tiistai 15. elokuuta 2017

Belcanton käsitettä laajentamassa...


15.8.2017 Luca Pisaroni, bassobaritoni & Giulio Zappa, piano Auditorium Pedrottissa Pesarossa

Iltapäiväni ohjelmassa oli Rossini Opera Festivalin Concerti di belcanto -sarjaan kuuluva resitaali. Esiintyjänä oli Venezuelassa vuonna 1975 syntynyt bassobaritoni Luca Pisaroni pianistinaan italialainen Giulio Zappa.

Tämä belcanto-konsertti alkoi veikeästi kuudella Schubertin liedillä ja jatkui kolmella Lisztin laululla. Väliin Zappa soitti Lisztin Unkarilaisen rapsodian no. 5 melkoisen kovalla kädellä. Vaikka kappale onkin "sankarillinen", olisin kaivannut hieman enemmän ilmavuutta ja keveyttä ainakin paikoin.

Konsertin loppu oli omistettu Rossinin musiikille. Kuulimme Soirées musicales -sarjasta pari osaa ja Péchés de vieillesse -kokoelman osista I ja III yhteensä kolme laulua. Ensimmäisenä ylimääräisenä kuultiin minulle tuntematon Rossinin laulu ja toisena La calunnia -juoruaaria Sevillan parturista.

Mielestäni Pisaroni onnistui parhaiten Schubertin parissa, ja Lisztitkin menivät ihan mukavasti. Hän oli tunteva ja tunteitaan hyvin ilmentävä laulaja, jota oli miellyttävä kuunnella. Ylärekisterissä oli pari kertaa horjuvuutta sävelpuhtauden kanssa, mutta muuten liedien esitys oli aika lailla kohdillaan. Sen sijaan Rossinin lauluissa olen tottunut toisenlaiseen lähestymistapaan, eikä Pisaronin robusti ote oikein miellyttänyt. Don Basiliona mies teki jälleen oivallisen vaikutuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti