keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Christel Leetä edes harjoituksen verran


17.1.2018 Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoitus, joht. Jun Märkl, sol. Christel Lee, viulu Musiikkitalossa Helsingissä

HKO:laiset taitavat tykätä kapellimestari Jun Märklistä, sillä hän on viime vuosina vieraillut orkesterin edessä säännöllisesti. Ja ei siinä mitään, hän on toki osaava johtaja. Osaava on myös viulisti Christel Lee, jonka muistamme Sibelius-viulukilpailun voittajana vuodelta 2015. Ihailin jo silloin hänen soittoaan ja olen odottanut tätä Leen vierailua Helsingissä. Vaan ikävästi minulle osui muuta ohjelmaa sekä keskiviikko- että torstai-illaksi, joten konsertti jäi väliin - mutta onneksi oli kenraaliharjoitus, jossa pääsi hyvään makuun ohjelmasta...

Harjoitus alkoi Antonin Dvořákin sinfonisella runolla Vesimies, jota en muista kuulleeni aiemmin. Kappaleen innoittajana on toiminut Karel J. Erbenin synkkä ja julma runo. Dvořákin versio oli hieno teos, joka karisti tehokkaasti unen rippeet aamuisista silmistä. HKO oikein hehkui tämän musiikin kanssa!

Toisena numerona oli Dvořákin Viulukonsertto a-molli. Orkesteri, kapellimestari ja solisti tekivät oivallisen tarkkaa, jo tässä vaiheessa yhteen hitsautunutta työtä. Ja Leen osuus oli odotetusti hivelevän kaunis ja sävykäs, mutta soittamisen iloa oli vaikea havaita.

Väliajan jälkeen veivattiin vielä Johannes Brahmsin Sinfoniaa nro 1 c-molli. Märklin näkemys ja tulkinta tästä tutusta ja mielestäni vähän tylsästä kappaleesta oli vakaa ja yllätyksetön. Muuta ei tarvittukaan, sillä HKO kyllä hallitsee tämän musiikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti