahon intensiivisen musiikin kanssa lähes hypnoottisen vaikutelman.

Oopperassa on vain kolme solistia, jotka tällä kertaa olivat Susanna Phillips (Clémence), Erik Owens (Jaufré Rudel) ja Tamara Mumford (Pyhiinvaeltaja). Eipä ollut valittamista heidän suorituksissaan. Ja Mälkki tietenkin oli aivan loistava kapellimestari, joka kyllä tuntee Saariahonsa ja kykeni taitavan orkesterin kanssa tavoittamaan musiikin nyanssit.

Koominen Ooppera käyntiin


16.12.2016 Helsingin Koomisen Oopperan avajaisgaala Finlandia-talossa Helsingissä

Aiemmin tänä vuonna perustettu Helsingin Koominen Ooppera käynnisti yleisölle suunnatun toimintansa gaalakonsertilla. Pakollisten puheiden (Helsingin kulttuurijohtaja Stuba Nikula ja oopperan johtaja Laura Åkerlund) jälkeen päästiin musiikin pariin. Tästä puolesta vastasi Helsinki Sinfonietta Leif Segerstamin johdolla.

Beethovenin Fidelion alkusoiton jälkeen saimme mukavan yllätyksen: Zemlinskyn Lyrische Sinfonie. Sen solisteina toimivat Reetta Haavisto ja Petri Lindroos. Haaviston varmaa ja ilmaisuvoimaista laulamista oli todella nautinto kuunnella. Lindroos ei ollut flunssan vuoksi tänään parhaimmillaan, mutta sinnitteli teoksen läpi aivan tyydyttävästi.

Väliajan jälkeen seurasi toinen yllätys: Segerstamin Sinfonia nro 307, jossa maestro itse siirtyi flyygelin ääreen. Kyseessä oli teoksen kantaesitys. En olisi odottanut kuulevani tällaista musiikkia Koomisen Oopperan avajaisgaalassa, mutta ilmeisesti Segerstam tuttuun tapaansa teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä... Teoksesta löytyi jännän paksua jousisatsia ja muitakin yllättäviä puolia, joita ei kuulemissani säveltäjän viimeaikaisissa sinfonioissa ole juurikaan vastaan tullut. Mutta lyömäsoittimien ylenpalttista käyttämistä ja mekastamista Segerstam näyttää rakastavan edelleen.

No, sitten päästiin itse asiaan, eli kevyemmän ooppera- ja operettimusiikin pariin. Bernsteinin Candidesta kuultiin alkusoitto sekä numero Glitter and Be Gay. Mia Heikkinen teki tästä aivan uskomattoman hienon tulkinnan, johon liittyi lava-akrobatiaakin. Brava!

Väliin orkesteri soitti Kodályn Háry János -oopperasta Intermezzon. Tämän jälkeen Heikkinen palasi lavalle ja lauloi numeron Schlösser, die im Monde liegen. Kappale on Paul Lincken operetista Frau Luna, jonka Helsingin Koominen Ooppera on kertonut tuottavansa näyttämölle ensi toukokuussa. Samasta operetista kuultiin myös alkusoitto. Vauhdikkaana päätösnumerona oli Can-Can Offenbachin operetista Orfeus manalassa.

Naissolistien ohella illan valopilkku oli nuorista soittajista koostuva Helsinki Sinfonietta. Kylläpä Segerstam osasikin kaivaa ja taikoa tästä porukasta yhtenäistä, kypsää ja temperamentikasta soittoa, jota oli ilo kuunnella.

Toivotan Helsingin Koomiselle Oopperalle onnea ja menestystä!

torstai 15. joulukuuta 2016

Shakespearen maailmoissa RSO:n kanssa


15.12.2016 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Osmo Vänskä, sol. Lilli Paasikivi, mezzosopraano ja Jussi Nikkilä, kertoja Musiikkitalossa Helsingissä

RSO kantaesitti eilisessä konsertissaan Eero Hämeenniemen teoksen Winter calm and Summer storms mezzosopraanolle ja orkesterille. Tänään oli vuorossa uusintaesitys Osmo Vänskän johdolla. Kappale oli Hämeenniemeltä melkoinen yllätys - en ole ikinä kuullut häneltä melodioiden ja harmonioiden suhteen näin perinteistä musiikkia! Sävellyksessä oli hienoja huipennuksia ja mm. hiljaisuuteen hiipuva loppu, jotka kaikki Vänskä muotoili taidokkaasti. Kappaleen tekstinä oli Shakespearen sonetti nro 97 Kirsti Simonsuuren suomennoksena. Lilli Paasikivi lauloi osuutensa tyylikkäästi ja intensiivisesti.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Vänskän kokoama sarja Sibeliuksen Myrsky-näytelmämusiikista. Kokonaisuutta oli lyhennetty selvästi ja solisteista oli jäänyt jäljelle vain Ariel. Paasikivi epäilemättä lauloi tämänkin tehtävän erinomaisen ammattitaitoisesti, mutta se ei kyllä kuulunut katsomoon saakka (tämän todistivat muutamat eri puolilla salia istuneet henkilöt). Solistin sijoittaminen viulujen taakse lähelle harppua oli Vänskältä selvä virhe - idea ei toiminut ainakaan Musiikkitalon akustiikassa. Vänskä oli halunnut osien väliin kertojan, joka oli näyttelijä-ohjaaja Jussi Nikkilä. Omasta mielestäni paketti olisi saattanut olla eheämpi ilman lausumista, mutta ehkä kertojasta oli hyötyä niille, joille Shakespearen Myrsky ja sen juoni eivät ole ennestään tuttuja. Nikkilällä oli viehättävä asu, joka vei ajatukset renessanssin suuntaan.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Venäläisbassojen vierailu


10.12.2016 Kolme bassoa -konsertti Savoy-teatterissa Helsingissä

Taas Savoyssa - toisena iltana peräkkäin... Bassokonserttia mainostettiin Moskovan Bolshoi-teatterin "kolmen palkitun tähtisolistin" esiintymisenä. Tässä taisi olla hieman mainosmiesten lisää, sillä kolmesta bassosta vain yksi eli Valeri Gilmanov kuuluu talon solistikuntaan. Vladimir Kudashev vaikuttaa talossa nimeltä The Kolobov Novaja Opera Theatre of Moscow. Toki hän on vieraillut Bolshoissa, samoin kuin solisteista kolmas eli Andrei Antonov. Konsertin pätevänä pianistina toimi Mihail Egiazarjan.

Ohjelma alkoi kaikkien kolmen solistin yhdessä esittämällä Basilion La calunnia -aarialla Rossinin Sevillan parturista. Antonov jatkoi Sarastron aarialla Taikahuilusta ja Gilmanov Massenet'n Élégiellä. Seuraavaksi kuultiin George H. Clutsamin Ma Curly Headed Babby, johon on Massenet'n kappaleen tavoin olemassa myös suomenkieliset sanat. Kudashev tulkitsi Greminin aarian Jevgeni Oneginista ja perään kaikki kolme bassoa iloittelivat Varlaamin laulun parissa (oopp. Boris Godunov).

Gilmanov lauloi pitkän ja vaativa numeron, Konchakin aarian, Borodinin Ruhtinas Igorista. Tämän jälkeen kuultiin laulut Rimski-Korsakovilta (es. kaikki solistit) ja Sviridovilta (es. Kudashev). Farlafin rondo Glinkan oopperasta Ruslan ja Ljudmila oli oikein hauska, sillä aina kun Kudashev yritti aloittaa osuutensa, ehti joku muu laulamaan sen - ja pianistikin esiintyi tässä numerossa laulajana! Ensimmäinen osio päättyi Musorgskin Kirppu-laululla, joka kuultiin niin ikään kaikkien solistien yhteisesityksenä.

Väliajan jälkeen kuultiin kolmikon voimin Jouluyö, juhlayö venäjäksi. Tämä oli ainoa numero, jossa laulajat käyttivät nuotteja. Koko joululaulu tuntui hyvin irralliselta - miksiköhän se oli ohjelmaan sisällytetty? Muuten konsertin jälkipuoliskon muodostivat venäläiset laulut ja romanssit. Suurimman osan niistä bassomme esittivät yhdessä, mutta jokainen sai myös yhden soolonumeron. Innokkaasti suosiotaan osoittanut yleisö sai peräti kolme ylimääräistä.

Valeri Gilmanov teki vaikutuksen muhkean rehevällä bassollaan ja eläytymisellään, joka kyllä meinasi hetkittäin mennä jo liioittelun puolelle. Hän oli ensiluokkainen koomikko- ja näyttelijäkyky mm. esittäessään juopunutta ylimääräisessä numerossa. Andrei Antonovin ääni oli jokseenkin miellyttävä, mutta rasittuneen kuuloinen. Hän joutui ehkä yrittämään ja pusertamaan isompiäänisten miesten rinnalla vähän liikaa. Sarastron aarian alkupuolen Antonov lauloi alavireisesti. Vladimir Kudashev oli vakava ja hillitty laulaja, joka ei lähtenyt mukaan muiden laulajien temppuiluun. Hänellä oli vahva tekniikka ja luonnollisesti virtaava ääni, joka kylläkin oli venäläisbassoksi yllättävän vaalea.

Lopuksi muutama moitteen sana käsiohjelmasta: Präntätty ohjelma ei juurikaan pitänyt paikkaansa (kappaleita oli korvattu toisilla ja niiden järjestystä oli muutettu), teksti sisälsi virheitä (mm. ooppera Boris Godunov oli merkitty Borodinin säveltämäksi), laulujen nimiä oli käännetty väärin ja suomen kieli oli yleisemminkin ontuvaa. Jos ja kun yleisölle tarjotaan erikseen maksavaa ohjelmaa, niin kyllä siihen pitäisi panostaa selvästi enemmän!

perjantai 9. joulukuuta 2016

Intiimiä tunnelmaa Savoyn joulukonsertissa


9.12.2016 Joulun valoa -konsertti Savoy-teatterissa Helsingissä

Sopraano Johanna Rusanen-Kartano esiintyi Savoy-teatterin konsertissa yhdessä pianotrion kanssa. Sen muodostivat Salla Karakorpi (piano), Maija Linkola (viulu) ja Iida-Vilhelmiina Laine (sello).

Ohjelma alkoi katolisen joulun tunnelmilla: Franckin Panis Angelicus ja Caccinin (tai kuka kappaleen nyt sitten onkaan säveltänyt) Ave Maria. Näiden jälkeen kuultiin suosituimpia suomalaisia joululauluja: Collanin Sylvian joululaulu ja Kotilaisen Varpunen jouluaamuna. Ne on molemmat sävelletty Topeliuksen teksteihin, ja sama linja jatkui vielä Sibeliuksen kappaleessa En etsi valtaa, loistoa. Seuraavaksi kuulimme soitettuna sikermän muista Sibeliuksen opukseen 1 kuuluvista joululauluista. Ennen väliaikaa Rusanen-Kartano palasi vielä lavalle esittämään Adamin ikisuosikin Oi jouluyö.

Konsertin jälkipuoliskon aloitti Cottraun Santa Lucia. Tämän jälkeen siirryttiin kolmen kappaleen ajaksi Yhdysvaltoihin: Tormén Joululaulu, Berlinin Valkea joulu ja Martinin Have Yourself a Merry Little Christmas. Välinumerona kuultiin trion soittamana Jukka Linkolan Two Miniatures for Piano Trio.

Ohjelman päättivät Antti Nissilän Hiljainen Gloria, Carola Häggkvistin Taivas sylissäni sekä suositusta Lumiukko-animaatioelokuvasta tuttu Walking in the Air, joka esitettiin nyt suomeksi (Avaruus). Ylimääräisenä saatiin Gruberin Jouluyö, juhlayö.

Konsertin esitykset olivat hienoja ja koskettavia. Rusanen-Kartano esitteli kappaleet ja jutusteli mukavia niiden välissä, mikä loi konserttiin oikein lämpimän ja intiimin tunnelman. Ainoa miinus pitää antaa soittimien sähköisestä vahvistamisesta, joka sai ajoittain Steinwayn jalon soinninkin kuulostamaan halvalta sähköpianolta.

torstai 8. joulukuuta 2016

Musiikkia Sibeliuksen soittimilla


8.12.2016 Kaisa Porra-Hänninen, viulu ja Kari Hänninen, piano Ainolassa Järvenpäässä

Jean Sibeliuksen 151-vuotissyntymäpäivän iltana järjestettiin Ainolassa konsertti, jonka ohjelmassa oli säveltäjämestarin musiikkia viululle ja pianolle. Loppuunmyydyssä konsertissa oli paikalla useita suvun jäseniä, ja toinen esiintyjistäkin eli viulisti Kaisa Porra-Hänninen kuuluu heihin (hän on Sibeliuksen tyttärentyttärentytär eli Margareta Jalaksen tyttären Aino Porran tytär). Pianistina toimi hänen miehensä Kari Hänninen.

Konsertin jippona olivat Sibeliuksen soittimet. Porra-Hänninen soitti Sibeliukselle kuuluneella Serafin-viululla ja Hänninen luonnollisesti Ainolan salin Steinway-flyygelillä, jonka Sibelius sai kansalaiskeräyksellä 50-vuotislahjakseen. Flyygelin vasarakoneisto uusittiin viime keväänä ja peli soi jälleen täyteläisesti ja ihanan pehmeästi.

Ohjelman aloitti Romanssi h-molli op. 2 nro 1. Tätä seurasivat Neljä kappaletta viululle ja pianolle op. 78 sekä Viisi kappaletta viululle ja pianolle op. 81. Esiintyjät kertoivat mukavasti kappaleiden välissä sävellyksistä, Sibeliuksen elämästä, Ainolan vaiheista jne. Konsertin päätti Sonatiini op. 80. Ylimääräisenä kuullun Kehtolaulun jälkeen laulettiin vielä yhdessä En etsi valtaa, loistoa. Hieno musiikkituokio tunnelmallisessa Ainolassa!

tiistai 6. joulukuuta 2016

Lindbergiä ja Leiviskää


6.12.2016 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu, sol. Anu Komsi Musiikkitalossa Helsingissä

RSO:n itsenäisyyspäivän juhlakonsertin aloitti Sibeliuksen Satu. Esitys oli lumoavaa kuultavaa; musiikki soi tasapainoisena ja selkeänä, ja Linnun temperamentikas johtaminen tuntui nostavan sen uudelle tasolle.

Toisena numerona kuultiin ensimmäistä kertaa Suomessa Magnus Lindbergin Accused, alaotsikoltaan three interrogations for soprano & orchestra. Olipa vetävä ja kiinnostava kappale - ja kiva kuulla Lindbergin kirjoittamaa vokaalimusiikkia! Anu Komsi selvitti suvereenisti sopraanolle kirjoitetun huippuvaikean osuuden. Teoksen ensimmäinen osa laulettiin ranskaksi, toinen saksaksi ja kolmas osa englanniksi.

Väliajan jälkeen seurasi toinen kovasti odottamani numero, Helvi Leiviskän Sinfonia nro 3. Oli hienoa kuulla tämä harvinaisuus, jota ei ole koskaan edes julkaistu painettuna. Sinfonia sisälsi mielenkiintoista uusklassista sävelkieltä ja taidokasta kontrapunktia. Konsertin päätti perinteiseen tapaan Sibeliuksen Finlandia, josta RSO päräytti Linnun johdolla oikein vauhdikkaan tulkinnan.

Camilla Nylund oli Hollantilaisen tähti


5.12.2016 Richard Wagnerin ooppera Lentävä hollantilainen Kansallisoopperassa Helsingissä

Wagnerin Lentävää hollantilaista on esitetty Kansallisoopperassa ennen tätä produktiota viimeksi vuonna 1978. Jo olikin korkea aika tuoda teos lavalle! Katsoin marraskuun lopulla tämän tuotannon televisioinnin Yle Areenassa ja pari kertaa on tullut vielä nähtyä tallennekin sen jälkeen. Tiesin siis, mitä oli luvassa...

Kasper Holtenin uusi ohjaus on ollut kovasti esillä eri medioissa, kritiikeissä ja blogeissa. Niinpä totean siitä vain lyhyesti, että pidin kovasti. Sen verran paljon olen saksalaisen Regietheaterin hurjuuksia ja ylilyöntejä nähnyt, että Holtenin modernisointihan oli aivan helposti sulatettava. Minua ei häirinnyt juuri lainkaan epäsuhta libreton ja lavan tapahtumien välillä. Tässä produktiossa Hollantilainen oli kuuluisa kuvataiteilija, Senta taideopiskelija, hänen Erik-sulhasensa investointipankkiiri sekä Sentan Daland-isä laivanvarustaja ja rikas taiteenkeräilijä. Loppuratkaisu oli Holtenilta oikein kekseliäs ja aikaamme sopiva, kun Hollantilainen tekikin itsemurhan ja vuotta myöhemmin Senta nähdään oman taidenäyttelynsä avajaisissa.

Philipp Fürhofer oli suunnitellut pyörivälle näyttämölle selkeät lasiseinät, joissa olevista ovista voitiin siirtyä tilasta toiseen. Puvut olivat Anja Vang Kraghin ja valaistus Jesper Kongshaugin käsialaa. Videosuunnittelusta vastasi Luke Halls ja tanssijoiden koreografiasta Signe Fabricius. Toisessa näytöksessä Hollantilainen ja Senta kuvasivat toisiaan videokameralla ja elävä kuva heijastettiin taustalle jättikokoisena.

Musiikinjohto oli kapellimestari John Fioren pätevissä käsissä. Hollantilaisen roolissa esiintynyt Johan Reuter teki hyvää työtä sekä laulullisesti että näyttämöllisesti. Hän oli osassaan uskottava, joskin totutusta poikkeava Hollantilainen. Illan tähti oli Sentan osan tehnyt Camilla Nylund. Hänen roolityötään ja jumalaisen kaunista laulamistaan ei voi kylliksi suitsuttaa. Saan vieläkin kylmiä väreitä ajatellessani toisen näytöksen Sentan balladia! Gregory Frank oli ihan osaava Daland, mutta tässä roolissa Salmiseen ja Ryhäseen tottuneelle hänen äänensä oli turhan kevyt ja vaalea. Christian Juslinin laulussa oli tänään vähän moitteen sijaa, mutta kyllä ajoittain kuultiin komeasti kalskahtavaa ja voimallista tenorilaulua. Sari Nordqvist teki Maryn pienen roolin ja Tuomas Katajala lauloi tavattoman tyylikkäästi Perämiehenä.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Lemmekästä kohellusta apteekissa


3.12.2016 Joseph Haydnin ooppera Lo speziale (Apteekkiooppera - Kipu vex!) Pikkuteatterissa Lahdessa

Kamariyhtye Camerata Amoroson tuottama Haydnin ooppera Lo speziale sai marraskuun puolivälissä ensi-iltansa Helsingin Savoy-teatterissa nimellä Apteekkiooppera - Kipu vex! En tuolloin päässyt paikalle, mutta onneksi Lahden Pikkuteatterissa oli vielä kaksi esitystä, joista jälkimmäiseen oli sitten ajettava yleisöksi. Pientä orkesteria johti tässä esityksessä SibA:n kuoronjohtoluokalta tuttu Dominik Vogt.

Haydnin opera buffassa apteekki toimii tapahtumapaikkana rakkauden kiemuroille, kun apteekkari Sempronio (Kalle Virtanen), kanta-asiakas Volpino (Kimmo Turunen) ja harjoittelija Mengone (Joel Forsström) yrittävät jokainen vuorollaan naida farmaseutti Grillettan (Tia Svanberg). Arvaahan sen miten hommassa käy - muutaman mutkan jälkeen pisimmän korren vetää tietenkin nuori Mengone. Kaikki solistit selvittivät osansa suurin piirtein kunnialla. Suomenkielinen käännös ei aina istunut musiikkiin täydellisesti, minkä vuoksi solistit joutuivat ajoittain hankaluuksiin.

Ville Saukkosen ohjaus oli tällä kertaa jotenkin tasapaksu ja yllätyksetön - ehkä se muistutti liikaa joitain hänen aiempia töitään. Saukkonen on tehnyt tänä vuonna niin paljon ohjauksia, että olisiko ideoiden runsaudensarvi vähän ehtynyt tai sitten vaan ollut niukasti aikaa? Tinde Lappalaisen lavastus muodostui lähinnä liikuteltavista pahvilaatikoista, kuten monessa Saukkosen ohjaamassa pienen budjetin tuotannossa on ollut tapana. Puvustuksen oli suunnitellut Pia Lasonen. Silmänruokaa toivat kolmannessa näytöksessä esiintyneet haaremin tanssijat Veera Karvonen, Anni Siitonen ja Sini Sorvali.

Nuoriso näytti mallia


3.12.2016 Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijamatinea Wegelius-salissa Helsingissä

Päädyin lauantai-iltapäivänä reilun kahden tunnin ajaksi Sibelius-Akatemian T-talon neljänteen kerrokseen, jonka Wegelius-salissa pidettiin nuorisokoulutuksen matineakonsertti. Se alkoi Lasse Pihlajamaan haitarimusiikilla: Ensin Kalle Makkonen soitti kappaleen Helmeilevä suihkulähde ja perään isoveli Mikko Makkonen kappaleen Tuulen tanssi. Olivatpa taitavia poikia!

Ja sitten käyrätorvia: Marian Krok soitti pianisti Marko Hilpon kanssa Saint-Saënsin teoksesta Morceau de Concert op. 94 ensimmäisen osan Allegretto moderato. Iiro Koskinen soitti samoin Hilpon kanssa Franz Straussin Konsertosta op. 8 ensimmäisen osan Allegro moderato. Ja kolmantena käyrätorvinumerona kuultiin Krokin ja Koskisen duettona Otto Nicolain Adagio.

Viulisti Otto Antikainen esitti pianisti Aura Gon kanssa Sibeliuksen Viulukonserton op. 47. Soitossa oli paikoin melkoista raskautta, prässäystä jopa, mutta näin nuoreksi soittajaksi Antikainen oli erittäin taitava. Tulkinta ehtii kyllä kypsyä vuosien mittaan... Matinean parhaiden esitysten joukkoon kiilasi ilman muuta pianisti Anton Mejias. Hän soitti Rahmaninovin Moments musicaux -sarjasta (op. 16) osat 3 ja 4. Herkullista kuultavaa!

Viulisti Raffaello Chiodo oli seuraavaksi vuorossa Tšaikovskin musiikilla. Kuulimme Souvenir d'un lieu cher -kappaleesta (op. 42) toisen osan Scherzo. Pianistina oli Timo Koskinen. Tämän duon jälkeen olikin vuorossa lähes parikymmenminuuttinen teos, Endre Szervánszkyn Puhallinkvintetto. Sen soittivat Janette Leván (huilu), Sara Hakaste (oboe), Hanna Hujanen (klarinetti), Tuuli Ahonen (fagotti) ja Lauri Purhonen (käyrätorvi).

Seuraavaksi saatiin herkkua korville, sillä Leonardo Chiodon sellossa oli tavattoman kaunis sointi. Ja kun nuorimies vielä oli teknisesti taitava ja tulkintaakin oli mietitty, niin J. S. Bachin Soolosellosarja nro 6:n osat Preludi ja Gigue olivat konsertin parhaimmistoa.

Klarinetisti Jussi Uuksulainen soitti pianisti Naoko Ichihashin kanssa André Jolivet'n pienen kappaleen Meditaatio. Matinean päätti jo aiemmin esiintynyt klarinetisti Hanna Hujanen yhdessä Ichihashin kanssa. He esittivät Paul Hindemithin Sonaatin klarinetille ja pianolle B-duuri. Hujanen on näiden näyte-erien perusteella ikäisekseen tavattoman kypsä muusikko - toivottavasti kuulemme vielä hänestä ja muista konsertin nuorista soittajista!

Mika Kares HKO:n konsertin tähtenä


2.12.2016 Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Robert Spano, sol. Mika Kares Musiikkitalossa Helsingissä

HKO:n ylikapellimestari Susanna Mälkki on parhaillaan New Yorkissa johtamassa Saariahon L'Amour de loin -oopperan esityksiä. Ikään kuin vaihdossa saatiin Helsinkiin johtamaan kokenut yhdysvaltalainen kapellimestari Robert Spano. Hän aloitti konsertin vaikuttavalla tulkinnalla Rahmaninovin sinfonisesta runosta Kuoleman saari.

Synkeissä tunnelmissa liikuttiin seuraavassakin teoksessa, joka oli Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja. Kuulimme siitä Kalevi Ahon mahtavan sovituksen bassolle ja orkesterille. Martti Talvelan 1980-luvulla tilaaman sovituksen solistina oli nyt Mika Kares. Hänen laulunsa oli teknisesti moitteetonta ja väkevä tulkinta teki todellakin vaikutuksen. Kares esitti laulusarjan nyt ensimmäistä kertaa ja puhalteli esityksen jälkeen selvästi helpottuneena hyvin menneestä suorituksesta.

Väliajan jälkeen kuultiin surumusiikiksi leimaantunut Samuel Barberin Adagio jousiorkesterille. Konsertin päätti Olivier Messiaenin L'Ascension, neljä sinfonista meditaatiota orkesterille. Tämä vaikeasti hahmottuva teos ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini ja osa teoksesta kului jälleen aivan muuta ajatellessa. Erinomaisesti HKO tämänkin soitti, mutta kun teoksen omituiset harmoniat ja muu hämäryys ei vaan puhuttele minua...