keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Positiivisesti yllättänyt lastenooppera


11.1.2017 Jiří Pauerin ooppera Punahilkka Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistys ESMO ry tuotti kesällä 2016 Savonlinnan Oopperajuhlille lastenoopperan Punahilkka (Červena Karkulká). Sen on säveltänyt tšekkiläinen Jiří Pauer (1919-2007). Míla Mellanován tekstin on suomentanut Erkki Pullinen. Nyt teos sai lisäesitykset Aleksanterin teatterissa yhteistuotantona Helsingin Koomisen Oopperan kanssa.

Olipa mukavaa nähdä toimiva ja mietitty lastenoopperaproduktio - ne ovat kohtalaisen kokemukseni perusteella aika harvinaisia. Ville Saukkonen oli tehnyt ohjaajana mainiota työtä. Lavalla riitti meininkiä ja tapahtumia niin, että pientenkin katsojien mielenkiinto pysyi yllä koko kolmevarttisen teoksen ajan. Ohjaus ei kuitenkaan sortunut ylilyönteihin ja tapahtumia oli myös osattu pelkistää niin, että lapsetkin varmasti tajusivat mistä oli kyse. Miellyttävä, yksinkertainen lavastus ja hilpeän hieno puvustus olivat Tyra Thermanin käsialaa. Tanssijapupujen (Riikka Littunen, Elina Orpana ja Eveliina Raaska) koreografian oli suunnitellut Elina Orpana. Maskeerauksesta vastasi Tiina Karttunen.

Solisteilla oli melko pienet tehtävät ja kaikki suoriutuivatkin osuudestaan kuta kuinkin moitteetta. Punahilkkana nähtiin Mari Karjalainen, Mummina Maiju Vaahtoluoto, Metsästäjänä Joonas Asikainen, Sutena Janne Hautsalo, Kissimirrinä Päivi Pylvänäinen, Vuohiemona Hanna Seppänen sekä Pikku kileinä Mariia Bertus, Johanna Isokoski ja Ruut Mattila.

Musiikinjohdosta vastasi pianon ääressä Jenna Ristilä. Pieneen orkesteriin kuuluivat klarinetisti Kristjan Parts ja viulisti Kanerva Mannermaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti